Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Elokuva: Teinityttö viruu 60-luvun kellarissa

An American Crime kertoo ajankohtaisesta, käsittämättömästä pahuudesta

Kellariin vuonna 1965 teljetystä Sylvia Likensista (Junosta tuttu Ellen Page) kertova An American Crime on hyvin ajankohtainen elokuva, sillä se ei voi olla nostattamatta mieleen oman aikamme kohutuimpia rikoksia.

Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Sylvian vanhemmat jättävät hänet ja hänen siskonsa rahavaikeuksissa olevan yksinhuoltaja Gertrude Baniszewskin (Catherine Keener) luokse hoitoon. Rikosdraama näyttää, millaiseen pahuuteen aikuinen ja nuori, mutta myös varsin pieni lapsi pystyy.

Ajankuvassaan uskollisen American Crimen ansiot ovat ikävä kyllä suureksi osaksi puhuttelevien tosiasioiden ansioita. Elokuva sortuu liikaan osoittelevuuteen. Erityisen järkyttävää on, että tässäkään rikoksessa kukaan kidutuksen kuullut naapuri tai ohikulkija ei puuttunut asiaan. Tämän olisi osannut päätellä tosin itsekin ilman naapureiden ääneen lausuttuja ajatuksia. Sylvian kertojaääni tuo elokuvaan vielä oman lisänsä selittelyä.


Henkilöhahmot vaatisivat syventämistä, sillä näillä eväillä kiduttajiin samaistuminen ja hänen ymmärtämisensä on minimaalista. Sylvian tunteminen muuna kuin uhrina jää hyvin pintapuoliseksi. Elokuva olisikin ehkä kannattanut toteuttaa dokumenttina, koska siinä pyritään joka tapauksessa todenmukaisuuteen. Silti aihe jättää ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa.


***



Hertta-Mari Kaukonen


Amerikkalainen rikos

An American Crime (USA, 2007)

Ohjaus: Tommy OÂ’Haver

Käsikirjoitus: Tommy OÂ’Haver, Irene Turner

Pääosissa: Catherine Keener ja Ellen Page

Elokuvan kesto: 98 min

Ikäraja: 15v.


| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto