Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Aito anarkisti

Vuonna 2006 Jouko Turkkaa kiinnostaa vitun lisäksi amerikkalaistuminen. Tässä haastattelussa teatterilegenda haukkuu toimittajaa, ilmaisee vastarintansa kaikkeen ja osoittaa, että ihminen voi ajatella perin juurin toisin.

Ӏlä pakota mua häpäisemään itseäni”, Jouko Turkka pyytää. Kuva: Marjaana Malkamäki
Ӏlä pakota mua häpäisemään itseäni”, Jouko Turkka pyytää. Kuva: Marjaana Malkamäki

Mustaan toppahaalariin pukeutunut mies huudahtaa ihailevasti “oi-joi!“, kun naiskuvaaja ja minä saapastelemme sisään Komediateatterin saliin. Se tuntuu himpun verran pahalta. Mutta ei siitä tämän enempää, sillä Jouko Turkka vihaa feministejä.

Tunnin päästä tiedän, että hän vihaa monia muitakin asioita - kuten mediaa. Kaikesta huolimatta minulle jää 63-vuotiaasta Turkasta niin lämmin vaikutelma, että jotain miehen täytyy rakastaakin. Kuulostaako sekavalta?

Jos Turkan teokset ovat kaoottisia, niin on mies itsekin. Tunnin altistuminen tälle paskassa, vitussa ja muissa käsitteissä ryvettyneelle anarkistille kuitenkin vakuuttaa minut turkkalaisuuden ikuisesta ajankohtaisuudesta. Unohtakaa 1980-luku ja paskanheitto! Tänään Turkka viskaa niskaanne täyslaidallisen - vaikea sanoa, mitä.

Ensimmäinen kysymys olisi, että vituttaako sinua antaa tämä haastattelu?
Ei yhtään! Olen joskus selaillut Aviisia, ja minua kiinnostaa, millaisia nuoret ihmiset ovat ja millaisia ne ovat Tampereella. Minua kiinnostaa se, missä kohtaa amerikkalaistumiskehitystä missäkin päin ollaan, toisin sanoen, mikä on suhde rahaan. Amerikkalaisissa elokuvissa on lähes aina joku, joka ottaa esiin nipun rullalla olevia dollareita. Se estoton suhde rahaan, kivuttomuus, kuinka ne tykkää siitä tunnusta kun dollarit on rullalla... Se ei ole tullut Suomeen vielä. Ennustan, että muutaman vuoden sisällä tulee.

Sinua siis kiinnostaa nuorison suhde rahaan?
Eih! Äeih! Ei yhtään! Amerikkalaistumiskehitystä on myös uskonnollinen aktivoituminen. Se tapahtuu huomaamatta. Kirkkohäiden suosio on meillä kasvanut, ja ihmiset kääntyvät ortodokseiksi. NHL-jääkiekkoilijat ovat kertoneet, että kun seuralla on jokin tilaisuus, niin ensimmäisenä menee mikkiin joku äijä, joka sanoo että rukoilkaamme. Amerikkalaistumisprosessi ei liity siihen, tykkäävätkö ihmiset Yhdysvaltain politiikasta tai vastustavatko he sitä. Amerikka on johtava sivilisaatio, ja sitä kohti ollaan kaikilta osin menossa. Tiedän suurin piirtein Helsingin tilanteen, mutta minua kiinnostaa, kuinka pitkällä tämä kehitys on Kuusankoskella, Sodankylässä tai Tampereella.

Internetistä löytyi perimätietoa, jonka mukaan Image-lehti on tehnyt 1990-luvulla haastattelun sinusta ja filosofi Pekka Himasesta. Et kuulemma halunnut kysyä Himaselta mitään muuta kuin, että mitä nuori filosofi tietää vitusta. Kiinnostaako vittu sinua edelleen erityisesti?
Minusta se kiinnostaa hyvin laajoja kansalaispiirejä kaikissa maissa, nykyään ei pelkästään miehiä... Kuitenkin tuon Image-lehden jutun tarina on jotain paljon kiintoisampaa kuin puhe vitusta tai Himasesta. Toimittaja teki sen lehdelle, jonka nimi oli Network tai jotain. Jutun raakaversiossa ei ollut yhtään vastausta, jota en olisi joutunut korjaamaan. Lehti kumminkin kuoli, ja toimittaja möi jutun eteenpäin Imagelle - versiona, jota minä en ollut korjannut. Medialla on ollut kriminaali, määrittelemätön asema. Nyt se, mitä kaikki toivovat, on median muuttumista paikalliseksi, sillä internet sivuuttaa koko tämän median. Tämä on mielestäni yhteiskunnallisesti kiintoisaa. Mutta puhutaan jostain, mistä sinä haluat puhua.

Hyvä on. Sinuthan tunnetaan teatterikorkeakoulun omalaatuisena ex-professorina ja, tuota, innovatiivisena opetusmenetelmien kehittäjänä. Tulit tunnetuksi myös tästä Jumalan teatteri -jupakasta...
Mulla on Pohjoismaiden ennätys siitä, kuka on tullut eniten käsitellyksi parlamentissa! Kerran sinne oli raahattu lääketieteen suuria auktoriteetteja ja hirveä lista naisia Helsingin ylipormestarista lähtien todistamaan, että Anna-Leena Härkösen kantelun mukaan oppilaita oli seisotettu pitkiä aikoja pää alaspäin, mikä on hengenvaarallista. Ja Tommi Korpela oli ensimmäinen näyttelijä, joka nenästään ruiskautti räkätapin Strindbergin näytelmässä. Menneisyys saa koomisia sävyjä. Mutta kaikki jumalanteatterilaiset ovat nykyisin keski-ikäisiä mestareita. Minä en ole muuta kuin puolustanut heitä silloin, kun kaikki muut jättivät. Kuinka köyhää menneisyys olisi, ellei tällaista olisi tapahtunut?

Meistä nykyisistä opiskelijoista suuri osa on vasta syntynyt 1980-luvulla. Olemme kuulleet puhuttavan tästä paskanheittojutusta, mutta mitä muuta meidän pitäisi tietää turkkalaisuudesta?
Mun ensimmäiset oppilaat olivat semmoisia kuin Kari Väänänen, Markus Packalén, Arto Melleri. On olemassa jokin sellainen traditio... niin kuin Venäjällä sanotaan, Gogolin viitan poimuista me kaikki olemme tulleet. Minun kauttani on tullut hyvin iso porukka, ja minä taas olen tullut Hannu Salaman kautta.

Salama on siis esikuvasi?
Eih! On AIVAN ERI ASIA tulla jonkun kautta kuin pitää jotakuta esikuvanaan.

Millä tavalla sitten olet tullut Salaman kautta?
Se merkitsi ensinnäkin inhota teatteria, jolla siihen aikaan oli melkein yhtä arvostettu asema kuin nyt. Kaikki fiksut Hemingwaysta alkaen ovat inhonneet teatteria. Vihata ja halveksia näyttelijää hänen “näyttelijätärmäisyydestään“. Näyttelijä puhuu jonkun toisen kirjoittamaa ja nauttii silti suuren yleisön suosiota. Teatterin uudistajat ovat tavalla tai toisella tulleet tämän tradition kautta.

Tarkoitatko, että Salama vihasi jotakin sievistelevää tapaa näytellä, jota sinäkin vihaat?
Miten ihmeessä sää onnistut... tiedätkö, mistä mä tulen onnettomaksi? Sä muutat omalle kielellesi sen, mitä mää sanon. Mä olen aika paljon vaikuttanut niihin käsitteisiin, joilla tällä hetkellä teatterissa puhutaan. Nyt sinä muutat omalle kielellesi - joksikin “sievistelyksi“, ja teet sormilla näin (näyttää lainausmerkkejä)... Mä sanoin näyttelijämäinen tai näyttelijätärmäinen! Sä teet tästä jotain olevien käsitteiden pyörittelyä, vaikka mä olen vastarinnassa kaikkeen. Ei ole mitään kohtaa, missä mulla olisi sovintoa minkään kanssa. Ja minä kun olin tämän haastattelun alussa niin sinun puolella...

Eikö se ole tosi raskasta, jos ei ole sovinnossa minkään kanssa?
Olen todellisuuden kanssa hyvin läheisessä, lähes rakkaussuhteessa, mutta tämä ei ole todellisuutta, mitä me nyt lehdistä luetaan. Valtaosa uutisista ja kaikesta, mitä lehdissä lukee, on suurin piirtein vain peittämässä sitä, mitä todella tapahtuu.

Lähestyt asioita aika usein negatiivisen kautta...
Oleva yleinen todellisuudenkäsitys on vanhentunut, valheellinen, korruptoitunut. Tuulimyllyjen dekoratiivinen kuvajärjestelmäkö se on, mikä Don Quijotessa on uutta? Ei ole! Se on vastarinta olevaa valhetta vastaan. Tämä todella puuttuu tällä hetkellä. Kun kaikki taiteilijat kuuluvat tavalla tai toisella johonkin talliin, niin eivät ne voi asettua saman yrityksen kilpailevaa taiteilijaa vastaan.

Sait vuonna 2004 Suomen Kulttuurirahaston 25 000 euron palkinnon “vimmasta, voimasta ja rajojen rikkomisesta“. Samana vuonna olit ehdolla Yleisradion Suuret suomalaiset -äänestyksessä. Voisiko olla niin, että Suomen kansa rakastaa sinua?
Älä pakota mua häpäisemään itseäni. Kuinka joku, joka kiinnittää huomion, voi saada todistaa puolestaan? Hyvin varustetuissa kirjastoissa on teatterialan osastolla neljä kirjaa, jotka käsittelevät minua. En ole lukenut niistä yhtään, ja vaikeinta on ollut mennä ohi katsomatta, että onko niitä lainassa. On aikamoinen kamppailu pitää itsensä tietämättömänä siitä, kuka on ja mitä on - olla kuuro tuolle kysymykselle, jonka juuri kysyit.

Kysyn sitten jotain muuta. Viime keväänä näytelmäsi Konkurssisirkus vedettiin Turun Kaupunginteatterin ohjelmistosta muutaman esityksen jälkeen, kun pääroolin näyttelijä toisensa jälkeen loukkaantui.3 Johtuivatko sairastumiset ohjausmetodeistasi?
Eivät. Ensinnäkin flunssa on siirtynyt nykyään syksyltä keväälle. Ei minulle tuottanut suuria vaikeuksia olla äärimmäisen kannustava näyttelijöille. Ja burn outit ja muut... Minä vastaan näin: minun pitäisi tässä ruveta paljastelemaan Turun teatterin sisäisiä virtauksia ja voimia, enkä tahdo sitä tehdä.

Onko sinulla ollut koskaan huono omatunto siitä, millaisia ohjaus- tai opetusmenetelmiä olet käyttänyt?
Minä avaan ennemmin tai myöhemmin suuni siitä, mitä se (äärimmäisten menetelmien käyttäminen näyttelijäkoulutuksessa, toim.huom.) oli. Se, että toimittajat menivät kysymään joiltakin oppilailta, että mitä te tykkäätte tästä, niin sehän on ihan älytöntä. Onko teiltä tultu kysymään, kun te opiskelette journalisteiksi, että mitä te tykkäätte tästä opetuksesta?
Kun aloin valita oppilaita Teatterikorkeakouluun, Suosalo pääsi silloin sisään, kolmannella yrityksellä. Missä ovat nyt ne näyttelijät, jotka olivat kahtena vuonna parempia kuin Suosalo? Oppilaita valitessani olen erehtynyt luultavasti 20 prosentissa, kun muut ovat erehtyneet 60:ssä. Joitakin tunnonvaivoja minulla on, mutta en sano heitä tässä nimeltä.

Eli sinulla on tunnonvaivoja valinnoista, ei menetelmistä.
Herrajumala! Mitä muuta on olemassa kuin valinta? Suomessa valitaan enintään 20 oppilasta vuodessa, ja kun ne on valittu, niin kaikki on jo siinä. Tunnonvaivoja tunnen hyvin monista asioista, mutta useimmiten siitä, että olen armahtanut jonkun toimittajan tyhmyyttä, joka ei ole nyt tämä toimittaja tässä - hän on vain sokea ja kuuro ja hänen puheensa on sammallusta!

Yritäksää nyt nöyryyttää mua?
En! Mähän kehun sua! Me pääsimme jotenkin kiinni johonkin olennaiseen...

Luultavasti tarvitsisimme vähintään kolme tuntia aikaa, että...
Se on ilman muuta selvää. Minun pitäisi ensiksi selittää, mikä erottaa tämän tilaisuuden niistä muista, joissa tulet olemaan. Ja se ero on helevetin iso.

Ai kaikista tilanteista, joissa tulen elämässäni olemaan?
Haastattelutilanteista.

Haastatteluaika loppuu. Turkka nojautuu taakse tuolissaan ja katsoo minua merkitsevästi silmiin. Jää pääteltäväkseni, mikä erottaa Jouko Turkan mielestä hänen haastattelemisensa kaikkien muiden ihmisten haastattelemisesta. Olen hänen kanssaan yhtä mieltä siitä, että se ero on helevetin iso.

Sanna Hongisto

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Turkkanen (16.04.09, kello 22:10)

    viisas haastattelu, sanon minä!




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto