Vasen ja oikea laita

Björn Wahlroos, Jorma Ollila, Risto Siilasmaa ja muut elinkeinoelämän huippunimet pohtivat Finlandia-talossa hyvinvointivaltion rahoitusta ja yrittäjämyönteisen valtion mahdollisuutta.

Kyseessä oli Aalto Entrepreneurship Societyn 21. maaliskuuta järjestämä seminaari, jonka aiheena oli Suomi hyvinvoinnin jälkeen.

Finlandia-talossa pohdittiin hyvinvointivaltion rahoitusta, yksityisen sektorin kantokykyä sekä yrittäjämyönteisen valtion mahdollisuutta. Seminaariin oli kutsuttu opiskelijoita ympäri Suomen. Sen tarkoitus oli haastaa ajattelemaan yritysten tarpeita, niiden roolia kansantalouden kannattelijoina sekä valtion velkaantumista.

Tulevaisuus koskee kaikkia, mutta mitä mieltä seminaarin sisällöstä olivat oikeistolainen Lasse Männistö ja vasemmistolainen Tiina Heikkilä?

Hyvinvointi tarvitsee myös tulonjakoa

On hämmästyttävää, että järjestävä taho mielsi seminaarin epäpoliittiseksi. Vasemmistoideologiaan historiallisesti liitetyn hyvinvointivaltion kuoppaaminen jo seminaarin nimessä on mielestäni varsin poliittinen avaus. Vaikka seminaarissa pohdittiin tulevaisuuden hyvinvointia, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tai tulonjaon kysymyksiä ei mietitty, vaan keskityttiin hyvinvointivaltion rahoituksen mahdottomuuteen ja talouskasvun välttämättömyyteen.

Panelisti Nalle Wahlroosin mukaan kapitalistia tarvitaan, koska kapitalisti luo rahaa, jolla julkinen sektori rahoitetaan. Nallen mielestä kapitalistille tulisi jäädä enemmän käteen, ja muruja kakusta putoaisi silti köyhillekin. Kapitalisti voisi sijoittaa pottinsa varoja oman valintansa mukaisesti esimerkiksi kasvuyritysten rahoittamiseen.

Olen eri mieltä Wahlroosin kanssa, vaikka ajatus enkelisijoittajista on kaunis. Nallen malli johtaisi filantropiayhteiskuntaan, jonka vastakohta julkisesti rahoitettu hyvinvointivaltio on. Filantropiayhteiskunnassa rahakkaat päättävät itse, minne tukensa kohdentavat. Vaikka rahamies laittaisi 70 prosenttia tuloistaan hyväntekeväisyyteen, rahojen tasa-arvoistava vaikutus olisi huonompi kuin jos hän maksaisi tuloistaan veroa 50 prosenttia

Olen samaa mieltä paneelin kanssa siitä, että yhteen hiileen pitää puhaltaa. On myös totta, että suomalaisessa kulttuurissa suvaitaan liian vähän epäonnistumista ja hyviä ideoita piilotellaan liian kauan. Suurin hyöty ideoista saadaan mielestäni silloin, kun ne jaetaan mahdollisimman avoimesti.

Edessä ovat talkoot, joiden tarpeeseen ei täysin ole herätty. Kysymys kuuluu, kenen ehdoilla talkootyö tehdään? Kysymys huomisen hyvinvoinnista on myös sukupolvikysymys. Yhteen hiileen puhaltaminen edellyttää, että keinoilla ja päämäärällä on legitimiteetti kaikkien keskuudessa. Sellainen ei onnistu suurten tuloerojen epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Hyvinvointi ei synny teknokraattisesta innovaatiokapitalismista, jonka asiaa neutraaliuden verholla usein ajetaan. Faktat täytyy tunnustaa, mutta toimenpiteiden suhteen voi tehdä monia päätöksiä. Itse kannatan yhä sosiaalista innovaatiota nimeltä hyvinvointivaltio.

Tiina Heikkilä

Lassen kommentti

Minusta oli tervetullutta, että joskus keskitytään pohtimaan puhtaasti hyvinvoinnin lähteitä ja niiden kasvattamista. Seminaari oli mitä poliittisin - vaikka järjestäjät pyrkivät, kenties perustellusti, välttämään puoluepoliittista asetelmaa.

