Koira ymmärtää makkaran ja ihmisen päälle

Matti Kuuselan esikoisnäytelmä saa katsojan itkemään Kellariteatterissa

Hesalaisista, forssalaisista, erotuomareista ja sählystä olisi toimittaja Matti Kuuselan esikoisnäytelmän päähenkilö (Vesa Kietäväinen) valmis luopumaan, mutta joutuukin luopumaan koirastaan.

Koira tahtoo taivaalle -näytelmässä pureudutaan ihmisenä olemiseen. Elämästään pääsee kertomaan mies, joka rakastaa entistä vaimoaan niin paljon, että hänen on vihattava tätä ja vanha koira, joka rakastaa entistä emäntäänsä kuin eteismatolle pudonnutta metwurstin palaa.

Ihmisyyden pohtiminen koiran näkökulmasta on nerokas idea. Kenelläpä muulla olisi yhtä hyvä näköalapaikka ihmisen elämään kuin tämän parhaalla ystävällä.

Kari Väänäsen ohjauksessa lavalla ei nähdä paljoakaan toimintaa, sillä pääpaino pysyy filosofisissa yksinpuheluissa vuoroin koiran tai hänen isäntänsä toimesta. Kuuselan tekstissä pohdinta ja huumori ovat tasapainossa. Harvoin viisautta on kiteytetty yhteen näytelmään näin paljon. Esitys soljuu mukavasti eteenpäin, vaikka lavastuksessa ja musiikkivalinnoissa on omat heikkoutensa.

Pirjo Leppäsen esittämä Risto-koira on vähäeleisyydessään loistava. Vaarana olisi juuttua yliampuvaan elehdintää ja tahattomaan komiikkaan ihmisen esittäessä eläintä, mutta Leppänen tulkitsee koiravanhusta kiitettävästi. Uskottava valinta on myös, että videomateriaalin ulkokohtauksissa juoksee Leppäsen sijasta oikea koira. Vaihto oikean koiran ja näyttelijän välillä käy luontevasti.

Ilman väliaikaa 1,5 tuntinen näytelmä pysyy koskettavana kokonaisuutena loppuun asti. Esityksen jälkeen ehtii vielä kauppaan; on haettava koiralle makkaraa.