Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Älähdys!: Onko puhti jo poissa, Piippo?

Tamyn hallituksen väistyvä puheenjohtaja Aksu Piippo palasi kirjoituksessaan (Aviisi 16/2006) jo lähes loppuun kulutetun vuoden tapahtumiin, ja muun muassa syytti Keskustan Opiskelijaliittoa (KOL) irtautumisesta opiskelijaliikkeen tavoitteista sekä "muiden nokittelusta".

Itse jäin hieman hämilleni tästä syytöksestä. Kommentteja tyyliin "Kepu pettää aina" on kyllä tullut taas tämänkin vuoden kuluessa, mutta niiden asiasisältö on jälleen ollut niin heppoisella pohjalla, etten olisi uskonut Piipon kaltaisen fiksun nuoren miehen niihin lankeavan.

Koko vyyhti on lähtenyt minun käsitykseni mukaan liikkeelle siitä, että KOL elokuussa tiedotteessaan otti voimakkaasti kantaa kulttuuriministeri Tanja Saarelan esittämän tulorajojen korottamisen puolesta. Tiedotteessa todettiin, että "20 prosentin korotus opintotuen tulorajoihin on askel eteenpäin opiskelijan toimeentulon parantamisen polulla". Miten tämä toimii Piipon mainitsemia opiskelijaliikkeen tavoitteita vastaan, sitä minä en voi ymmärtää.

Tämä esitys opiskelijoiden sosiaalisen aseman parantamiseksi kuitenkin kaatui myöhemmin valtiovarainministeriön vastustukseen. KOL oli tästä luonnollisesti hyvin pettynyt ja teimme sen selväksi myös julkisuudessa. Miten sitä voisi tulkita nokitteluksi tai jälleen, opiskelijaliikkeen tavoitteita vastaan toimimiseksi, en pysty myöskään käsittämään.

KOL on täysillä mukana Nouse jo! -kampanjassa ja on käytännössä yksi sen vaikutusvaltaisimpia edistäjiä. Keskustan Opiskelijaliitto katsoo kuitenkin maailmaa laajemmin kuin yhden kampanjan silmin ja uskoo, etteivät opintososiaaliset edut ole toisiaan poissulkevia.

Mikäli ensivuoden budjettiin olisi saatu ministeri Saarelan ehdotuksen mukainen 20 prosentin korotus, olisiko se muka ollut pois sellaisilta opiskelijoilta, jotka eivät käy työssä opiskelujensa ohessa? Ja uskooko Piippo, että se olisi vienyt meiltä opiskelijoilta puhtia ajaa opintorahan korotusta? Mikäli näin on, niin huonostipa mies tuntee opiskelijakenttää.

Vaikka Piippo itse sanoi takkinsa olevankin nyt tyhjä opiskelijapolitiikasta, niin meillä muilla kyllä on energiaa ajaa opiskelijoiden asiaa useammallakin kuin yhdellä sektorilla.


Juha Iso-Aho
Keskustan Opiskelijaliitto
Puheenjohtaja 2007

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto