Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Haluttomat voivat painua merten taa

Nykyisin kaikki vaativat demokratiaa ajattelematta lainkaan, onko täydellinen kansanvalta ja vapaus käytännössä edes mahdollista. Toteutuuko demokratia sillä, miten valtaa keskitetään eduskunnalle, jossa osittan sohvakauppiaiden rahoittamat edustajat puolestamme asioista päättävät. Taikka siitä, miten päätäntävaltaa siirretään Brysseliin. Eräät uussuomettuneet haluaisivat jopa siirtää vastuu maanpuolustuksestakin ulkomaille.

Ulkoministeriön asettama, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pohtinut, nuorten ryhmä ehdottaa, parlamentarismin nimissä, asevelvollisuudesta luopumista. Asepalvelukseen olisi ryhmän mielestä kuitenkin, motivaation perusteella, valittava riittävä osuus ikäluokasta.

"Jos tarpeeksi halukkaita ei löytyisi, voisi asepalvelukseen määrätä osan ikäluokasta." Mihin se demokratia nyt katosi? Eri aloilla lisääntyvä ajatus siitä, kuinka, milloin mikäkin tehtävä, siirrettäisiin vapaaehtoisten hoidettavaksi, on epädemokraattinen jos mikään.

Esiin nousee ajatus, että ne, jotka ovat maatamme puolustaneet ja/tai ovat vastedeskin valmiita kykyjensä mukaan puolustamaa, "omistavat" sen. Koko ikäluokka on edelleen koulutettava, ja ellei tämä joillekin pujoparroille sovi, niin hehän voisivat saman tien painua merten taa.


Yrjö Saraste
Sotainvalidi

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto