Irtosuhteita

Jos Suttura rakastuu ja kukaan ei usko häntä, kuuluuko silloin ääni? Kyllä kuuluu!

Ei ole vähään aikaan tarvinnut naapurin mamman painella vesilasia seinää vasten. Kyseinen Pelimies vie nyt Kainoa kuin Jutila kiekkoa - ja tällä kertaa tähdätään sekä ylä- että alamummoon, ja vähän myös takamummoon.

Rivoudet sikseen, nyt puhutaan Rakkaudesta. Tarkemmin määriteltynä: kaukorakkaudesta. Kävi nimittäin juuri niin kuin Yön Olli lauloi, kun varhaisteininä puristin tyynyä ja himoitsin MacGyveriä: tää laulu on tuhannen kilometrin päästä, enkä kyyneleitäni säästä. Minä olen täällä, Pelimies lähti juuri pois. Ja sekös Sutturaa, anteeksi, tuoretta tyttöystävää riepoo.

Ensinnäkin, mistä saada ruumiillinen tyydytys, jos kumppani on toisella aikavyöhykkeellä? Totta kai Skype-seksi on jo kokeiltu, mutta huohottaminen luurit päässä tietokoneen ruudun heijasteessa ei oikein ole minun makuuni. Vähemmästäkin tulee dorka olo.

Täytynee vetää epäloogiskortti hihasta ja alkaa syödä e-pillereitä, vaikka Pelimiestä ei näy mailla halmeilla. Niksi piilee siinä, että pilsut laittavat tämän ehkäisijän hormonitoiminnan niin sekaisin, että seksiä ei tee mieli, ei sitten lainkaan. Vaikka Viggo Mortensen dipattaisiin suklaaseen ja gin&toniciin ja vieritettäisiin eteeni, jäisin mieluummin sohvalle katsomaan Strömsötä.

Toiseksi, saako muita miehiä enää vilkuilla? Pää kun vain refleksinä kääntyy vetävän uroon perään. Sehän on aivan luonnollista - eikä Pelimies voi siitä häiriintyä, kun ei kerran ole paikan päällä vahtimassa! Saako flirttailla, jos se vaan on luontevaa?

Aivan varmasti myös Pelimies pelaa silmätennistä kaikenlaisten pimatsujen kanssa, vaikka painaakin ylitöitä saadakseen matkarahat kasaan. Hemmetti, voiko mieheen luottaa? Entä jos Pelimies juo itsensä aivan pakarat olalle ja lipsahtaa väärästä haarasta sisään, vahingossa?

Kolmanneksi, kuinka pärjätä silloin, kun ikävä iskee? Kun kaipuu vetää aivan yllättäen oikean suoran naamaan, kaupan jonossa, keskellä kirkasta päivää? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Tähän asti olen yrittänyt seuraavia keinoja: Pikatekstari sinne kauas. Toimii, jos vastaus tulee takaisin pian, useimmiten ei.

Rakkauslaulujen kuunteleminen. Ei toimi, ketuttaa vain enemmän.

Rakkaan vaatteiden haistelu. Nyt puhutaan t-paidasta, ei boksereista! Toimii, useimmiten. Joskus laitan Pelimiehen paidan myös päälleni. Hyllyn päällä odottaa vielä Pelimiehen märkäpuku. Sunnuntai-iltapäivän surussa sillekin voi tulla käyttöä...

Miksi sitten kaikki tämä kaipuu ja tuskastelu, itsensä kiusaaminen? No, uskokaa nyt kuitenkin. Tällä kertaa tuntuu oikealta.

Teidän, panetellen,

Kaino Suttura

Sutturan tarinat päättyvät tältä keväältä tähän. Kahden viikon päästä jäähyväiset jättää Armas Kaiho.