Viikko ilman sähköä

Talvimyrskyt aiheuttivat joulun alla ympäri Suomea päivien mittaisia sähkökatkoksia. Tuhannet taloudet olivat ilman sähköä. Sähkökatkot saivat ihmiset pohtimaan, miten koko yhteiskuntamme ja päivittäinen elämämme on rakennettu sähkön varaan. Päätin kokeilla, millaista elämä on viikon sähkökatkon aikana.

Ajatus sähköttömyydestä tuntui romanttisen vanhanaikaiselta, mutta viikon aikana se paljastui lähinnä karun ja koruttoman arkiseksi.

Huomasin heti, että joudun tekemään joitakin myönnytyksiä. Toimituksessa joutuisin käyttämään sähköä työntekoon. Enkä tietenkään voisi välttyä sähköltä kodin ulkopuolella. Päätin kuitenkin välttää sähkön käyttöä muuallakin kuin kotona. Työpaikalla netin käyttö rajoittui viikon ajan pelkkään sähköpostin lukemiseen. Lisäksi myös akulla toimivien laitteiden, kuten kannettavan tietokoneen, käyttö kotona olisi kielletty, lukuun ottamatta kännykkää.

Puutalossa asuminen toi tiettyjä etuja sähköttömyyteen. Vaikka sähköpatterit olivat pois päältä, asuntoa pystyi lämmittämään puilla. Toisaalta koska lämminvesivaraaja oli pois päältä, saatavilla oli vain kylmää vettä. Todellisen sähkökatkon aikana vedentulo lakkaisi kokonaan.

Päivä 1.

Aamulla tyhjennän jääkaapin ja pakastinlokeron, irrotan sähköjohdot seinistä ja lopuksi käännän pääkytkimestä asunnon sähköt pois päältä.

Sähköttömyys ei vielä tunnu missään. Ennemminkin kotona on mukavan hiljaista. Eniten huolettaa se, että asuntoon tulee kylmä. Myös se, että en voi keittää aamukahviani ärsyttää. Mietin pitäväni samalla kahvittoman viikon, mutta heti työpaikalle päästyäni haen keittiöstä kupin kahvia. Päätän kuitenkin, että sähköttömällä viikolla rajoitan kahvinjuontiani.

Työpaikalla vietän päivän sähkövalojen loisteessa ja näyttöpäätteen ääressä. Illalla kotiin palatessani asunto on kolea ja pimeä.

Jos sähköt lähtisivät koko kaupungista, ensimmäinen asia, jonka huomaisimme, olisi pimeys. Nytkin katulamppujen kova valo loistaa ikkunoista sisään, valaisten enemmän kuin huoneessa palavat neljä kynttilää. Katulamput, liikennevalot ja mainoskyltit ovat vieneet meiltä pimeyden.

Helsingissä yleinen valaistus alkoi vuonna 1818. Katuja valaistiin talilyhdyillä, joista siirryttiin kaasuvalaistukseen 1860. Joulukuun 10. päivänä 1877 Valtionrautateiden konepajan ratapihalla Helsingissä sytytettiin Suomen ensimmäinen sähkövalo. Tampereella sähkövalon otti ensimmäisenä käyttöönsä Finlaysonin tehdas vuonna 1882. Tampereen katuja valaistiin öljylampuilla vielä 1880-luvun lopulle saakka.

Väsyttää. En tiedä, johtuuko se pimeydestä, huonosti nukutusta yöstä vai siitä, että olen juonut päivän aikana vain yhden kupin kahvia, mutta silmät eivät meinaa pysyä auki, vaikka kello on vasta kahdeksan.

Päätän siivota. En ole siivoamisen tai tiskaamisen suuri ystävä, ja kynttilänvalossa askareet ovat vielä työläämpiä. Kädet paleltuvat jääkylmässä vedessä tiskatessa ja yhteen kulhoon jää inhottava rasvainen pinta. Lämmittelen käsiäni kakluunin äärellä, jossa polttopuut palavat.

Alma ei näytä välittävän pimeydestä, tosin kissat näkevät pimeässäkin. Korkeintaan se vaikuttaa hieman levottomammalta kuin tavallisesti. Päätän herätä aikaisin, jotta saan siivottua auringonvalossa ja poltettua pesällisen puita takassa ennen töitä.

En tiedä kuvittelenko, vai onko sähköjen katkaisu tehnyt hiljaisuudesta syvemmän.

Päivä 2.

Suunnitelmani herätä aikaisin kariutuu. Pääsen ylös sängystä vasta kymmeneltä. Päivänvalossa sähköttömyyttä ei juuri huomaa, tosin on kylmä.

Haen puita, kun aurinko vielä paistaa kellarin ikkunoista sisään. Harmittaa, etten ehdi lämmittää uunia ennen töitä. Painan vanhasta tottumuksesta valokatkaisinta. Valot eivät syty, koska sähköt on katkaistu pääkytkimestä.

Toimistolla tunnen itseni huijariksi sähkövalojen ja tietokoneen näytön kelmeässä loisteessa. Juon jälleen yhden kupin kahvia.

Kotiin tullessani huomaan oven ikkunasta valojen olevan päällä rappukäytävässä. Ajatuksissani olen sytyttänyt ne, ja huomaan erheeni vasta sisällä asunnossa.

Toimettomuus vaivaa. Olin ajatellut hoitavani sähköttömällä viikolla tekemättä jääneitä askareita, mutta pimeässä se ei houkuttele. Silti jokin tilanteessa viehättää. Pysähtyneisyys. Hiljaisuus.

Usein ajattelemme, että elämä oli aidompaa menneinä aikoina, kun se oli karumpaa, vaikeampaa, yksinkertaisempaa. En tiedä, tuoko viikko ilman modernin elämän perushyödykettä minut lähemmäs jotain todellisempaa olemisen tapaa, mutta ainakin se antaa perspektiiviä joihinkin asioihin.

