Myytävänä minä

Katariina Mäkinen on ensimmäinen naistutkimuksen maisteriksi Tampereelta valmistuva opiskelija.

Häntä kiinnostaa erityisesti, kuinka minuudesta tulee mainos ja millainen vaikutus sukupuolella on minuuden muutokseen. Mäkisen keväällä ilmestyvä gradu Sukupuoli ja minuuden tuotteistuminen tutkii tätä kysymystä.

"Nykyään on yhä enemmän tilanteita, joissa ihmisen pitää myydä itseään", napauttaa naistutkija keskustelun alkuun.

"Kun haetaan töitä, ei enää riitä se, että osaa jotain, vaan pitää osata luoda itsestään tietynlainen kuva, tehdä itsestään tuotepaketti."

Aineistona Mäkinen on käyttänyt Sillä silmällä -sarjaa, jossa stereotyyppiset homomiehet stailaavat stereotyyppisiä, tyylitajuttomia heteroita. Jakson lopussa heteromies on kuin taikaiskusta kelvollinen yhteisölle ja naisille.

"Tutkin heteromiehille tehtävää muodonmuutosta tällaisena minuuden tuotteistamisena, myytävämmän minuuden rakentamisen prosessina", Mäkinen tiivistää.

Mutta kuka tuotteistumista vaatii, ja mihin se tähtää? Mäkinen uskoo, että liike lähtee länsimaisesta markkinataloudesta. Muutoksen tähtäimessä ei välttämättä ole muu kuin kehitys ja pyrkyröinti itsessään.

"Kapitalistinen markkinatalous muuttaa kaiken kaupankäynniksi ja uusliberalistinen ajattelu tekee kaikista oman onnensa seppiä. Kaikki yrittävät päästä eteenpäin hinnalla millä hyvänsä."

Jokin sanoo minulle, ettei tämä gradu jää vaille huomiota.

Sukupuoli kummastuttaa

Maallikko ei välttämättä osaa vetää suoraa viivaa tällaisesta markkinavoimien ja tuotteistumisen kritiikistä akateemiseen naistutkimukseen. Mäkisen gradussa sosiologiset, valtio-opilliset ja sukupuolikriittiset näkökulmat yhdistyvät vaativasti, eikä sen ydin selity tuosta vain.

"Tässä pitäisi olla yleistajuinen selvitys aiheesta", hän huokaa ja ojentaa minulle ainejärjestönsä lehden Elämys & Analyysin, johon hän on kirjoittanut artikkelin aiheesta. Vaikuttaa siltä, että hän on yrittänyt selittää asiaansa jonkun kerran aikaisemminkin.

Katariina Mäkinen luki kirjallisuustiedettä Turun yliopistossa ja valmistui maisteriksi. Turun gradunsa Mäkinen teki fiktiivisestä Marilyn Monroe -elämäkerrasta Blondi, jossa hän käsitteli samoja tuotteistumisen teemoja. Ensimmäisellä naistutkimuksen kurssilla käytyään hän ihastui aineeseen ja tahtoi lisää.

"Sukupuoli on minulle jatkuvan ihmetyksen aihe. Mitä enemmän naistutkimusta lukee, sitä enemmän näkee, miten sukupuoli jäsentää kaikkea maailmassa. Eikä ikinä ole varmaa, mitä sukupuoli missäkin asiassa erikseen merkitsee. Se on vain kaikkialla."

Keisarinna kritiikin kohteena

Kaikki eivät katso naistutkimusta hyvällä. Ankaraa väittelyä on viime viikkoina herättänyt Jussi K. Niemelän ja Osmo Tammisalon pamfletti Keisarinnan uudet (v)aatteet - Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta (Terra Cognita 2006), joka pyrkii todistamaan, ettei naistutkimus ole tiedettä lainkaan, päinvastoin: tutkijoiden mukaan nykyisessä muodossaan naistutkimus täyttää lähes kaikki pseudotieteen tuntomerkit.

