Onko taloudessa valuvika?

Länsimaiden talous on ajautunut sekavaan tilaan. Poliittiset päättäjät eivät saa taloutta hallintaan lukuisista kansainvälisistä kokouksista huolimatta. Tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa. Vikaa nähdään niin pahimpien kriisimaiden hallituksissa, lyhytnäköiseen riskinottoon kannustavissa pankkien bonusjärjestelmissä ja moraalittomuuteen kannustavassa eurossa. Ymmärtääkö kukaan, mitä taloudessa tapahtuu ja voiko taloustieteeseenkään luottaa?

Vastapainolta ilmestyi viime vuoden lopulla kirja Kurssi kohti konkurssia. Siinä kansainvälisesti tunnetut taloustieteilijät kritisoivat artikkeleissaan viime vuosikymmenien talouspolitiikkaa. Heidän mukaansa kriisiin johtaneen politiikan teoreettisia perusteita ei ole missään vaiheessa kunnolla kyseenalaistettu.

Kapitalismin mahdottomuus ja kapitalistisen järjestelmän kriisiytyminen ovat jälleen keskusteluissa. Kirjoittajat kaivavat Marxin ideat kaapista, kuten monet muutkin kansainväliset talouskeskustelijat ovat länsimäisen talouden kriisin myötä tehneet.

"Kurssi kohti konkurssia lähtee toteamuksesta, että vallitseva taloustiede on epäonnistunut kriisin ennakoimisessa ja kriisin jälkeinen politiikka kriisin selättämisessä. Kriisi osoittaa konsensuksen romahtaneen, ja se on avannut tilaa kriittiselle keskusteluun", sanoo Antti Ronkainen, yksi kirjan toimittajista.

Aviisi esittelee neljä kirjassa käsiteltyä ajatusta. Kansantaloustieteen professori Hannu Laurila kommentoi, mitä mieltä on ideoista.

Tiina Heikkilä, teksti

Yrjö Kallinen, Juha Kivistö, Lauri Lahikainen ja Antti Ronkainen: Kurssi kohti konkurssia -Talouskriisin syyt ja seuraukset. Vastapaino 2011.

1. Julkinen velka ei ole ongelma

Yksityisen ja julkisen velan tarkoitukset sekoitetaan poliittisessa keskustelussa. Keskustelu ei huomioi yksityistä velkaa, jota velasta suurin osa on", sanoo Ronkainen.

Talouskriisikeskustelussa kriisin lähteenä nähdään holtiton valtioiden velkaantuminen. Kurssi kohti konkurssia väittää, ettei valtioiden velka ole ongelma, vaan kulutusta ja kansalaisten arkea kiristävät, epädemokraattisesti sanellut säästöohjelmat ovat.

Julkisen velan kasvua ei nähdä seurauksena hyvinvointivaltion kustantamisesta tai elvytyksestä. Julkinen velka ei ole kasvanut julkisten menojen kasvun vuoksi. Syy velkaantumiseen on valtioiden tulojen alenemisessa, joka johtuu vuosikymmeniä jatkuneista rikkaiden veronalennuksista ja pankkien takaamisen vuoksi otetusta velasta. Kun verotuksen yhtenäistäminen Euroopassa on epäonnistunut, ovat valtiot lähteneet verokilpailuun keskenään.

Ongelma on säästöohjelmien vaatima julkisen talouden supistaminen ja hankintojen leikkaaminen, joka lisää talouden pysähtyneisyyttä.

Laurila kommentoi:

Euroalueen valtioiden velkaantuminen ei ole kriisin syy vaan oire. Velkaantuminen seuraa maksutasevajeesta, joka puolestaan aiheutuu kilpailukyvyn puutteesta koti- ja vientimarkkinoilla.

Yhteisvaluutta-alueella kilpailukykyerot eivät voi tasoittua valuuttakurssisopeutuksella, ja eurooppalaisista jäykkyystekijöistä johtuen sitä ei ole tapahtunut myöskään panosmarkkinoiden sopeutumisen kautta. Kun EU ei lisäksi tee jäsenmaiden välisiä tulonsiirtoja, edellyttää maksutasevajeen hoito kansallista kilpailukykypolitiikkaa. Tämä on kuitenkin pitkäkestoinen ja poliittisesti vaikea vaihtoehto.

Matalan reaalikoron olosuhteissa on ollut helppoa tasapainottaa vaje yksityisellä ja julkisella velanotolla. Periaatteessa tämä voi jatkua niin kauan, kun lainaa on saatavilla riittävän matalalla reaalikorolla, eli niin kauan kun lainanottajaan luotetaan. Kun luottamus loppuu, kuten monille Välimeren maille on nyt käynyt, ainoaksi vaihtoehdoksi jää kilpailukykypolitiikka.

2. Talousvalta markkinoilta takaisin valtiolle

Kurssi kohti konkurssia haluaa markkinavoimille ja Euroopan keskuspankille karanneen talouspoliittisen vallan palauttamista valtioille. Talouspolitiikka on sen mukaan karannnut koko ajan kauammas kansanvaltaisesta kontrollista. Miten tässä voi sellaista vaatia, kun eurokriisin yhdeksi syyksi on esitetty talouspoliittisen päätöksenteon hajanaisuutta?

"Valta on karannut demokraattisesti valituilta hallituksilta EU-tasolle, Euroopan keskuspankille ja markkinoille. Euroopan keskuspankin johtokunnan ei tarvitse nauttia minkään demokraattisesti valitun elimen luottamusta. Siihen on puututtava. "

Ronkaisen mukaan kriisivaltiot alistetaan talouskurisopimuksella velkajarruun, maksimialijäämiin ja automaattisiin sanktioihin, mikä vähentää valtioiden liikkumavaraa itsenäisessä talouspolitiikassa.

"Se vahvistaa demokratian kriisiä. Nyt tarvittaisiin ylikansallista vastarintaa nationalismin sijaan. G20-maat ovat maailmanlaajuinen taho, joka voisi tehdä asialle jotain, mutta synkältä näyttää."

Laurila kommentoi

Kuten edellä todettiin, maksutaseongelmien hoitaminen euroalueella vaatii kansallisia politiikkatoimia. Tämän tehtävän hoitaminen edellyttää, että valtiolla on luja ote talouteen ja sen markkinaolosuhteisiin.

Politiikalla on oltava vaikuttavuutta erityisesti kriisitilanteessa, jossa tarvitaan laajaa markkinoiden, tuotantoelämän ja koko yhteiskunnan rakenteita koskevaa ohjelmaa. Kokonaisuuden kannalta olisi siis eduksi vahvistaa kansallisvaltioiden talouspoliittista voimaa. Sen sijaan huomio kiinnitetään niiden velkaantumiseen.

Talouskuri, budjettileikkaukset ja yksityistäminen heikentävät kansallisvaltioita ja tekevät välttämättömät politiikkaohjelmat mahdottomiksi toteuttaa.

3. Isokaan raha ei pelasta talousjärjestelmää

Historian suurimmat väliintulot markkinoilla kertovat kapitalistisen talousjärjestelmän epäonnistumisesta, ainakin jos uskoo Kurssi kohti konkurssia -teoksen väitteitä. Veronmaksajien rahoilla kustannetuilla väliintuloilla ja velalla pidetään kupla ehjänä. Näin ei kuitenkaan pelasteta tai yritetä korjata talousjärjestelmää, joka näennäisesti perustuu vapaisiin markkinoihin, mutta käytännössä vaatii toimiakseen tehohengitystä.

Edes poikkeuksellisen isot pankkien ja kriisivaltioiden tukemiseen laitetut rahat eivät ole auttaneet luomaan kestävää kasvua. Kapitalistinen järjestelmä on uskottavuuskriisissä, ja valtavirtataloustiede jätti huomiotta, että markkinataloudessa voisi tapahtua nykyisen kaltainen katasrofi.

Pankkien ongelmavelat eivät missään vaiheessa kadonneet, eikä 2008 Yhdysvalloista alkanut kriisi koskaan päättynyt. Yksityisestä velasta tehtiin julkista siirtämällä se kanasallisvaltioiden hallituksille. Vastuun kantajina ja pankkien pelastusohjelman maksajina ovat tavalliset ihmiset, joiden elinolot huononevat leikkauksien myötä.

Laurila kommentoi

Julkista valtaa tarvitaan takaamaan markkinatalouden toimintaedellytykset ja legitimiteetti. Tässä mielessä keskeistä on hallita ahneutta, joka on yksi seitsemästä kuolemansynnistä, mutta myös markkinatalouden tärkein ellei ainoa polttoaine.

Isokaan raha ei pelasta markkinataloutta, jos ahneus riehaantuu hallitsemattomaksi ja kasaa markkinavoimaa, joka tekee massojen riiston mahdolliseksi. Viime aikojen finanssi- ja velkakriiseissä on ollut näitä piirteitä.

Markkinatalouden legitimiteetin ylläpitäminen on aika haastavaa, jos verorahoilla ei ole konkreettisia hyvinvointivaikutuksia. Siinä historian pyörä kääntyy taaksepäin aikaan, jolloin verot olivat pakko-ottoja kuninkaan tai keisarin hovien loiston hyväksi.

4. Niukkuuden aikakausi häämöttää

Korkea nuorisotyöttömyys kuvastaa länsimaisen talouden kriisiaikaa. Irlannista muutetaan työn perässä muualle kuten nälkävuosina, samoin Portugalista ja Kreikasta. Samalla väestö ikääntyy ja kustannukset kasvavat. Kirjan mukaan työttömyys ja työn epävarmuus tulevat väistämättä kasvamaan. Samalla tehdään huomattavia leikkauksia sosiaaliturvaan, eläkkeisiin, koulutukseen ja julkisen sektorin palkkoihin.

Itä on länttä kilpailukykyisempi ja itään siirtyvät jo korkeasti koulutettujenkin työpaikat. Yhdysvaltojen syömävelka Kiinalle ja muille kehittyville talouksille kasvaa jatkuvasti. Marimekko perustaa myymälöitä Kiinaan, koska markkinat ovat siellä. G20- ja BRIC-maat vaikuttavat olevan tulevaisuuden talousvetureita.

Häämöttääkö lähivuosikymmeninä länsimaiden valta-asemaan perustuvan talousjärjestelmän loppu, ellei maailmanlaajuista velkavetoista kapitalismia laiteta kuriin? Onko edessä hyvinvointivaltion purkaminen, sosiaaliturvan mureneminen ja kiinalaistyyppiset työehdot, jotta Suomessa olisi jatkossa töitä?

Laurila kommentoi

Periaatteessa lopputuotteiden ja tuotannontekijöiden liikkuvuus on globaalitaloudessa hyvä asia: se lisää hyvinvointia, talouskasvua ja edistää maidenvälistä taloudellista ja sosiaalista lähentymistä.

Käytännössä ja varsinkin yksityiskohdissa esiintyy toki myös haitallisia vaikutuksia, esimerkiksi joidenkin perinteisten tuotannonalojen siirtymistä halpamaihin. Tällä usein perustellaan työmarkkinoiden joustojen lisäämistä, sosiaaliturvan leikkaamista, verotuksen keventämistä jne, mikä johtaisi hyvinvointiyhteiskunnan alasajoon ja kiinalaistyyppisten olojen sisääntuloon.

Perustelu kuitenkin ontuu, koska hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalinen pääoma on esimerkiksi Suomessa yksi keskeisistä uudemman teknologian yrityksiä houkuttelevista tekijöistä.