Kirja-arvio: Hellyyden kiertotie

"En minä siitä mitään hyödy. Ei siitä saa rahaa, eikä pillua", Kari Raineranta totesi, kun onnittelin häntä tulevasta Ihoteollisuuden runoantologiasta.

Osa kirjallisuuden opiskelijoista koostuvan runoryhmä Ihoteollisuuden esiintyjistä on pikkujulkkiksia Tampereen yliopistolla. Ihoteollisuudella on vahvoja esityksiä, jotka koostuvat runoista ja musiikista. Mukana on vaihtelevasti lavasteita, voimasanoja sekä pukuja ja jopa akrobatiaa.

Nyt kuutisen vuotta keikkailleen ryhmän runot on koottu antologiaan. Runot, jotka on kirjoitettu musiikilla säestettyä esiintymistä silmällä pitäen, ovat hiukan alastomia yksin. Runoissa on kylläkin paikoitellen soivaa rytmiä ja osuvia kielikuvia mutta ei aina kovin paljon sisältöä, johon palata uudelleen lukiessa. Runot kestävät paljon paremmin elävän tilanteen ohimenevän tarkastelun.

Kokoelmaa ei paranna sen epäselvyys. Yhden runon tunnistetietoja ovat sekä nimetty luku, itse runon nimi että kirjoittajan nimi ja keikka, millä se on alun perin esitetty. Kertosäkeen kohdalle on kirjoitettu vain "kerto", mikä haittaa lukukokemusta.

Kärsivällinen lukija kuitenkin palkitaan. Mukaan tulee leimallisesti laulunsanoituksen tyylisiä riimittelyjä, joista ei puutu myöskään häpeilemätöntä huumoria. Oman rytminsä tuovat niin räppi, murreruno kuin kansanlorukin.

Joukosta löytyy helmiä, kuten Maria Siirosen Itseisarmo II: "mutten tiedä, mitä antaa pahoinpidellylle / tai naiselle, joka vetää kotiaan / polvenkorkuisessa kassissa / päiväkeskuksen ovelta matkakeskuksen ovelle / ."

Runokirjaa voi käyttää mainiosti muisteluun: näinhän he osasivat sanoa muodostaessaan ihmispyramidiaan.