Lopullinen Totuus

Pieni, ryppyinen nainen ottaa vierailijat ilolla vastaan kotitilallaan Pohjois-Nicaraguan vuoristossa. Nainen näyttää yli kuusikymppiseltä, mutta paljastuu iältään vähän yli neljäkymppiseksi.

Hymy on herkässä, vaikka keskellä kuivuutta on hoidettava hedelmä- ja vihannesviljelmiä, valtion lahjoittamia eläimiä sekä kymmenpäistä lapsikatrasta, jonka kouluikäisiä ei ole varaa lähettää kouluun.

Nicaraguan valtion nälänpoisto-ohjelma on ainakin ulkopuolisen silmin pahasti epäonnistunut. Sen tarkoitus on lähinnä haalia tukea maata diktaattorin elkein johtavalle presidentti Daniel Ortegalle ja tämän puolueelle.

Ohjelmaan kuuluva eläintenlahjoitus on näennäistä, sillä kukaan ei opasta, mitä niillä eläimillä oikeastaan pitäisi tehdä.

Langanlaihasta lehmästä ei tule maitoa, stressaantuneet kanat eivät muni ja se yksi sikakin olisi kätevämpi laittaa saman tien lihoiksi.

Vuonna 2009 Suomen valtio maksoi kehitysapua Nicaragualle noin kymmenen miljoonaa euroa.

Suora budjettituki on lopetettu, mutta on silti epävarmaa, menevätkö rahat oikeaan osoitteeseen. Osa varmasti menee, mutta suuri osa todennäköisesti päätyy enemmän tai vähemmän epäsuorasti presidentti Ortegan ja hänen poliittisten piiriensä taskuihin.

Kehitysavun ongelma on nimenomaan siinä, että sen avulla on liian helppoa ostaa puhdas omatunto täällä yltäkylläisyyden keskellä. On kiusallisen houkuttelevaa näytellä lukuja tai kilauttaa kolikko lippaaseen ja sen jälkeen esittää pyhimystä.

Sitten voikin ummistaa silmänsä ja vähät välittää siitä, minne rahat todellisuudessa menevät.

En missään tapauksessa ole auttamista vastaan. Päinvastoin.

Länsimainen hyvinvointi on rakennettu pitkälti maailman heikompiosaisia riistämällä.

Vaikka koulussa toisin opetettiin, Amerikkaa eivät löytäneet espanjalaiset löytöretkeilijät vaan aluetta alun perin asuttaneet intiaanit.
Reiluista kaupoista ja muista huolimatta sorto jatkuu, edelleen.

Pienet kansalaisjärjestöt ovat kyllä tehneet esimerkiksi Nicaraguassa erinomaista ja vilpitöntä työtä ihmisoikeuksien ja maaseudun olojen parantamiseksi, vakavan väkivallankin uhan alla.

Mutta kuka loppujen lopuksi hyötyy eniten siitä, että eurooppalainen avustustyöntekijä saapuu paikallisen autokuskin kyydissä köyhän perheen maatilalle kertomaan, kuinka asiat pitäisi tehdä?

Jos poikkeuskriisitilanteita ei oteta huomioon, monesti apu menee paremmin perille, kun kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan tukee esimerkiksi mahdollisimman suoraan paikallista pienviljelijää, yrittäjää tai vaikkapa käsityöläistä.

Vielä yksinkertaisempaa on suhtautua muihin ihmisiin - olivat he oman tai vieraan kulttuurin edustajia - lähtökohtaisesti ystävällisesti, avoimesti ja kunnioittaen.

Ei ole mikään ihme, että Nicaraguassa viljellään huippuluokan luomukahvia, mutta paikallisista kahviloista ja kaupoista ei saa juuri muuta kuin surkeaa pikakahvilitkua.

Kovin kaffittelunhimo on läpi historian tainnut loppujen lopuksi olla tällä puolen Atlanttia.

Kalle Heino
kävi Nicaraguassa, mutta omatunto jäi puhdistamatta