Kööpenhaminan kaduilla aktivistia hävetti

Pahimpaan pikkujouluaikaan Ruotsin-laivalla kajahtaa Vasemmistonuorten kuulutus, jossa kerrotaan mielenosoitusbussien lähtöpaikat Tukholmassa.

"Varmaan muut matkustajat miettivät varanneensa väärän päivän risteilylle", hyttikaverini hekottelee.

Olen matkalla osoittamaan mieltäni joulukuiseen Kööpenhaminan ilmastokokoukseen. Mielenosoituksessa on mukana muutamia esimerkiksi Smash Asemissa olleita, mutta suurin osa mielenosoittajista tuntuu olevan mukana suuressa mielenosoituksessa ensimmäistä kertaa, kuten minäkin. Monikaan ei näytä stereotyyppiseltä aktivistilta. Muutama on päättänyt lähdöstään vasta samana päivänä, kun mielenosoitusbusseissa oli vielä tilaa. Huoli ilmastosta kuitenkin yhdistää.

Meitä suuntaa Kööpenhaminaan neljä bussilastillista. Matkakirjeissämme luki, ettei matkalla saa nauttia päihteitä, eikä viihdematkalaisia näy. Kun siirrymme autolautalta bussiin, ajanvietteenä ovat ilmastoaiheiset visat ja bingot. Pysähdyksellä syön kasvishampurilaisen, joka on vielä jäinen. Mutta mitä muutakaan voi toisaalta odottaa tunnin ruokatauolla, jos suunnilleen 199 muutakin on tilannut saman annoksen?

Tunnelma on bussissa odottava, ja mietimme, miten mielenosoitus tulee sujumaan. On vaikea arvioida, miltä sadat tuhannet ylimääräiset ihmiset tuntuvat katukuvassa.

"Loppuukohan kaupoista ruoka?" joku miettii.

Tilanne ennen Kööpenhaminaa näytti sangen hankalalta. Edeltävät Bangkokin neuvottelut olivat jo epäonnistuneet.

"Sopimuksen syntymiseen on paljon tehtävää, jotta sopimus rajoittaa päästöt tasolle, jolla lämpeneminen pidetään alle kahdessa asteessa", sanoo Luonto-liiton pääsihteeri Leo Stranius.

Ennen matkalle lähtöä seurasin kokouksen etenemistä, ja olin pöyristynyt maani toiminnasta. Suomi sai Climate Action Networkin Päivän fossiili -häpeäpalkinnon heti kokouksen ensimmäisenä päivänä, koska esitti vastuuttomimpia ilmastonäkemyksiä. Maamme vastustaa metsäsektorin päästöjen laskentasääntöjä, joissa metsien hakkuut olisivat mukana. Mietin, että jos jokaisella valtiolla olisi "se yksi juttu", jota ei saisi päästöihin laskea mukaan, tulee päästöjä aidosti vähentävä sopimus jäämään vain haaveeksi.

Tanska tuntui tekevän kaikkensa mielenosoitusten hankaloittamiseksi. Reilu viikko ennen kokousta sain tekstiviestin, jossa kerrottiin maan irrottautuneen määräaikaisesti Schengenin sopimuksesta, joten passi oli otettava mukaan.

Tanska myös toimeenpani lakimuutoksia, joiden mukaan ennakoivat pidätykset ennen pidätetyn syyllistymistä mihinkään ovat sallittuja. Ulkomaalaista saa myös pitää putkassa 72 tuntia ilman syytä. Matkalle lähtevät saivat ohjeita mahdollisen kiinnioton tai pidätyksen varalta: Kirjoita tärkeät puhelinnumerot käteen, älä vastaa muihin kuin henkilötietojasi koskeviin kysymyksiin.

Näin televisiossa Tanskan poliisin rakentaman, lähinnä häkeistä tehdashallissa koostuvan, kiinniottokeskuksen, joka on saanut lempinimen klimat-guantanamo. Pidätettyjä arvioitiin tulevan enemmän kuin tavalliseen putkaan mahtuisi.

Ennen saapumistamme Kööpenhaminaan tiedotetaan, ettei majoituskoululla olekaan mahdollisuutta käydä suihkussa tai tehdä ruokaa. Squatissa yöpyvillä 500 mielenosoittajalla on käytössä yksi vessa.

Kööpenhaminassa on käytössä sinänsä hyvä Miljözone-järjestelmä, jonka ansiosta keskustan alueelle ei pääse yli kahdeksan vuotta vanhoilla autoilla. Sopivasti hieman ennen kokousta aluetta on kuitenkin laajennettu. Arvelemme laajennuksen johtuvan siitä, että aktivistit eivät uusilla busseilla kulje. Edessä on loppumatka paikallisjunalla.

Juna-aseman vieressä busseista noustessamme meitä odottaa luotiliivein varustautunut poliisisaattue. Muutama poliisi tulee kysymään, keitä ja mistä olemme.

"Esitämme ryhmänne johtajille muutamia kysymyksiä. Pääsette pian lähtemään. Pysykää sillä välin ihan rauhallisina."

Poliisin sanavalinnat hykerryttävät. Pelkäävätkö he meitä näin paljon?

Perillä majapaikkaa etsiessämme kysymme neuvoa ohikulkevalta nuorelta mieheltä. Hän ojentaa minulle bustcardin, eli kortin, johon on koottu ohjeet ja puhelinnumerot mahdollisen pidätys- tai kiinniottotilanteen varalta. Kortti on tanskaksi.

"Poliisit täällä ovat fasisteja", hän toteaa.

Lauantaina järjestetään kaksi suurta mielenosoitusta, joista jälkimmäiseen arvioidaan osallistuneen vajaat satatuhatta ihmistä. Joukossa on paljon lapsia ja vanhuksia. Ihmiset laulavat, soittavat ja tanssivat. Ensimmäisessä mielenosoituksessa jaetaan jopa ilmaisia kylttejä. Omassani on teksti "there is no planet B".

Mielenosoittajien asut ovat kekseliäitä, tunnelma on kuin karnevaaleilla. Paikalla on kumiveneillä crowd-surffaavia ilmastopakolaisia, metaanipäästöistään huolestuneita lehmiä ja sätkynukkepoliitikkoja.

Köyhistä etelän maista tulevia nähdessäni ja heidän kanssaan puhuessani minulle tulee melkoinen sunnuntaiaktivistiolo. Toiset mielenosoittavat henkensä ja välttämättömän toimeentulonsa puolesta, ja minä mietin vain, että onpa täällä kiva tunnelma.

Marssin puolessavälissä keho huutaa vessaan. Ensimmäinen vastaan tuleva ravitsemuslaitos on mielenosoitusreitin varrella sijaitseva McDonaldÂ’s, jonka turvallisuuteen Tanskan poliisi on todella panostanut. Koko Mäkkärin mitalta katua reunustaa poliisien tiivis rivi. Pimeän pikaruokalan pöytien välissä luimistelee ilmeisesti ravintolapäällikkö.

"Jos ilmastoa suojeltaisiin yhtä tehokkaasti, meitä ei tarvittaisi", kuulen jonkun toteavan.

Onneksi Tanskan julkinen valta on kuitenkin sitä mieltä, että kadun varrella seuraavana sijaitseva KFC ei ole aktivistien mielestä pahuuden ilmentymä maan päällä, ja pääsen avoinna olevaan pikaruokalaan pissalle. Tultuani takaisin ulos kaverini Elina kertoo, kuinka poliisi oli tarjoutunut pitelemään kylttejämme hänen ottaessaan kuvia. Ainakaan kaikki poliisit eivät ole siis fasisteja.

Monet paikalliset osoittavat mielenosoituksille täyden tukensa. Ikkunoilta ja parvekkeilta roikkuu kööpenhaminalaisten omia kylttejä. Mietimme, kuinka suopeasti jonkin suomalaisen kaupungin asukkaat vastaanottaisivat kymmeniä tuhansia aktivisteja. Kun näemme Stora Ensoa vastaan protestoivia julisteita, häpeä kumpuaa syvemmältä kuin koskaan elämässäni. Suomesta tulleista tekstiviesteistä päätellen uutisointi kotimaassa tuntuu keskittyvän mellakoihin ja pidätyksiin, jopa enemmän kuin itse neuvotteluihin.

Viherpesu on vahvasti läsnä oleva elementti Kööpenhaminassa. Monet suuryhtiöt ovat levittäytyneet julkiseen tilaan Hopenhagen-mainoksineen, joiden visuaalinen ilme on kuin suoraan Kokoomuksen mainoksista tai vihdoin 2000-luvulle siirtyneiden Jehovan todistajien julkaisuista. Coca-Colan mainos kertoo olevansa "a bottle of hope". Joku eri mieltä oleva on liimannut sen päälle tarran, jossa lukee "donÂ’t buy the lie". Toinen on sutannut siihen tussilla tekstin "shame on you".