Nallen ajatus ei ollut se, että sijoittaja jakaisi rahansa hyväntekeväisyyteen. Nallen ajatus oli, että luomalla kannustimia sijoituksille suomalaisiin yrityksiin, syntyy maahamme työpaikkoja sekä hyvinvointia. Yksityinen sijoittaja on tätä kautta, omaa etuaan tavoitellen ja ilman mitään sädekehää, samalla myös yhteiskunnan hyväntekijä.

Edessä ovat todelliset talkoot hyvinvoinnin pelastamiseksi. Resepti ei kuitenkaan ole menestystarinoiden verottaminen kuoliaaksi jo ennen niiden syntymistä.

Kun vanha resepti ei toimi, mikä toimii?

Vastaus otsikon kysymykseen on, niin yksinkertaiselta kun se saattaakin kuulostaa, yrittäjyys. Etenkin yrittäjyys, joka tähtää kasvuun ja työpaikkojen luomiseen. Hyvinvointimme ei voi rakentua uuden Nokian varaan, vaan Suomi tarvitsee lukuisia vihaisia lintuja.

Koko julkinen sektorimme rahoitetaan loppujen lopuksi yritysten aikaansaamalla kasvulla. Tätä vasten on hienoa, että kasvuyrittäjän asemaa 2000-luvun Suomessa pohdittiin.

Seminaarin yksi olennainen huomio oli, että yrittäjyyden kannustimet ovat Suomessa auttamattoman heikot. Korkea verotuksemme ei kannusta yrittäjäksi tai kasvun tavoitteluun, eikä yrittäjyyttä ole tehty byrokratiallamme helpoksi. Pienimpienkin yritysten vuotuisesta työajasta menee lähes 6 työpäivää pelkkiin arvonlisäveron tilityksiin. Riskit ja vaikeudet suhteessa mahdollisiin tuottoihin ovat liian korkeat.

Myöskään kulttuurimme ei tue saati sitten arvosta yrittäjyyttä. Suomessa kaikki yritykset leimataan rahan ohjaamiksi kasvottomiksi organisaatioiksi. Siinä missä USA:ssa konkurssin tehnyt yrittäjä on kokenut yrittäjä, sallisi suomalaisista tutkimuksen mukaan vain 16 prosenttia ylipäätään yrittämisen konkurssin tehneelle yrittäjälle. Konkurssin tehnyt on meidän mielestämme luuseri.

Mielikuva yrityksistä kasvottomina korporaatioina on täysin päinvastainen elävän elämän kanssa. Oletko koskaan käynyt kasvuyrityksen toimistolla? Meininki on silminnähden energisempi ja innostuneempi kuin kunnanvirastossa ja innostuksen saa aikaan se "oma juttu" dollarinkuvien sijaan. Samanlaista intoa ja vastuuta omasta työstä, sisäistä yrittäjyyttä, peräänkuulutettiin paneelissa kaikkeen työhön, ei vain kasvuyrityksiin.

Finlandia-talon keskustelun logiikka rakentui hyvinvoinnin kokonaiskasvun tavoittelulle keskiarvoihin perustuvan tuloeroretoriikan sijaan. On tärkeää huomata, että voimme tavoitella kasvua ja kannustaa menestykseen silti huolehtien heikoimmista. Jos kansantalouden kakku kasvaa kokonaisuutena suuremmaksi uusien menestystarinoiden antiosta, riittää alhaisemmallakin veroprosentilla enemmän rahaa tulonsiirtoihin ja palveluihin.

Lasse Männistö

Tiinan kommentti

Yrittäjyys yksin ei ratkaise hyvinvointiyhteiskunnan ongelmia. Kakun jakaminen oikeudenmukaisesti on yhtä keskeistä kuin sen tuottaminen. Oikeus kakkuun pitää olla esimerkiksi vanhusväestöllä, joka on yhteiskunnan infrastruktuurin luonut, ja niillä, jotka sitä ylläpitävät.

Taloudellinen toimeliaisuus on tärkeää, ja kulttuurin tulee tukea sitä samalla, kun verotuksen on tuettava vahvaa julkista sektoria. Ehdottomasti ennen kuin verotetaan pien- ja kasvuyrityksiä, pitää esimerkiksi harmaa talous laittaa kuriin.