Pamfletin kirjoittajat kritisoivat naistutkimuksen kvalitatiivisia lähtökohtia, tieteen, erityisesti biologian sivuuttamista ja räikeän tunnepohjaista tutkimusta. He listaavat myös erilaisia naistutkijoiden tapoja torjua epäsuotuisaa tietoa. Kirjoittajien mielestä naistutkimus ei näin ollen kuulu yliopistoon.

Mäkinen kokee luonnontieteilijöiden synnyttämän keskustelun turhauttavana.

"Siinä ei tavallaan puhuta naistutkimuksesta, vaan kritisoidaan kaikenlaista laadullista tutkimusta luonnontieteen näkökulmasta."

"Totta kai naistutkimuksessa on mietitty, onko objektiivista tutkia feministisestä näkökulmasta. Sisäistä teoriaa ja kritiikkiä onkin esitetty. Olisi tervetullutta, että muutkin tieteenalat osallistuisivat tähän keskusteluun, mutta sitä ei juurikaan kuulu."

Tiedustellessani mahdollisia syitä siihen, miksi miestutkimus on naistutkimuksen alainen ja kulkee nimellä "kriittinen miestutkimus", saan vannoutuneen naistutkijan yhtäkkiä varuilleen. Hän pyytää saada jutun luettavaksi, ennen kuin se menee painoon.

Tilanne tietyllä tapaa kuvaa akateemisen feminismin ympärillä liikkuvaa debattia: siinä kriittisten kysymysten esittäjät joutuvat toisinaan kävelemään varpaillaan ja jopa välttämään tiettyjä aiheita. Yleisönosastojen ja muiden foorumien perusteella tuntuu, ettei naistutkimusta noin vain voi kritisoidakaan. Mäkinen myöntää toki, että naistutkimuksenkin pitää olla kriittistä.

Miestutkimuksessa kriittisyyttä painotetaan, sillä tutkimus perustuu feministisiin filosofioihin ja olettaa tietyn yhteiskunnallisen ja sosiaalisen hegemonian. Kriittisyyden puolestaan pitäisi taata se, ettei asiaa tarkastella vain omalta tunnepohjalta ja pintapuolisesti.

"Nimet voivat olla harhaanjohtavia ja sekavia, ja niitä on aika monta. Itse olen kyllästynyt vastailemaan kysymykseen, että miten minä teen naistutkimusta tutkiessani Sillä silmällä -ohjelmaa, jossa esiintyy vain miehiä", Mäkinen nauraa.

Kaikessa tieteessä on jatkuvasti kehitettävää, uskoo Katariina Mäkinen. Naistutkimuksen hän haluaisi tulevaisuudessa nähdä laajentuvan uusille alueille. Laitosten välinen integraatio ehkäisee paikallaan pyörivää tiedettä puolin ja toisin.

"Tulisipa naistutkijoita, jotka ovat perillä biologiasta tai taloustieteestä ja koettaisivat sovittaa sitä yhteen feministisen filosofian kanssa", hän summaa.

Katukuvan takana

Keskustelun jälkeen lähdemme Mäkisen kanssa pienelle kaupunkikierrokselle. Tutkimme näyteikkunoiden, mainosten ja kosmetiikan ihmeellistä maailmaa, jossa pintataso häikäilemättä valtaa tilaa syvimmältä olemukselta. Samaan farssiin ovat lähteneet mukaan niin naiset kuin miehetkin.

"Mutta kuten varmasti huomaatte, mies kelpaa vähän vanhempanakin", Mäkinen kommentoi vertaillessamme valokuvamalleja näyteikkunassa. Tätä minä ja kuvaaja emme olisi huomanneet.

Mäkisen havainnot minuuden tuotteistumisesta ovat paitsi mielenkiintoisia, myös tärkeitä. Niillä on varmasti vaikutusta akateemiseen keskusteluun ja jopa yhteiskuntaan.

"Lohduttaudun ajattelemalla, että asioita on mahdollista muuttaa. Ja muutos alkaa ymmärtämisestä ja näkemisestä", Mäkinen kirjoittaa Elämys & Analyysi -lehden artikkelissa.