Sunnuntaina lähdemme seuraamaan mielenosoitusta, jonka päämäärä on päästä tukkimaan satama, eräs tuotannosta aiheutuvien päästöjen ruumiillistumista. Teollisuusmaiden vaurastumisessa on hyödynnetty myös yhteistä hyvää, ilmastoa. Saapuessamme tapaamispaikalle ihmisiä on vähän, mutta poliiseja senkin edestä. Yllämme pörrää helikoptereita. Kaverini Mauno kertoo, että helikopterin paikallaan pitäminen ilmassa on vaikeampaa ja energiaa kuluttavampaa, kuin tavallinen paikasta toiseen ajo. Nämä kopterit pysyvät paikallaan pitkään. Olemme ilmeisesti melkoisen kiinnostavia.

Ihmisiä kerääntyy paikalle pikkuhiljaa, ja viimein kulkue järjestäytyy liikkeelle. Kävelemme joukon hännillä panssaroitujen poliisiautojen edessä. Tämän päivän tunnelma on karnevaalista kaukana. Lähes kaikki ovat mustissa. Järjestäjät komentavat meitä järjestäytymään riveihin selvästi ärsyyntyneinä joukon vaisuuteen: "Ei tämä ole mikään sunnutaikävely!"

Kulkue pysähtyy muutaman kerran. Olemme joukon perällä, joten emme näe, mitä tapahtuu. Lopulta kulkue pysähtyy kokonaan. Nuoren näköisiä tyttöjä tunkee poliisien rivistön läpi pois mielenosoituksesta, kun vielä pääsevät. Ihmiset tungeksivat ja poliisi huutaa jotakin joukon edessä, mutta taakse on mahdoton kuulla mitä. "We canÂ’t hear!" ja "In English!" -huudot kaikuvat.

"Do you have a pen?" joku kysyy.

Vieressä ihmiset alkavat kirjoittaa puhelinnumeroita käsiinsä. Meidät on ilmeisesti pidätetty. Vahvistan varmuuden vuoksi omiakin numeroitani. Maassa on muutama yhä pakkauksessa oleva työkalu, joita ihmiset potkivat kauemmas itsestään. Aktivistien huudot, kuten "we are peaceful, what are you?" ja "this is what democracy looks like", ärsyttävät selvästi poliiseja.

Poliisit tungeksivat joukon keskelle, ja saarretut ihmiset jaetaan pariin pienempään renkaaseen. Poliisit karjuvat istumaan, ja tönivät muutamaa, jotka eivät sitä tee. Viereisestä renkaasta kuuluu huutoa, mutta välissä on kymmeniä poliiseja, joten emme näe, mitä tapahtuu. Maa tuntuu kylmältä. Suurimmalla osalla aktivisteista on kamerat, eivätkä poliisit välitä kuvaamisesta. Osa nuoremmista poliiseista kuvaa myös meitä. Viimein poliisi kuuluttaa kuuloetäisyydeltä meidän olevan pidätettyjä. Ihmisiä nostellaan yksi kerrallaan sidottavaksi nippusiteillä ja talutettavaksi pidätysbusseihin.

Meille aletaan heitellä makuualustoja, joiden päällä istua. Edellisenä päivänä poliisi oli saanut kritiikkiä osakseen, kun kiinniotettuja oli istutettu tuntitolkulla jäisessä maassa. Keskustelumme pyörii sen ympärillä, mahdammekohan ehtiä huomisaamun paluubussiin. Junalla Tukholmaan matkustaminen tulisi kalliiksi.

Suurin osa poliiseista on nuoren näköisiä. Osa näyttää pelokkailta ja huolestuneilta. Vieressä samoilla busseilla tullut, minua pari vuotta nuorempi, tyttö laitetaan nippusiteisiin ja viedään odottamaan bussikyytiä pidätyskeskukseen. Meidän saartorenkaassamme kaikki istuvat rauhallisesti. Myös poliisit naureskelevat.

Lääkintämies tulee tarkistamaan, onko kukaan loukkaantunut. Vieressäni istuva poika huutaa hänelle, että ei vielä. Myöhemmin näen videolta, kuinka muutaman metrin päässä olevassa toisessa renkaassa hakattiin aktivisteja pampulla kasvoihin, kun osa heistä pyrki poliisien keskeltä pois. Myöhemmin Suomessa luin, että Amnestyn Tanskan-osaston mukaan poliisi sai mielenosoituksessa liian laajat valtuudet puuttua ilmaisunvapauteen.

