Kasvottomat Koreassa

Hetki lyö kuulostaa Kim Ki-Dukin elokuvan suomennoksena pahaenteiseltä. Oikein odottaa, milloin korealaisohjaajalle tyypillinen, kaunistelematon väkivalta ryöpsähtää valloilleen ja lyöminen toden teolla alkaa.

Ennakkoluulot eivät kuitenkaan osu kohdalleen. Väkivaltaa on vain vähän, ellei mukaan lasketa kylmän toteavia kuvia oikeasta kasvoleikkauksesta. Suomennos on siten vain kliseinen ja vähän dramaattisempi kuin mihin olisi syytä.

Niinpä se kuvaakin elokuvan sisältöä aika hyvin.

Seh-hee ja Ji-Woo ovat kaksi vuotta yhdessä ollut nuoripari. Ji-Woo tykkää katsella vieraita naisia ja Seh-hee pelkää sairaalloisesti, että Ji-Woo kyllästyy hänen kasvoihinsa ja vartaloonsa.

Huono yhdistelmä, ja niinpä Seh-hee eräänä päivänä pakkaa kamansa ja lähtee kenellekään ilmoittamatta plastiikkakirurgille ostamaan itselleen uudet kasvot.

Ji-Woo kaipaa tyttöystäväänsä, mutta alkaa pian heilastella muiden naisten kanssa.

Suhteet eivät lupaavasta alusta huolimatta pääse täydellistymään, sillä kriittisellä hetkellä ennen lakanoiden väliin hyppäämistä tapahtuu aina jotakin yllättävää. Kukakohan se voisi olla?

Tarinan koskettavin hetki osuu elokuvan alkupuolelle, kun Seh-hee valmistautuu luopumaan plastiikkakirurgin vastaanotolla vanhoista kasvoistaan. Vaikka Seh-heen ratkaisua on vaikea hyväksyä, hetki on haikean surullinen ja lopullisen tuntuinen. Tunnelmaa tukevat Ki-dukin rauhallinen ohjaustyyli ja kuvaaja Jung-moo Sungin kauniit, tyylitellyt kuvat.

Samanlaista pidättyväisyyttä ja herkkyyttä olisin toivonut sovellettavan myös päähenkilöihin. Ki-duk kritisoi nykymaailman pinnallisuutta ja kärsimättömyyttä kenties aivan syystä, mutta tavallinen ihminen siinä unohtuu.Tästä kärsii etenkin Seh-heen hahmo.

Naisparasta on tehty niin kovasti sairaan yhteiskunnan symbolia, että hän näyttäytyy lähinnä psykiatrisena rajatapauksena. Henkilöt tuntuvat edustavan enemmän yhteiskunnan asenteita ja arvoja kuin oikeita ihmisiä.

Tämä on sääli, sillä Hetki lyö tarjoaa mahdollisuuksia erilaisille tulkinnoille. Ne tuntuvat kuitenkin vesittyvän, koska elokuvan ihmisistä ei saa kunnon otetta. Selitykseksi ei kelpaa se, etteivät henkilöt saa otetta toisistaan elokuvassakaan.

En silti millään haluaisi leimata teosta väheksyvästi "taide-elokuvaksi", mutta sen loppu ei anna vaihtoehtoa. Mikä siinä on, että näiden elokuvien lopussa kaikkien pitää aina mennä sekaisin?

* *

Tuomo Tamminen