Klassikkoni: Angstisen teinin suosikki

Brittiyhtye Placebon nykysinglejä kuunteleva voisi yllättyä, miten syvissä vesissä trio ui vielä 1990-luvun lopulla. Androgyynin laulaja-kitaristi Brian Molkon tunteellinen tulkintatapa oli aikoinaan täydellistä teini-iässä kamppailevalle nuorelle fanille.

Yhtyeen kakkosalbumi on sen uran hienoin kokonaisuus, vaikka ensimmäisillä raidoilla ei vielä tiedä, mitä seuraavaksi on luvassa. Äkkikäänteet kuuluvat tyyliin ja vaihtoehtorock tarjoilee niin balladeja, punkin kanssa flirttailevaa räimettä kuin radiohitinkin.

Sanoituksissa ei aina ole mitään järkeä. Ne vain pyörivät ja purkavat tuntoja kuin huoneeseensa linnoittunut murrosikäinen. Itseään voi etsiä Brick shithousesta, My sweet princesta tai Burger queenista. Levyltä löytyy myös Julmia aikeita -elokuvan tunnuksena soinut yhtyeen lopullinen läpimurtohitti Every you every me.

Albumi sopii hyvin kieroissa ihmissuhteissa pyörivän elokuvan teemaan. Tosin Without you IÂ’m nothing ei teinileffan tapaan ole siloiteltu, vaan säröinen. Itseään etsivän yhtyeen ilmaisu on tunteikasta, annetaan kaikki tai ei mitään. Välillä kappaleet oikein huutavat päin naamaa. Nimibiisiä surullisempaa ja koskettavampaa kappaletta taas on Placebon uralta vaikea löytää.

Brittirockista puhuttaessa mainitaan usein Blurin ja Oasiksen välinen kaksinkamppailu. Placebo puolestaan on päättänyt olla ottamatta osaa iloiseen sing-along-mittelöön ja uskaltautuu kulkemaan omilla poluillaan. Jälkikäteen ajateltuna yhtye taisi edustaa indietä ennen kuin termi edes keksittiin.

Annastiina Airaksinen