Kiire tanssitunnille, pitkälle lounaalle, hengailemaan

Perkele kun meillä on aina kiire. Onko muillakin, vai tuntuuko se vain siltä?

Kiireinen opiskelija ei ennätä lukea kuin tenttikirjoja (jos niitäkään), ei urheilla niin paljon kuin haluaisi eikä tavata kavereitaan tarpeeksi.

Ei vain ehdi. Jos aika ei nyt riitä, niin entä sitten, kun pitää huolehtia itsensä lisäksi jonkun toisen hyvinvoinnista? Kirjasimme omaa ajankäyttöämme viikon ajan ja vertasimme sitä pikkulapsen äidin arkeen. Sitten katsoimme peiliin.

Tilastokeskuksen mukaan alle kuusivuotiaan lapsen äiti käyttää vuorokaudessa keskimäärin kuusi tuntia kotitöihin.

Siitä lapsen syöttämiseen, leikittämiseen ja vaipanvaihtoon menee vain kaksi ja puoli tuntia. Vapaa-aikaa äitykälle jää neljä ja puoli tuntia, ja siitä yli puolitoista tuntia kuluu tv:n ääressä ja vajaa tunti perheen kanssa seurustellessa.

Liikuntaan ja ulkoiluun jää aikaa parikymmentä minuuttia päivässä, ystäville reilut kymmenen minuuttia. Ei kuulosta hyvältä.

Me, kiireiset graduntekijät sen sijaan teimme kotitöitä kymmenestä viiteentoista minuuttia päivässä. Itseämme puunaamme neljä kertaa enemmän.

Sinä päivänä, kun tarttuu viikon tiskeihin, aikaa kotitöihin kuluu tuplat. Imurointi? Ruuanlaitto? Viilillä elää mainiosti pölyn keskellä.

Viiden tunnin työaika

Graduntekijän päivä menee tutkimuksemme mukaan suunnilleen näin: Seitsemän tunnin yöunien jälkeen (perheenäiti ehtii nukkua tunnin tai puolitoista enemmän!) aamu sujuu hitaasti lehden ja teekupin kanssa.

Sitten avataan tietokone, ja sähköpostin tarkistamisen jälkeen alkaa pähkäily siitä, pitäisikö tänään saada aikaiseksi jotakin. Onneksi parin tunnin päästä on jo lounasaika. Sitä ennen kavereiden kanssa on käyty tiukka messenger-debatti siitä, mikä ravintola tarjoaa päivän parasta ruokaa.

Sinkkuelämää-tyyppiseen lounaaseen saa helposti uppoamaan kahvittelun kanssa puolitoista tuntia, jos aikaa on. Ja sitähän tuntuu olevan, vaikka kiire muka kolkuttaa takaraivossa.

Pitäisi ehtiä takaisin koneelle gradun tai usein myös freelance-töiden pariin (tai sitten sähköpostin, Wikipedian syövereiden, nettikeskustelujen...). Pirun usein vain jollain on mielessä jotakin mukavampaa.

Graduntekijän raskas päivä päättyy yleensä viimeistään kuudelta.

Siihen mennessä tehokasta työaikaa on kertynyt - fanfaareja - keskimäärin viisi tuntia. Vähemmän kuin äidin kotityöaika, minkä päälle tilastoäiti tekee vielä ansiotöitä kaksi ja puoli tuntia päivässä.

Lukema tosin on tilastoharha, sillä osa äideistä käy töissä, osa ei. Puolet alle 7-vuotiaista lapsista hoidetaan kotona. Graduntekijä jää miettimään kynsiään jyrsien, montako tuntia ansiotöissä viilettävät äidit todellisuudessa tekevätkään hommia. Kahdeksan plus kuusi tuntia?

Normaali-iltoina moinen ei onneksi pyöri mielessä.

Illathan ovat ansaittua vapaa-aikaa ja ohjelmassa on itsensä fyysistä ja henkistä kehittämistä: liikuntaa, hengailua kavereiden kanssa kuppiloissa sekä
TV:n laatusarjojen (Milloin Huippumalli haussa alkaa taas?) ja elokuvien tuijotusta porukalla. Useita tunteja.

Katoava vapaa-aika

Tieteellisen tutkimuksemme lopputulos ei ole kovin mairitteleva. Paljastumme hemmotelluiksi hedonisteiksi, jotka kiirehtivät rakkaan vapaa-aikansa takia. Miten sen jakamisesta kenenkään kanssa ikinä selviää?

Ei siitä selviäkään, sanoo viime vuonna julkaistun Ruuhkavuosi-romaanin kirjoittanut Pauliina Susi. Kirjan päähenkilö yrittää epätoivoisesti tehdä gradua ja rakentaa miehensä kanssa taloa äitiyslomansa aikana.

Tarina ei ole täysin omakohtainen, sillä Susi teki gradunsa kahden lapsen välissä ja talon heti sen jälkeen.

"Tämä ei ole mitenkään rohkaisevaa, mutta vapaa-aika katoaa pienen lapsen äidiltä ihan kokonaan" Susi sanoo. Jos äiti käy vielä töissä, vapaa-ajaksi voi hänen mukaansa laskea lähinnä työmatkat bussissa tai junassa, ja ehkä yhden viikoittaisen jooga-tunnin.

"Mutta kyllä se siitä kymmenessä vuodessa rauhoittuu. Useimmat selviävät hengissä", Pauliina Susi lohduttaa.

Eeva Eronen
Aino Miikkulainen

Kirjoittajat suhtautuvat itseensä ja elämään kieli poskessa, harrastavat runsaasti kulttuuria ja järjestötoimintaa, aikovat valmistua kahden vuoden kuluessa sekä epäilevät lasten hankkimista entistä raskaammin.