![]() |
|
"Fiksun opiskelijan on syytä käydä äänestämässä. Varsinkin nyt, kun se on näin helppoa", pamauttaa Tamyn kuntasuhdevastaava Juho Järvenpää.
Yliopiston kirjastorakennus Linnaan keskiviikkona avattu äänestyspiste on periksiantamattoman lobbauksen tulos.
"Vääntö keskusvaalilautakunnan ja kaupungin kanssa alkoi helmikuussa. Onnistuminen näytti aluksi mahdottomalta", Järvenpää muistelee.
Sitkeys kannatti. Nyt jokainen, jolla on ajokortti tai muu henkilöllisyystodistus, voi marssia kesken kirjastoreissun koppiin ja piirtää lappuun ehdokkaansa numeron.
"Monet kuvittelevat, etteivät voi äänestää, koska heillä ei ole äänioikeusilmoitusta mukana. Mutta sitä ei tarvita."
Ennakkoäänestyspiste on Linnassa ensi tiistaihin saakka. Varsinainen kunnallisvaalipäivä on sunnuntaina 26. lokakuuta.
"Kannattaa muistaa, että myös muualla Suomessa kirjoilla olevat voivat äänestää kotikuntiensa ehdokkaita ennakkoäänestyksessä."
Varsinaisena vaalipäivänä pitää matkustaa kotipaikkakunnalle, mikäli tahtoo antaa äänensä.
"Kunnanvaltuutetut vaikuttavat arkielämää koskettaviin asioihin paljon enemmän kuin esimerkiksi tasavallan presidentti", väittää Juho Järvenpää.
Jos äänestäjiä riittää, yliopistolle voidaan saada ennakkoäänestyspiste myös seuraavissa vaaleissa.
Seppo Honkanen,
teksti ja kuva
Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 13. lokakuuta. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tiistai 21. lokakuuta.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen