Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Historiallinen uudistus käynnissä

Viime keväänä työnsä aloittanut hallitus on lähtenyt ennakkoluulottomasti uudistamaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rakenteita.

Yliopistojemme opetuksen laatua on viime vuosina nakertanut koko ajan heikentynyt opettajien määrän pieneneminen suhteessa opiskelijamääriin. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että jokaisella yliopisto-opettajalla on yhä suurempi ryhmä opiskelijoita ohjattavanaan ja opetettavanaan.

Jatkossa joudumme entistä tarkemmin miettimään, millaista opetusta kussakin yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa annetaan. Viime vuosien aikana olemme joutuneet tunnustamaan, että korkeakoulukenttämme on liiaksi pirstaloitunut.

Korkeakoulu-uudistuksen tavoitteena on tiivistää korkeakouluverkkoa ja luoda koulutus- ja tutkimustoiminnan kannalta riittävän vahvoja korkeakouluja sekä karsia epätarkoituksenmukaista päällekkäistä toimintaa. Perimmäinen tavoite on laadun vahvistaminen.

Hallitus haluaa vahvistaa korkeakouluja siten, että ne houkuttelevat nykyistä paremmin niin suomalaisia kuin ulkomaisia opettajia, opiskelijoita ja tutkijoita. Vain vahvat korkeakoulut synnyttävät uusia työpaikkoja ja keräävät ympärilleen alueen osaamista.

Korkeakoulujen yhdistyminen tai liittoutuminen ei ole itseisarvo. Tärkeintä on löytää tarkoituksenmukaisin tapa antaa laadukasta opetusta ja tehdä tutkimusta. Korkeakouluillamme on omat erilliset tehtävänsä ja opintosisältönsä, eikä duaalimallin laajasti hyväksytystä periaatteesta ole syytä luopua jatkossakaan.

Kehitys ei saa, eikä tule johtamaan yliopistokoulutuksen keskittymiseen vain Etelä-Suomeen, vaan jatkossakin yliopistoverkkomme on riittävän laaja.


Marja Tiura
kansanedustaja (kok)
eduskunnan tulevaisuus-
valiokunnan puheenjohtaja

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto