Klassikkoni: Vasemman laidan teknoa

Ensin mielikuvaharjoituksia: gradusi on suuronnistuminen, tiedeyhteisö kohisee, palkintoja sataa ja sinut nostetaan jalustalle alan suurimpana nerona.

Gradun pohjalta syntyy uusi teoriaperhe tieteenalalle. Tulevalta väitöskirjalta odotetaan taas uusia tiedettä mullistavia tuloksia, mutta ei tietenkään samoja, joita jo aikaisemmin käsiteltiin. Alkaako ahdistaa?

Vastaavan ongelman eteen joutuivat brittiläisen duon Leftfieldin jäsenet Neil Barnes ja Paul Daley debyyttialbuminsa jälkeen. Vuonna 1995 julkaistu Leftism on genrerajoja kumartelematon yhdistelmä dubia, reggaeta ja housea ja tuuletti 1990-luvun puolivälissä luutumisen merkkejä osoittavaa elektronisen musiikin kenttää.

Musiikkilehdet suitsuttivat levyä. Mixmag nimesi yhtyeen 1990-luvun merkittävimmäksi elektronisen musiikin vaikuttajaksi. Pian lehtien arvosteluihin ja levykauppojen hyllyihin ilmestyi yhtyeen mukaan nimetty genre.

Yhtyeen toista albumia odotettiin neljä vuotta. Vuonna 1999 ilmestynyt Rhythm and Stealth jatkoi tutulla linjalla. Se on erinomainen levy ja menestyi kaupallisesti edeltäjäänsä paremmin, mutta ei pystynyt vastaamaan kohtuuttomiin ennakko-odotuksiin uudesta musiikkimaailman mullistamisesta. Niinpä Rythm and Stealth jäi duon viimeiseksi julkaisuksi.

Baseballista lähtöisin oleva termi leftfield jäi kuitenkin elämään elektronisen musiikin kentälle. Käsitettä käytetään myös suomennettuna.

Musiikkipiireissä vasemmalla laidalla ei siis tarkoiteta työväenlauluja, vaan jotain outoa, yllättävää ja valtavirrasta poikkeavaa. Juuri sellaista kuin Leftism.