Kiinnioton alkamisesta vajaan parin tunnin päästä viimeiset edelleen saartorenkaassa istuvat mielenosoittajat päätetään vapauttaa, minut mukaan lukien. Saartorenkaan ulkopuolelta saapuu kuitenkin vielä yksi poliisi repimään minut jaloilleni ja nippusiteisiin. Vieressä seisova kollega informoi kuitenkin poliisia äsken tulleesta vapautuskäskystä, ja vältän bussin viime hetkillä. Selvästi huojentuneen näköiset poliisit vaihtavat vihdoin kypärät lippiksiin. Myöhemmin kuulemme, että meidät vapautettiin, koska pidätyskeskukseen vievistä busseista loppui tila.

Joukossa on paljon naispoliiseja, varmaankin etenkin ruumiintarkastuksia varten. Yksi nainen käy hitaasti käsillään vartaloani läpi muutamaan kertaan samalla, kun kaksi muuta poliisia tutkii laukkuani ja henkilötietojani. Poliisin kirjoittaessa passini tietoja ylös mietin, mihinköhän tietokantaan ne mahtavat mennä. En viitsi kysyä.

Kun seison takki auki pakkasessa haara-asennossa kähmittävänä, vilkkuvat muutaman metrin päässä selvästi ammattilaiskameroiden salamavalot. Yritän mielessäni arvioida, näyttääkö kukaan kuvaajista suomalaiselta. Eräs kuvaajista kertoo olevansa kalifornialainen. Ehkä lehtikuvaksi joutuminen johonkin Kalifornian paikallislehteen ei haittaa. Mummini lukee vain Turun Sanomia.

Vanhemmat poliisiväkivaltaa vastaan -järjestö on myös paikalla. Tanskan poliisi on tunnettu aggressiivisista otteistaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana se on ottanut nuorten kanssa väkivaltaisesti yhteen parikin kertaa. Illalla järjestetään tukimielenosoitus kiinniotetuille ja runnelluille aktivisteille.

Illalla käymme vielä KlimaForumilla, joka on kansalaisjärjestöjen organisoima tiedotus- ja keskustelutilaisuuksien tila Kööpenhaminassa. Ilmastonmuutoksen uhrit -aiheisessa tilaisuudessa tuntuu pahalta. Vaikka tiedän ilmaston lämpenemisen aiheuttavan jo suunnattomia tuhoja maapallon köyhimmillä alueilla, on niitä kuitenkin vaikea käsittää, ennen kuin ne ovat silmieni edessä.

Afrikkalaisnainen kertoo, että heillä ei ole enää vettä lisääntyneen kuivuuden takia.

"Ruokaa olisi, mutta emme voi vedenpuutteen vuoksi valmistaa sitä".

Bangladeshilaisnainen taas kertoo ilmastonmuutoksen myötä täydellisesti seonneista vuodenajoista. Sade- ja kuivakausi eivät enää noudata mitään säännöllistä kiertoa, vaan saattavat alkaa ja päättyä milloin vain. Ruokaa ei ole.

"Viljely on mahdotonta, sillä sato menee pilalle miltei joka kerta sateen huuhtoessa kaiken pois tai pellon kuivuessa kuoliaaksi".

Tuo ihminen, jolla ei ole ruokaa, seisoo edessäni. Ja minä olen aiheuttanut sen. Kurkussa kuristaa. Tekisi mieli juosta lavalle pyytämään anteeksi itseni ja muiden länsimaalaisten puolesta, mutta mitäpä se auttaisi.

Kaduilla on vaikea saada tietoa neuvottelujen etenemisestä. Täyteen ahdettuun Bella Centerin neuvottelutiloihin meillä ei ole mitään pääsyä. Suuri osa akkreditoiduistakaan ei mahdu joka päivä sisälle, sillä heitä on noin kolme kertaa enemmän, kuin mitä kokoustilat vetävät. Kuulen huhun, että Satu Hassi joutui jonottamaan yhtenä päivänä kuusi tuntia päästäkseen Bellaan. Pääsemme sunnuntai-iltana kuitenkin tapaamaan Oras Tynkkystä KlimaForumille.

