Kukkaron pohjalla

Raha on kummallinen juttu. On sitä miten paljon tahansa, koskaan sitä ei näytä olevan tarpeeksi. Perintöä jaettaessa mitättömistä summista saatetaan riidellä niin kiivaasti, että verisiteetkin katkeavat.

Ainoastaan seksi, valta ja rakkaus herättävät yhtä suuria intohimoja.

Rahaa on helppo vaatia siihen, tähän ja tuohon hyvään tarkoitukseen, sillä kukapa nyt hyviä asioita vastustaisi. Erimielisyyksiä tulee vasta siinä vaiheessa, kun laskulle pitäisi löytää maksaja.

Suomen talous romahti viime vuonna rajummin kuin kertaakaan sisällissodan jälkeen: lähes kahdeksan prosenttia. Elämä on kuitenkin jatkunut liki ennallaan. Ulkoisista puitteista ei juuri huomaa, että kansakunta uiskentelee kaulaansa myöten lammikossa.

Valheellisen hyvänolontunteen mahdollistaa velka. Suomi laittaa rahaa haisemaan kuin viimeistä päivää. Kuluvan vuoden budjetissa menoja on 50 miljardia, mutta tuloja vain 37 miljardia euroa. Välissä ammottaa 13 miljardin syvyinen kuilu. Toisin sanoen neljäsosa valtion juoksevista menoista katetaan kulutusluotolla!

Velka on helppo ratkaisu, kunnes koettaa maksun aika. Tänään puolihuolimattomasti tehdyn laskun maksavat huomisen työntekijät - me. Laina on tulonsiirtoa tulevaisuudesta.

Jo nyt valtiolla palaa pelkkiin velkojen korkoihin pari miljardia euroa vuodessa. Vertailukohdaksi summan kokoluokalle käy ympäristöministeriö, jonka vuosibudjetti on 300 miljoonaa. Korkomenoilla pyörittäisi jotakuinkin seitsemää ympäristöministeriötä.

Jokainen ymmärtää, ettei kukkarosta voi kovin pitkään ottaa enempää kuin sinne laitetaan. Se ei ole oikeistolainen tai vasemmistolainen asia, vaan puhdas tosiasia. Valitaanpa valtaan mikä puolue tahansa, eduskuntavaalien jälkeen edessä on karu arki veronkorotuksineen, leikkauksineen, itkuineen ja parkuineen.

Monesta hyvästäkin asiasta on pian pakko tinkiä.

Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että yksi kylpee yltäkylläisyydessä ja toinen yömajan suihkussa.

Mutta toisaalta rikas on köyhän paras ystävä.

Kun porho tienaa, rahaa ropisee myös valtion verokirstuun. Ainoastaan verotulot mahdollistavat tulonsiirrot vähäosaisille. Jos rikkaat tienaavat vähemmän, kateuden aiheita on vähemmän, mutta niin on jaettavaakin.

Pitkällä tähtäimellä on mahdollista jakaa ainoastaan sellaista rahaa, jonka joku on ensin tienannut.

Seppo Honkanen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (4)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Anon E. Mouse (12.04.10, kello 19:07)
Kirjoituksesta paistaa mielestäni läpi päätoimittajan (todellinen tai kuvittelemani) käsitys siitä että politiikalla ei mukamas tässä talousahdingossa olis mitään väliä vaan talouden kiristystoimia on tulossa varmuudella vaaleista huolimatta. Ehkä yleisellä tasolla joo, mutta on erittäin "oikeistolainen" tai "vasemmistolainen" asia, että kenen veroja nostetaan ja mitä menoja leikataan.
Seppo Honkanen / Aviisi (12.04.10, kello 21:03)
Asiassa on nähdäkseni useampi taso:

1) Menojen on vastattava pitkällä tähtäimellä tuloja. Joka muuta väittää, sortuu halpaan (tai paremminkin kalliiseen!) populismiin.

2) Se miten leikkaukset, veronkorotukset ym. kohdennetaan on totta kai politiikkaa - ja siihen vaikuttaa vaalitulos.

3) Mutta Suomessa(kin) valtion taloustilanne on niin surkea, että on liikkumavaraa on vain vähän: värikarttaan katsomatta jokainen vallassa oleva puolue joutuu vaalien jälkeen tekemään ikäviä, omiakin kannattajia koskevia leikkauksia.

4) Kenenkään mielestä se ei ole mukavaa. On paljon hauskempaa ja helpompaa jakaa runsautta ja lisäetuja kuin joutua säästämään, leikkaamaan ja karsimaan. Sen takia ennen vaaleja ei säästötoimista juurikaan puhuta, vaan laitetaan pää pensaaseen ja jatketaan vanhaan malliin.
Anon E. Mouse (13.04.10, kello 20:44)
Valtiontalouden tila on kyllä surkea, mutta ei NIIN surkea. Sopivilla leikkauksilla ja/tai veronkorotuksilla tästä lamasta selvitään ihan niin kuin aina ennenkin. Suomella on hyvin varaa ottaa lainaa vielä lisääkin, jos rahaa johonkin talouden elvyttämistoimiin tarvittaisiin (tai siis jos hallitus katsoo että tarvitaan).

Se, mistä meidän kaikkien pitää olla enemmän huolissaan on se, että kun leikkauksia tärkeisiin asioihin nyt tehdään huonon taloustilanteen varjolla, niin ne eivät jää ikuisiksi, vaan hyvinä aikoina tärkeisiin asioihin voidaan taas satsata. 90-luvun lamassa leikattiin hyvinvoinnista paksu siivu, joka ei koskaan tullut takaisin, vaan Suomi tipahti muiden pohjoismaisten hyvinvointiyhteiskuntien kelkasta lopullisesti lähemmäs eurooppalaista keskikastia.
Riippuu mistä roikkuu (27.04.10, kello 11:13)
Onhan sitä varaa lahjoitella Kreikallekin rahaa ja olla sotimassa Afganistanissa.