Nyt puhuu opettaja

Kun opiskelin 1970-luvun puolivälissä kauppaoppilaitoksessa, taistelu opintorahasta kävi kuumana. Vaadimme tuhannen markan (noin 167 euron) opintorahaa. Noista ajoista on jäänyt mieleen se, että mitään ei tule pyytämättä ja yllätyksenä. Taistojen tuoksinassa muistan jonkun ilkeilleen, että "tonni käteen, känni toteen".

No, tonnia ei tuolloin saatu. Opintoraha oli kuitenkin suuri etu omalle ikäluokalleni, sillä sitä ei tarvinnut maksaa takaisin kuten opintolainaa. Opintotuki kaikkiaan toi turvallisuutta ja antoi monelle työväenluokan nuorelle mahdollisuuden koulutukseen.

Opintoraha on kaikista toimeentuloa turvaavista etuuksista jälkeenjäänein. Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei ole tarkistettu sitten 1990-luvun alun. Tänä aikana sen reaaliarvo on pudonnut yli 20 prosenttia.

Katselin muutama päivä sitten kaupan kassalla, mitä opiskelija ostaa syödäkseen. Aloin hävetä omaa ostoskoriani. Mieleeni muistuivat tiukemmat ajat, jolloin päättelin opintojani, puolisoni oli työttömänä ja poikamme parivuotias. Niukkuus ei jalostanut. Opintoajat ovat tänään tiukemmat kuin viisitoista vuotta sitten. Kun töissä käydään opintojen ohessa, opinnot kärsivät. Kohtaan opettajana usein tilanteen, jossa opiskelija pyytää räätälöimään itselleen sopivaa korvaavaa opetusta.

* * *

Yhä useammin näen opiskelua, jonka tavoitteena on ensisijaisesti saada tutkinto kasaan. Tällainenkin opiskelu voi toki olla tavoitteellista ja varmasti parempi vaihtoehto kuin jättää opinnot kesken. Laadukasta oppimista se on vain harvoin. Toivon, ettei tilanne kostaudu myöhemmin, kun nykyopiskelijat kansoittavat asiantuntijatehtävät. Kiinnostuksen oppimiseen pitää lähteä ihan muualta kuin taloudellisista pakotteista.

1970-luvun marxilaisissa opintopiireissä toitotettiin sitä, miten ihmisellä pitää olla asunto ja ruokaa, jotta hän voisi harrastaa filosofiaa. Monet tuolloin kuulemani ajatukset ovat osoittautuneet naiiveiksi, muttei sentään tuo materiaalisten olosuhteiden tärkeys ihmisenä kehittymiselle.

Minusta opintorahan korotus olisi ollut joulun alla eduskunnalta symbolinen ele sille, että opiskelua arvostetaan ja sille taataan riittävä rauha. Näyttää siltä, että tätä rauhaa ei nykyisinkään saavuteta armopaloja odottamalla.

Iiris Ruoho
dosentti, yliassistentti Tiedotusopin laitos