Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

"Aina on annettu ainakin 50 prosenttia" — Anal Thunderin haastattelu


Lappeenrantalainen Anal Thunder täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Kitaristi Jutila kertoo, että vuodet ovat hieman rauhoittaneet punk-bändiä, jonka olemassaolon keskeinen syy ja synty perustuvat holtittomaan alkoholin käyttöön.

Yhtyeen kappaleita ovat muun muassa My God Drinks Magyar ja Kids on Alcohol. Nettisivuillaan bändi arvostelee faniensa lähettämiä kännikertomuksia.

Mutta näin kaikki alkoi:

"Me kaikki oltiin soitettu eri bändeissä jo aiemmin, mutta usean viinapullon jälkeen se kai alkoi. Ei meidän alun perin pitänyt keikkailla ollenkaan, mutta kohta sitä oltiinkin keikalla kännissä ja munasiltaan. Peruskänniprojekti.

Eka keikka oli Saimaanharjun koulun liikuntasalissa. Se oli aika fiasko. Siellä oltiin ainakin päissään, ja olisiko meidät heitetty uloskin. Mutta me soitettiin kyllä ihan hyvin.

Aluksi touhu oli aika holtitonta, mutta nyt ei olla pitkään aikaan jouduttu edes jättämään keikkaa kesken. Viime vuosina ollaan jopa yritetty tehdä kappaleita, jotka kuulostavat joltakin. Ei sitä ihan kymmentä vuotta olla jaksettu väärin soittaa, vaikka aika vaikeaa kitaran virittäminen vieläkin on. Tahallaan ei olla silti ikinä ryssitty, ja aina on annettu ainakin 50 prosenttia.

Klisee tai ei, kännissä soittaminen on vaan niin siistiä ja keikalla taas pitää olla suojakänni päällä. Ite oon soittanu yhden keikan selvänä ja se oli ihan perseestä. Ei tällä meidän tissuttelulla nyt vielä mitään terveyshaittoja voi tulla. Vanhan rumpalin Torson terveys tosin huolestutti ja huolestuttaa edelleen, mut ite se sanoo, et sillä on supermaksa.

Ennen kaikkien piti yrittää hillitä Torson juomista, nykyään huolehditaan lähinnä minun ja El Loson promilleista. Lez Fag hoitaa tonttinsa ilman nalkutusta ja Teenage Idol osaa oikeesti soittaa, joten se saa ottaa niin paljon kuin kykenee kaikkea paitsi pirtua, josta sillä joskus lähti muisti ja järki kesken setin."

Bulldozer, The Hoist ja Anal Thunder Yo-talolla perjantaina 26.1.

Tuomo Tamminen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto