Naisten palkkakuoppaa kaivamassa

"Minä vastustan tasa-arvoa."

Kuinka monta kertaa olet kuullut tuo lauseen? Veikkaan, ettet kertaakaan.

Tasa-arvo kuuluu samaan sarjaan kuin demokratia ja suvaitsevaisuus. Ne ovat käsitteitä, joiden puolesta kaikki liputtavat täysin rinnoin - kukapa demokratiaa vastustaisi.

Ongelmiin törmätään siinä vaiheessa, kun käsitteitä pitäisi alkaa määritellä. Onko sukupuolten välinen tasa-arvo yhdenvertaisuutta, palkkauksen samansuuruisuutta vai "miehellä ja naisella on eri roolit" -tyyppistä tasa-arvoa?

Käsitteen liukkaus sallii erot puheissa ja teoissa. Oletan, että esimerkiksi Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto sekä Metallityöväen keskusliitto ilmoittavat kannattavansa tasa-arvoa Suomessa.

Silti ne ovat vastustaneet uudistusta, joka olisi yksi yksinkertaisimmista tavoista parantaa sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista työelämässä: perhevapaiden kustannusten jakamista.

Kun lapsi syntyy, äiti jää töistä useammin kotiin kuin isä. Tämä tarkoittaa, että äidin työnantajalle lapsi aiheuttaa suuremmat kustannukset kuin isän työnantajalle.

Kustannuksia jaetaan osittain yhteisen sairasvakuutuksen kautta, mutta tasattavaa silti on. Naisjärjestöjen keskusliitto on arvioinut, että naisen työnantajalle lasku on noin 12 000 euron suuruinen.

Tämä taas tarkoittaa sitä, että työnantajalle voi olla edullisempaa palkata mies kuin nainen. Työnantajan toiminta on ymmärrettävää: minäkin saattaisin rekrytoida mieluummin vannoutuneen poikamiehen kuin 25-vuotiaan suurperheestä haaveilevan naisen.

Ongelma ratkaistaisiin, jos kustannukset tasattaisiin kaikkien työnantajien kesken. Jokainen metallipaja, päiväkoti ja konttori maksaisi tietyn summan euroja per työntekijä yhteiseen rahastoon. Työnantajan ei tarvitsisi arpoa, aikovatko nuoret naiset hankkia lapsia, koska menetetyt eurot korvattaisiin rahastosta.

Näin kohtu ei enää olisi negatiivinen ominaisuus töitä haettaessa, eivätkä yhteiskunnalle koituvat kustannukset lisääntyisi käytännössä lainkaan.

Yhtä asiaa en silti ymmärrä. Uskon, että tämä ja monet muut, esimerkiksi palkkauksen epätasa-arvoon liittyvät ongelmat voitaisiin ratkaista, jos sitä tarpeeksi painokkaasti vaadittaisiin.

Nykyajan yhteiskunnassa ei saa pyytämättä mitään. Olisi toki hienoa, että kaikki saisivat vaatimatta ansionsa mukaan, mutta kovat arvot ovat ikävä kyllä pop. Siispä pyytämään, suomeksi sanottuna lakkoilemaan.

Mutta ei. Naisvaltaiset alat eivät lakkoile. Ovatko alojen ammattiliitot niin köyhiä, ettei niillä ole lihasta mennä lakkoon? Vai ovatko naiset yksinkertaisesti liian kilttejä lakkoillakseen?

Paperiduunarit lakkoilevat harva se vuosi ja tienaavat koulutukseensa nähden julmettuja summia. Ja on turha väittää, että paperityöläisten on helppo lakkoilla siksi, koska ala on yhteiskunnalle elintärkeä - niin ovat päiväkoditkin.

Oli syy haluttomuuteen lakkoilla mikä tahansa, herää ajatus, että sillä naisvaltaiset alat kaivavat itse omaa palkkakuoppaansa.