|
Jos opetusministeriön selvitysmiesten ehdotus toteutuu, yliopistojen työntekijöiden palvelussuhteet muuttuvat työsuhteisiksi. Nykyään yliopistoissa on erilaisten määräaikaisuuksien ja tavallisten työsuhteiden lisäksi virkoja, joissa on katsottu olevan tavallista parempi irtisanomisturva. Tampereen yliopistossa on yli tuhat ihmistä virkasuhteessa.
Selvitysmies Niilo Jääskisen mukaan kyse ei ole siitä, että työntekijöiden irtisanomista haluttaisiin helpottaa. Jääskinen sanoo, että uudistuksella on tarkoitus helpottaa määräaikaisten työntekijöiden palkkausta.
Selvitysmiehet, hallintoneuvos Niilo Jääskinen ja professori Jorma Rantanen, esittävät myös, että yliopistoista tehtäisiin julkisoikeudellisia laitoksia, jolloin niiden taloudellinen ja hallinnollinen itsenäisyys lisääntyisi. Nykyisin yliopistot eivät voi omissa nimissään tehdä sopimuksia tai hankkia omaisuutta.
a5
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen