Kaiken takana on kalsarikänni

Turboromanssi. Ohjaus ja käsikirjoitus Ronja Repo. Legioonateatterin ensi-ilta 4. maaliskuuta.

Legioonateatterin Turboromanssi on Ronja Revon ohjaama ja käsikirjoittama räävitön ja suorastaan vulgääri perhekomedia. Sen keskiössä häärii rikkonainen perhe, jonka äiti on lähtenyt lipettiin isän alituiseen kännäämiseen kyllästyttyään.

Perheen teini-ikäiset lapset Henkka ja Miisa ovat angstisia mutta hyväsydämisiä koviksia, joilta irtoaa rankkoja kannanottoja aiheesta kuin aiheesta. Eniten saa kyytiä rakkaudeksi kutsuttu tunteentapainen.

Lapset eivät voi ymmärtää, mitä heidän Eki-isänsä näkee pikkumaisessa ja tärkeilevässä terapeutti-Eijassa (Ann-Mari Ohtamaa).

Katsojan kannalta taas on aluksi vaikea käsittää sitä, mitä Eija näkee Ekissä, maanis-depressiivisessä perheenisässä, joka kännää kotonaan pitkät kalsarit kintussa aamusta iltaan.

Siinä sivussa lapset filosofoivat teinimäiseen tapaan elämää ja sovittelevat jalkaansa aikuisten saappaita pirtulle person roskisdensun Jaken (Jani Moilanen) kulmilla.

Näytelmän surullisen perisuomalainen kuvio on puhtoisesta perheidyllistä kaukana. Käsillä ovatkin kaikki ainekset kouraisevaan draamaan. Ronja Repo on kuitenkin päättänyt käsitellä kivuliasta aihetta rääväsuisen huumorin keinoin.

Ratkaisu on onnistunut. Kännitoikkaroinnin ja krapulatärinän koomiset puolet kärjistyvät kohtauksissa toistuvasti siihen pisteeseen, että vollotus on katsojan tunneskaalasta kaukana. Naurunryöppyjen lomassa yleisö kuitenkin löytää itsensä karvaampienkin tuntemusten ääreltä.

16-vuotiasta Miisaa näyttelevä Irina Ritvanen yhdistää roolissaan taidokkaasti teinitytön ärhäkän vimman ja sen taustalla häilyvän epävarmuuden. Hyväksyntää kaipaavaa Henkka-veljeä näyttelevä Antti Haikkala puolestaan luo hektisestä roolihahmostaan oikean ihmisen, jonka kohtalosta katsoja kiinnostuu väkisinkin.

Henkan replikointi on sisällöltään paikoin niin alatyylistä, että herkempihipiäistä hirvittää. Nuorukaisen kerskaileva kommentti "Olin äsken tappelussa, sitten sain pillua ja nyt ajattelin vetää lärvit" kuvaa tekstin sävyä osuvasti. Karulla kielenkäytöllä lähiöhuushollin elämänmenosta tehdään uskottavaa.

Parhaimmat naurut liian pitkäksi venähtävästä - muutamat kohtaukset ovat epätarkoituksenmukaisia - Turboromanssista irrottaa Eki-isää näyttelevä Matias Hasu, joka loppua kohden jatkuvasti petraten tekee säälittävästä alkoholisti-isästä etäämpää katsottuna penteleen hauskan sällin.

Suomalaisissa teatteriteoksissa on iät ajat läträtty viinan kanssa ja tässä suhteessa Turboromanssi vain pönkittää asioiden tilaa. Legioonateatterin kännikomedia ei välttämättä naurata absolutistia, mutta viinamäen miehiin ja naisiin hahmojen hervoton humalatankkaus uponnee täysillä.

Korostettakoon silti, että kaiken rellestämisen ja kiroilun lisäksi näytelmästä löytyy arvokasta ajateltavaa perheestä, välittämisestä ja rakkaudesta. Mietteitä sulatellaan mahtavalla musiikilla Pink Floydista Nirvanaan ja vanhaan suomi-iskelmään.