Tynkkynen kertoo neuvottelujen etenemisestä aloittamalla "ei hyvältä näytä". Toisaalta menossa on vasta ensimmäinen viikko, ja kaikki ratkaisut tapahtuvat kuitenkin vasta aivan kokouksen lopussa. Tynkkynen huomauttaa, että monien maiden edustajat haluavat etukäteen antaa turhankin negatiivisen arvion mahdollisista neuvottelutuloksista, jotta pienikin onnistuminen voidaan esittää kotiin palatessa suurena voittona. Tästä huolimatta olen pessimistinen.

Pessimismini muuttuukin avoimeksi suuttumukseksi, kun neuvottelujen tulokset julkistetaan. Tuloksena ei ole sopimusta, ei sinne päinkään. Aikaansaatu julkilausuma ei sisällä selkeitä toimintaohjeita, vaatimuksia tai päästörajoja. Kokouksen tuloksessa on jopa taannuttu kahden vuoden takaisesta Balin kokouksesta, sillä siinä ei mainita edes teollisuusmaiden 25-40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä.

Maan Ystävien Polttava kysymys -ilmastolakikampanjan koordinaattori Meri Pukarisen mukaan Kööpenhaminan kokouksen täydellisen epäonnistumisen suurimpia syitä olivat teollisuusmaiden päästövähennystarjousten pienuus sekä kehittyvien maiden tarvitseman ilmastorahoituksen tarjousten vitkuttelu. Muut kansalaisjärjestöt tuntuvat olevan samaa mieltä.

"Teollisuusmaiden päästövähennystarjouksien on noustava, ja myös kehitysmaiden ilmastorahoitus on otettava tosissaan", sanoo Kaisa Kosonen Greenpeacesta.

Luonto-liiton Leo Straniuksen mukaan on enää muutamia vuosia aikaa kääntää maailmanlaajuiset päästöt laskuun.

"Voi olla, että peli on nyt jo kokonaan menetetty. Lapsemme tuskin antavat anteeksi sitä, että päättäjämme onnistuivat mokaamaan Kööpenhaminassa" sanoo Stranius.

Kaipaan planeettaparlamenttia tai muuta vastaavaa instituutiota, jolla olisi päästöjen vähentämiseksi pakotuskeinoja. Kokouksen joukkovoima todisti, että itsepetoksen aika tuntuu olevan sentään ohi, emmekä enää valehtele itsellemme, että pienten askelten ottaminen riittää.

Julianna Kentala, teksti & kuvat

Perusvoima teki ekskun ilmastokokoukseen

Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ainejärjestö Perusvoima teki ekskursion Kööpenhaminan ilmastokokoukseen. Parisenkymmentä ympäristöpolitiikan opiskelijaa pääsi seuraamaan Kööpenhaminan ilmastokokousta Bella Centerissä, jossa varsinaiset neuvottelut käytiin, sillä he hakivat etukäteen virallisen luvan osallistua akkreditoitumalla kokouksiin.

"Kokonaisvaltaisemmin kokouksen etenemistä olisi seurannut netin äärellä Suomessa", toteaa ekskursioon osallistunut Hanna Hakko.

Tiedotus paikan päällä tökki, eivätkä edes infotelevisiot olleet ajan tasalla. Eri kokouksiin piti juosta hakeman sisäänpääsyyn oikeuttavia läpysköjä eri puolilta Bellaa.

"Tungos oli kova, ja kerran olimme jopa jäädä Al Goren jalkoihin."

Pitkälle venyneestä kokouksesta mentiin lopulta nukkumaan, vaikka puheenvuoroja olisi ollut yhä jonossa.

"Se herätti ihmettelemään, millä periaatteilla päätöksiä tehdään, ketä kuunnellaan ja kenen puheet painavat päätöksentekoprosessissa".

Neuvottelujen loppuvaiheessa kansalaisjärjestöjen pääsyä kokouspaikalle alettiin rajoittaa. Myös Perusvoiman joukko joutui jäämään loppua kohden kokousten ulkopuolelle.

Perusvoimalaiset osallistuivat Kööpenhaminassa järjestettyihin mielenosoituksiin. Hakko on muutenkin aktiivisesti mukana kansalaisjärjestötoiminnassa.

"Suomen delegaation ihmisiä nähdessämme monet varoittivat, että ilmastovaikuttamiseen jää koukkuun. He arvelivat joitain meistä nähtävän kymmenen vuoden päästä neuvottelemassa COP25:ssä", Hakko nauraa.

Hakkokaan ei ollut tyytyväinen kokouksen tulokseen.

"Ruohonjuuritasolla on toimittava, mutta suurillakin areenoilla on yhä yritettävä."

Julianna Kentala &
Hertta-Mari Kaukonen