Yliopiston hikiliikkujat

On torstaiaamu. Kahdeksan yliopisto-opiskelijaa, puolet miehiä ja puolet naisia, seisoo suuressa ja koristeellisessa salissa silmät suljettuina. He liikuttavat käsiään rauhallisesti ja hallitusti. Yhdeksäs, vanhempi mutta vetreä mieshenkilö kertoo hiljaisella ja kaikuvalla äänellä mielikuvia liikkeen tueksi.

"Ikään kuin vesi virtaisi alas päälaesta, kasvojen pintaa pitkin, niskan kautta, kaulan kautta, hartioiden läpi, käsien läpi, vartalon läpi", ääni kuvaa rauhallisesti kuvitteellisen veden matkaa kohti maata.

Tunnelma on kuin jumalanpalveluksessa. Kännykän soittoääni havahduttaa yhden liikesarjan suorittajista ja saa hänet juoksemaan vaivaantuneesti salin takaosaan. On mahdotonta kuvitella, että osalle näistä nuorista kahden tunnin paikallaan pysyttely tuottaa suuria vaikeuksia. Tämä on ainoa hetki viikossa, kun heidän täytyy harjoitella rauhoittumista.

Olemme Tampereen yliopiston teatterityön koulutusohjelman eli Nätyn viikoittaisella taiji-tunnilla. Vanha kiinalainen taistelutaito on ollut opetussuunnitelmassa vuodesta 1995, ja sitä opettaa Matti Harilo, yksi yli kahdestakymmenestä teatterityön koulutusohjelman tuntiopettajasta. Paikalla on vuonna 2009 opiskelunsa aloittaneiden ryhmästä vain hieman yli puolet. Poissaolijoiden määrä on epätavallisen suuri. Flunssa-aalto on juuri pyyhkäissyt yli Tampereen yliopiston pienimmän koulutusohjelman, joka käsittää vain kaksi reilun kymmenen opiskelijan ryhmää.

Taiji ei kuulosta kovin olennaiselta lajilta muutenkin valtavasti töitä tekevälle näyttelijäopiskelijalle. Koulutusohjelman professorina viimeiset 18 vuotta toiminut Yrjö Juhani Renvall kuitenkin vakuuttaa, ettei näyttelijälle turhaa lajia olekaan.

"Jos laji parantaa fysiikkaa, mutta samalla auttaa kehon tuntemiseen ja ajatteluun, niin siitä on hyötyä. Taiji otettiin mukaan, kun 90-luvulla tuli pintaan paljon erilaisia itämaisia taistelulajeja. Mietittiin, mikä niistä sopisi parhaiten meille, ja päädyttiin taijiin. Tässä ei kuitenkaan hurahdeta tai tulla mihinkään puoliuskoon, vaan opetellaan seisomaan", Renvall kertoo.

Opiskelijoiden mielipiteet lajista ovat jakaantuneet. Opiskelu on muutakin kuin näyttelemistä, tanssimista ja laulamista, mutta taiji eroaa kaikesta tästä juuri rauhallisen temponsa vuoksi.

"Ensimmäisenä vuonna se oli ensimmäinen ja ainoa tunti, jolloin meidän pitää olla hiljaa, seistä ja alistua siihen, että kerrankin emme saaneet olla huomion keskipisteenä ja huutaa. Taijissa oppii kuitenkin olennaisia asioita, kuten asioista irtipäästämistä, aistien käyttöä ja läsnäoloa", opiskelija Maiju-Riina Huttunen kertoo.

Putkimiehestä näyttelijäksi

Ryhmän tämän kevään lukujärjestys on tavanomaisesta poikkeava, sillä käynnissä ovat yhdet Suomen korkeakoulujen rankimmista pääsykokeista. Pääsykokeita järjestetään kahden ja kolmen vuoden välein siten, että viisivuotisessa ohjelmassa opiskelee aina kaksi ryhmää. Opetussuunnitelman rungon muodostavia pääaineita, näyttämötyötä, laulua, tanssia ja puhetekniikkaa ei opiskella lainkaan kuukauden kestävien kokeiden aikana, sillä koulun neljällä lehtorilla ja professori Renvallilla on kädet täynnä työtä opiskelijavalintojen kanssa. Opetuksesta vastaavat sillä välin erilaiset vierailevat tuntiopettajat.

"Tuhat pyrkii, kymmenen valitaan, sataprosenttisesti valmistutaan ja aina määräajassa. Opiskelijat lisäksi työllistyvät heti opintojensa jälkeen sataprosenttisesti. Tässä ovat meidän laatukriteerimme", Renvall luettelee.

Näyttelijäntyön linjan on Renvallin mukaan keskeyttänyt vain yksi ihminen viimeisten 18 vuoden aikana.

Sisään pääsee yksi prosentti hakijoista. Opiskelupaikka on monien koko nuoruuden kestänyt haave, joka saattaa jäädä toteutumatta. Olli Haataja on kuitenkin esimerkki siitä, kuinka valintaryhmän silmiin osuva lahjakkuus voi piillä ihmisessä hänen itsensä tietämättä.

"Olin ennen tänne hakemistani neljä vuotta putkimies. Minulla ei ole oikeastaan mitään kokemusta näyttelemisestä, jos kansanopiston kurssia ei lasketa. Hain ja pääsin ensimmäisellä yrittämisellä sisään", Haataja naureskelee.

Opetus on erittäin fyysistä, mutta siihen ei kuulu urheilua lainkaan. Kunnosta huolehtiminen kuuluu opiskelijoiden omalle vastuulle. Lenkillä joutuu siis käymään omalla ajallaan.

"Kaikki jumppaaminen on jätetty pois. Opiskelijan pitää olla sellaisessa fyysisessä kunnossa, että hän jaksaa mukana. Mutta jos kropassa näkyy, että käy tiiviisti salilla, niin sanotaan, että voisiko mieluummin olla käymättä. On onneksi päästy eroon 80-luvun meiningistä, jossa näyttelijät ovat enemmän urheilijoita kuin näyttelijöitä", Renvall kertoo.

Edellisenä päivänä aamun ensimmäiset tunnit käytettiin akrobatian opiskeluun Sorin sirkuksella.

"Näyttelijä tekee töitä oman kehonsa kanssa ja usein kohtaa omat rajansa. Akrobatiassa tärkeää on se, että näitä rajoja ylitetään, että uskaltaa hypätä sen takaperin voltin patjan päälle. Se on kovan työn takana, mutta upea kokemus, kun sen vihdoin saa onnistumaan", opiskelija Topi Kohonen kertoo.

Akrobatia on ensimmäistä kertaa ryhmän lukujärjestyksessä ja harjoittelemaan on päästy vasta kolmesti. Nätyllä ei aseteta opiskelijoille tavoitteita, jotka tulisi tietyssä ajassa kyetä saavuttamaan.
"Itse haluan osata voltin koulun loppuun mennessä, mutta sellaista ei ole mikään pakko oppia", Kohonen kertoo.

Englantia laulamalla

Näyttelijäksi opiskelun todellinen luonne ja syke paljastuvat heti rauhallisen taiji-tunnin päätyttyä. Lounas käydään nauttimassa läheisellä ammattikorkeakoululla puoliksi juosten, sillä jo tunnin kuluttua alkaa englannin oppitunti.

Englannin opiskelu poikkeaa radikaalisti tavanomaisesta. Ainetta ei opeteta joka vuosi. Luennoitsijat vaihtelevat, ja jokaisella on oma tapansa toteuttaa kurssi. Debra Gomez-Tapio on opettanut viimeisten kymmenen vuoden aikana näyttelijöille englantia kolmesti ja muokannut kurssinsa niin kauas luentomaisuudesta kuin mahdollista. Hän on yhdistänyt englanninopetuksen musiikkiin, ohjaukseen ja koreografiaan. Kurssin lopuksi ryhmä esittää yksikölle kolme kappaletta amerikkalaisesta Hair-musikaalista.

"Kaikki kurssillani tapahtuu englanniksi. Kolmella opiskelijalla on tehtävänä koreografioida laulu ja neljännellä yhdistää nämä kokonaisuudeksi. He keskustelevat jatkuvasti englanniksi. Kun he puhuvat, minä korjaan lausuntaa tai odotan ja korjaan jälkeenpäin, etten häiritse prosessia", Gomez-Tapio kertoo.

Aksentilla ei yleensä ole merkitystä englannin kursseilla, mutta näyttelijälle se on olennaista. Gomez-Tapio on itse kotoisin USA:sta, mutta pelkän amerikkalaisen aksentin hallitseminen ei vielä riitä näyttelijäntyössä.

"Heidän on oltava joustavia. Mitä me sitten teemmekin, on päätettävä, millä aksentilla sen teemme. Muuten se kuulostaa oudolta", Gomez-Tapio kertoo.

Gomez-Tapio vieroksuu myös puhetta, jonka aksentti ei kuulu. Opiskelun tavoitteita ja arviointiperusteita on kolme.

"Tunneilla aktivoidaan englanninkieltä, laajennetaan sanavarastoa ja opetellaan ääntämistä. Näyttelijät tarvitsevat täydellistä lausuntaa enemmän kuin kukaan. Jos he tekevät jotakin englanniksi, sen pitää kuulostaa oikealta", Gomez-Tapio kertoo.

Näyttelijöille englantia opettavalle ei pelkkä opettajan pätevyys riitä. Gomez-Tapiolla on lisäksi muun muassa musiikin Master of Fine Arts -tutkinto New Yorkista ja hän on tamperelaisen Händel-kuoron johtaja.

Topi Kohonen on yksi kolmesta opiskelijasta, joiden täytyy kurssilla laulamisen ja tanssimisen lisäksi suunnitella koreografia ja ohjata ryhmän toimintaa.

"Teatteri on kansainvälinen taidemuoto, tai ainakin sen pitäisi olla sitä enemmän. Englanniksi voi joutua tekemään muutakin kuin laulamaan. On hyvä, kun joutuu olemaan äänessä, ja saa palautetta omasta artikulaatiosta", Kohonen kertoo.

Näty on todella osa Tampereen yliopistoa, vaikka monta yhtymäkohtaa ei tunnu löytyvän. Professori Renvall ei niele vertausta ammattikorkeakouluun. Koulutusohjelmaa edeltäneeltä laitokselta on valmistunut yksi lisensiaatti, ja tähän mennessä tohtoriksi väitelleitä on kaksi. Yksikön suhtautuminen tutkimukseen on nuiva, ja kandi- ja gradututkielmatkin ovat aina esimerkiksi opiskelijan omasta äänenkäytöstä tekemiä ei-tieteellisiä tutkimuksia.

"Tästä ikäluokasta ehkä yksi palaa takaisin tutkimaan jotakin aihetta. Emme haluaisi kuitenkaan menettää yhtään näyttelijää tutkimukselle", Renvall kertoo.

Revallin mukaan väitöksentekoa tuetaan, mikäli se tukee alaa, auttaa näyttelijää itseään tai auttaa alan koulutusta.

Suihkulähde herää henkiin

Kello on jo neljä. Englantia opiskeltiin neljä tuntia putkeen yhdellä viiden minuutin tauolla, ja seuraava kurssi alkaa suoraan sen jälkeen. Päivän päättävällä näyttämöanimaation kaksoistunnilla on tarkoituksena valita seuraavalle päivälle Hämeenkadun varrelta kohteet, jotka opiskelijoiden tulee herättää henkiin.

Termi näyttämöanimaatio ja aihetta käsittelevä luento ovat Tampereen yliopiston teatterin ja draamantutkimuksen oppiaineelle väitöskirjaansa tekevän Kati Andrianovin käsialaa.

"Nukketeatterin nimen alla tehdään aika paljon kaikkea, missä nukke on väärä sana. Etsin pitkään yleiskäsitettä, jonka alle nukketeatterikin voisi mennä. Näyttämöanimaatiossa animoidaan, eli elollistetaan elottomia asioita. Ne voivat olla nukkeja tai muita pieniä objekteja, mutta myös rakennuksia tai liikennemerkkejä", Andrianov kertoo.

Oppitunti kuluu kulkemalla pitkin Hämeenkatua ja tarkastelemalla mitä itsestään selvimpiä asioita. Tuntuu, kuin olisi turisti, ensimmäistä kertaa paikkakunnalla.

Ensimmäinen eloon herätettävä kohde löytyy pääkirjasto Metson edessä olevalta aukiolta. Reetta Kankareen animoitava kohde on suihkulähde, jossa kesäisin vesisuihkun voimasta pyörivä graniittipallo saa nimekseen Pontso. Kankareen esityksessä lasikuvun alle vangittua Pontsoa yritetään pelastaa kuin kuivalle maalle joutunutta delfiiniä.

Myöhemmin henkiin herää myös Tammerkoski ja rautatieaseman lippuautomaatti.

Kokonaisvaikutelma kahdesta päivästä on ollut rankka ja hektinen. Opiskelijat eivät uskalla edes arvailla, kuinka nopeasti he valmistuisivat, jos tehty työmäärä ja opintopisteet todellisuudessa kohtaisivat. Ryhmällä on vielä kolme vuotta opintoja edessä, ja jos maailma ei mullistu, tulevat kaikki saamaan töitä heti valmistuttuaan. Laitosteatterikiinnitykset ovat yleisimpiä työpaikkoja vastavalmistuneille nätyläisille, ja sopimukset on usein allekirjoitettu jo aikaa ennen opintojen päättymistä. Paikkakunnasta saattaa kuitenkin joutua tinkimään.

"Jos todella haluaa tehdä töitä, niin kannattaa mennä syrjäisempään laitosteatteriin muutamaksi vuodeksi, sillä siellä saa tehdä rooleja. Nuorille näyttelijöille on aina tilausta", Topi Kohonen kertoo.

Valmistuminen on intensiivisen viisivuotisen jälkeen myös pelottava asia. Ryhmässä, jossa ulkopuolisia ystävyyssuhteita ei juuri ehdi solmimaan ajanpuutteen takia, ja aikaa vietetään yhdessä joskus yötä päivää, voi opintojen loppuminen olla suuri muutos elämässä.

"Työkaveria pitää pystyä Â’lyömäänÂ’, sen kanssa pitää voida pussailla ja uiskennella samassa hiessä. Onhan se helppoa tyyppien kanssa, joiden kanssa on viettänyt viisi vuotta", Maiju-Riina Huttunen kertoo.

Ville Ilkkala