Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Opiskelijoiden sähköpostikiintiöt kaksinkertaistuivat

Tietokonekeskus on kaksinkertaistanut kaikkien opiskelijoiden sähköpostikiintiön. Käytettävissä olevan levytilan määrää kasvatettiin 40 megatavusta 80 megatavuun. Aviisi peräsi opiskelijoille enemmän tilaa viime vuoden viimeisessä numerossaan (15.12.).

Tampereen yliopiston tietohallintojohtaja Seppo Visala vakuuttaa, että kiintiön korottamista oli suunniteltu jo tuolloin. Aviisin puhelinsoiton jälkeen sähköpostilaatikkoa päätettiin kuitenkin kasvattaa 80 megatavuun aiemmin suunnitellun 50 megatavun sijaan.

"Se oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun meitä on opiskelijataholta tällä asialla lähestytty", Visala toteaa.

Muutama opiskelija ehti jo pelästyä vanhojen postien kadonneen, kun kiintiömittari yhtäkkiä hyppäsi punaiselta tai keltaiselta vihreälle.

Kuluvan vuoden aikana on tarkoitus nostaa myös opiskelijoiden kotihakemistojen kokoa. Nykyisin yliopiston tietoverkossa sijaitsevaan kotihakemistoon mahtuu enintään 50 megatavua, mutta tila saattaa kaksinkertaistua porrastetusti
tänä vuonna.

Yliopiston henkilökunnan kotihakemistotilaa kasvatettiin äskettäin 300 megatavusta 512 megatavuun.

"Lisätila olisi opiskelijoillekin varmasti hyödyllinen, kun graduja ja muita töitä tehdään", tietohallintojohtaja Visala kertoo.

Tuomo Tamminen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto