![]() |
|
Arthur Tunesin eli Arto Tuunelan yhden miehen orkesteri Pariisin kevät aloitti yleisöäänestyksellä nimetyn Avaruusseikkailu 2010 -kiertueensa loppuunmyydyllä YO-talolla 22. syyskuuta. Vain muutaman keikan Ilosaaren avauksen jälkeen heittäneeltä yhtyeeltä live-esiintyminenkin onnistuu. Multi-instrumentalisti ei voi soittaa keikoilla kaikkea itse, joten keikkakokoonpanoon on lainattu kokenutta väkeä muun muassa Underwater Sleeping Societystä ja Rubikista.
Keikkasetissä on hittejä riittämiin, muita ei orkesterin kahdelta levyltä, debyyttialbumi Meteoriitilta ja uudelta Astronautilta, löydykään. Loputon radiosoitto ja sävellysvaiheessa tehdyt ratkaisut vaihtoehto- ja täytebiisien poisjättämisestä varmistavat, että yleisö tunnistaa kappaleet ja yhteislaulu onnistuu.
Kiertueen saa kiinni syksyn aikana vielä useaan otteeseen. Musiikki on kelpo kuunneltavaa, mutta livestä puutuu tiettyä särmää. Tosifani tulee keikalla kyllä toimeen, jos ehtii eturiviin.
Ville Ilkkala
* * *
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Annastiina (17.10.10, kello 23:41)
Pariisin kevät on käsittääkseni nykyään ihan oikea bändi, ei vain yhden miehen orkesteri livekokoonpanolla ryhditettynä.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen