Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Into edunvalvontaan lopahti valtuuskunnassa

TOAS:n valtuuskunnan kokouksessa, joka pidettiin 5. joulukuuta, TOAS:n hallitus oli valmistellut esityksen vuokrien korottamisesta 1.1.2010 alkaen 2 prosentilla. Korotus olisi ollut tarpeettoman suuri, sillä TOAS on kolmena edellisenä vuonna saavuttanut keskimäärin 10 prosentin ylijäämän. Tamyn opiskelijaedustaja Jukka Koivulan esitys nollan prosentin vuokrankorotuksesta sai tuolloin laajaa kannatusta sekä opiskelijaedustajien, että asukastoimikunnan edustajien keskuudesta. Nollan prosentin korotusesitys meni valtuuskunnassa läpi ja asia palautettiin hallituksen käsittelyyn.

Ilo jäi kuitenkin ennenaikaiseksi, sillä TOAS järjesti opiskelijoille yllätyksen vielä ennen joulua. Uusi kokous kutsuttiin koolle 22. joulukuuta Tässä kokouksessa vuokrankorotukseksi esitettiin 1,5 prosenttia. Kyseinen korotus tarkoittaa TOAS:lle 5,62 prosentin laskennallista ylijäämää vuodelle 2010. TOAS:n strategian mukainen ylijäämätavoite on 5 prosenttia. Tamyn opiskelijaedustaja Gabriel Herrera esitti 1 prosentin vuokrankorotusta, josta olisi koitunut 4,81 prosentin laskennallinen ylijäämä, joka olisi ollut reilusti lähempänä strategista kasvutavoitetta kuin valtuuskunnan hyväksymä 5,62 prosenttia.

Herreran esitys ei kuitenkaan saanut kannatusta edes edellisessä kokouksessa Koivulan nollan prosentin ehdotusta tukeneiden opiskelijaedustajien ja asukastoimikuntalaisten keskuudessa. Koivula ei päässyt paikalle joulun aluspäivinä pidettyyn toiseen kokoukseen, ja Herrera jäi näin ollen esityksineen yksin. Opiskelijoilla oli käsissään erinomainen mahdollisuus hillitä TOAS:n jatkuvaa ja liiallista vuokrankorotuskehitystä. Usko tai into asiaan lopahti kuitenkin ennenaikaisesti, sillä 1,5 prosentin korotus hyväksyttiin lopulta ilman minkäänlaista vastarintaa.

Lisäksi on kyseenalaista, voiko vuokrankorotus astua voimaan 1.1.2010, kuten talousarviossa sen on laskettu tekevän. TOAS:n yleisen vuokrasopimuksen viidennen pykälän mukaan uudesta vuokrasta on ilmoitettava kaksi kuukautta ennen sen voimaantuloa. Asukkaille on ilmoitettu kaksi kuukautta aiemmin 2 prosentin korotuksesta, mutta ei 1,5 prosentin korotuksesta. Jos ilmoitettua pienempi vuokrankorotus olisi aina sallittu lain silmissä, voisivat vuokranantajat yhtä hyvin ilmoittaa reilusti tavoiteltua suuremmista vuokrankorotuksesta ihan vain varmuuden vuoksi.

Ainakin TOAS:lla asuvien opiskelijoiden tulisi olla aktiivisemmin yhteydessä valtuuskunnan opiskelijaedustajiin, jottei tällainen toistuisi. Sekä Koivulaan että Herreraan he jo olivat, mutta se ei vielä riittänyt. Hehän sen korotetun vuokran maksavat.


Jukka Koivula
Gabriel Herrera

Tamyn edustajia TOAS:n valtuuskunnassa

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto