Koti-ikävä: Ihminen tarvitsee oikeaa ruisleipää

En ymmärrä, minkä takia tamperelaiset jaksavat meuhkata rievästään. Sehän on ihan tavallista ohrarieskaa, jolla on hassu nimi.

Tuoreena ihan hyvää, mutta jo päivän pari uunista tulonsa jälkeen kuivakkaa känttyä.

Toisin on meillä Etelä-Karjalassa.

Diasporakarjalaisena kaipaan kotiseudultani Lappeenrannasta ehkä eniten hyvää leipää.

Itäsuomalainen ruislimppu on nimittäin sekä makunsa, terveellisyytensä että hintansa puolesta ylivertaista syötävää.

Hyvä ruisleipä on uunituoreena lähes uskonnollinen kokemus, mutta se kestää maukkaana ainakin neljä-viisi päivää leipomisensa jälkeenkin.

Se on tehty pelkistä ruisjauhoista, joista syntyy kuitupitoista ja vähäkalorista leipää - vaikka se on tietenkin sivuseikka. Kaiken kruunaa hinta: lähes kilon painoisen ruislimpun saa omakseen alle kahdella eurolla.

Luulisi kelpaavan itse kullekin, ja ainakin köyhälle opiskelijalle.

Tampereelta kunnon ruislimppua saa kuitenkin vain satunnaisesti, ja silloinkin torilta tai leipomoista. Isoista kaupoista ei koskaan.

Hyvää jälkiuunileipää täältäkin saa, ja kelpo leipää kaikille tutut ruispalatkin ovat. Mutta ei se ole sama asia.

Ps. Tiedän, rieska on Pohjois-Suomesssa littana lätty. Meillä Etelä-Karjalassa vastaavanlaista lättyä kutsutaan lepuskaksi tai littoskaksi. Ne ovat pehmeitä ja mureita perunaleipiä, eivätkä kuivaa ja sitkeää ohrapahvia.

Tuomo Tamminen