Akateemisena oppialana naistutkimus on radikaali ilmiö, sillä se ei tyydy toteamaan, vaan pyrkii aktiivisesti muuttaamaan järjestelmiä ja asenteita. Poliittista se on väistämättä, mutta naistutkijat eivät näe tätä ongelmana.

"Ei mikään tiede tule tyhjästä. Kaikessa tieteessä on oma ideologiansa. Naistutkimuksessa se vain on sanottu ääneen. Näen sen rehellisempänä tapana tehdä tiedettä. Uskalluksen sanoa, että tällä tavalla minä katson maailmaa. Jos kysyt, onko naistutkimuksessa mitään yhtä ideologiaa, jota kaikki noudattavat, niin ei ole. Se on tiede, joka on sisältä ristiriitainen ja muuttuva. Eivät kaikki ole samaa mieltä keskenään siellä", Mäkinen kuittaa.

Asenteella "henkilökohtainen on poliittista" feministit ovat kiistatta onnistuneet ainakin yhdessä asiassa - yhteiskunnallisen valveutuneisuuden herättämisessä.

Jantso Jokelin

Keisarinnan krumeluurit

Jussi K. Niemelän ja Osmo Tammisalon pamfletti Keisarinnan uudet (v)aatteet herättää ristiriitaisia ajatuksia jo yhdessä lukijassa. Se lähtee purkamaan feminismiä luonnontieteen näkökulmasta, jonka periaatteessa pitäisikin olla mahdollinen - onhan aatetta tutkittu monista muistakin näkökulmista.

Monet kirjan argumentit ovat painavia ja kysymykset aiheellisia. Kuka tai mikä taho odottaa ja sallii meidän käyttäytyä tietyllä tavalla, ja miksi? Jos kulttuuriset sopimukset jatkuvasti muuttuvat, miksi sukupuolet kuitenkin pysyvät normina vuodesta toiseen? Ja toisaalta, eivätkö biologinen ja evolutiivinen perintömme todella ohjaa käyttäytymistämme mitenkään?

Tutkimuksista ja feministisistä puheenvuoroista otetut lainaukset ovat monessa esimerkissä suorastaan käsittämätöntä puppua. Kyseenalaiset tutkimustulokset jättävät kuitenkin miettimään, millaisten harhaan astuneiden ekstremistien tutkimuksia kirjassa lainataan. "Tällöin teorioiden taustalla on kyseenalaistamaton oletus heteroseksuaalisesta biologisesta reproduktiosta, jolloin perhe- ja sukulaisuusinstituutiot ikään kuin luonnollistetaan." (Tarja Kupiaisen väitöskirjasta). Onko tämä nyt varmasti sitä naistutkimuksen valtavirtaa? Toisaalta auktoriteettiargumentti sekä esimerkkien runsaus puhuisivat tämän puolesta.

Kaikki ei kuitenkaan käy niin helposti. Kirjan tyyli käy paikoin myös ärsyttäväksi. Humoristiset iskut ja rikkiviisaus eivät aina palvele tarkoitusta. On mahdotonta redusoida kaikkea humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta yksinomaan biologiaan. Tämä on pamfletin keskeinen ongelma. Ihmisestä koiraana ja naaraana puhuminen on tiettyyn pisteeseen saakka mielekästä, mutta yhteiskuntatieteissä ihmiseen ei voi suhtautua pelkkänä apinana.

Toisaalta myös naistutkijat yrittävät sitoa biologiaa filosofiaansa, usein toisessa suhteessa raskaasti epäonnistuen.

Mielenkiintoista argumentointia pamfletissa on kuitenkin paljon. Ainakin se tuo väriä perin latistuneeseen ja yksipuoliseen keskusteluun. Se muistuttaa myös - niin naistutkimusta puoltavia kuin vastustaviakin - kuinka vaarallista voi olla lukea tutkimusta, joka vahvistaa omia mielipiteitä. Silloin lähes mistä tahansa voi tulla totta.

Siksi suosittelen pamflettia ennen kaikkea naistutkijoille.

Jantso Jokelin