1930-luvun lopulle tultaessa lähes kaikissa Suomen kaupunkikodeissa ja puolessa maaseudun talouksista oli sähköt. Vajaat sata vuotta myöhemmin sähköstä on tullut niin itsestään selvä osa päivittäistä elämäämme, että on vaikea edes kuvitella elämää ilman sitä.

Voimme matkustaa muutamassa tunnissa maailman ääriin, mutta mielestäni yksi ihmiselämän suurimpia tragedioita on se, että emme voi matkustaa ajassa. Emme saa koskaan tietää, millaista oli nousta Pispalanharjua 1900-luvun alussa, kulkea 1800-luvun Pariisin kaduilla tai seistä antiikin Rooman raunioilla, kun valtakunta oli vielä loistossaan. Tai tietää, millainen maailma oli ennen sähköä.

Mietin, mitä tekisin ruoaksi. Sähköttömyys rajoittaa kokkausmahdollisuuksia huomattavasti. Lisäksi ruokia ei voi säilyttää jääkaapissa. Olen tosin tehnyt pienen kylmäkaapin ikkunoiden väliin. Salaatti tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta.

Illalla menen käymään Artturin Maitolava-klubilla. Akustinen open stage on ehkä lähimpänä sähkötöntä musiikkia kaupungin tarjonnasta klassisen musiikin konsertteja lukuun ottamatta, vaikka instrumentit ja laulu onkin mikitetty. Ennen sähköä kaikki musiikki oli akustista ja kuultavissa vain ainutlaatuisina esityksinä. Ainoa tapa tallentaa musiikkia oli nuottivihko.

Päivä 3.

Aamulla sähköttömyys alkaa tuntua hieman rasittavalta. Kahvia ei edelleenkään voi keittää, ja aamullakin on pimeää. Kokeen kannalta on epäedullista, että koko valoisan ajan olen töissä.

Illalla menemme tyttöystäväni kanssa Rajaportin saunalle. 1900-luvun alussa rakennetulla puulämmitteisellä saunalla juuri mikään ei muuttuisi, vaikka sähköä ei olisi - vain sähkölamput pitäisi vaihtaa kynttilöihin.

Kolmas päivä putkeen salaattia ruoaksi alkaa tuntua puuduttavalta. Ei liene ihme, että ennen sähköä ihmiset harrastivat iltaisin yksinkertaisia puhdetöitä, sillä pimeässä ei näe tehdä kotitöitä. Ei juuri ole muuta tekemistä kuin lukea kynttilänvalossa.

Ilman tietokonetta, televisiota, radiota, internetiä ja Facebookia tuntuu kuin yhteys ulkomaailmaan olisi katkaistu. Olo on kiireetön. Virtuaalisen lumemaailman äärellä on helppo upottaa itsensä valheelliseen tekemisen ja sosiaalisuuden tunteeseen.

Kun mitään ei voi tehdä, ei tunnukaan siltä, että tarvitsisi tehdä jotain.

Päivä 4.

Sähköttömyys alkaa tuntua arkiselta. Asunto ei ole enää niin kylmä, koska ulkona on lämpimämpää.

Illalla haemme metsästä kaatuneesta puusta oksia makkaratikuiksi. Vaikka ulkona on pimeää, siellä on silti valoisampaa kuin sisällä. Tuntuu absurdilta, että ihmiset valittavat Suomen talven pimeydestä, kun joka paikassa katulamput loistavat kirkkaina. Kynttilöin valaistusta kodista on mukava lähteä kävelylle, koska ulkona on enemmän valoa kuin sisällä. Tuntuu kuin kävelisi päivänvalossa.

Paistamme kakluunin hiilloksella tofunakkeja. On mukava syödä viimein kotona lämmintä ruokaa - ja ylipäätään jotain muuta kuin salaattia.

Kynttilänvalossa lukiessa tuntuu, että kirjassa kerrotut asiat tuntuvat jotenkin suuremmilta ja jännittävämmiltä kuin jos sähköt olisivat päällä.

Päivä 5.

Sähköttömän viikon viidentenä päivänä en juurikaan ehdi olemaan kotona. Mietin viettäväni koti-illan, mutta perjantai-ilta kotona ilman sähköjä ei juurikaan houkuttele. Ulkona on myrsky ja on niin kylmää ja tuulista, että kissakaan ei halua ulos. Odotan mielenkiinnolla viikonloppua ilman sähköjä.

Päivä 6.

Menemme aamulla tyttöystäväni kanssa kahville Pyynikin Näkötornille. Illalla olemme päättäneet yrittää laittaa ruokaa kakluunissa. Sähköttömyys vaatii tiettyjä erikoisjärjestelyjä ajankäytön suhteen.

Sen jälkeen, kun tuli on sytytetty, täytyy odottaa kaksi tuntia, että puut ovat hiillostuneet sen verran, että uunissa voi laittaa ruokaa. Uunin ritilä on liian suuri kakluuniin, mutta pysyy lopulta paikallaan vinottain. Ritilän päälle asettelemme kaksi metallista vuokaa, joista toisessa on pala lohta ja toisessa ohuiksi viipaleiksi leikeltyjä perunoita.

Iloiseksi yllätykseksi kakluunista alkaa pian kuulua tirinää, kun kala alkaa paistua. Perunat täytyy vähän väliä ottaa ulos uunista ja sekoitella niitä, jotta ne eivät palaisi pohjaan. Kakluunin lämpötila on luultavasti huomattavasti korkeampi kuin tavallisen uunin.

Lopulta tuloksena on erittäin maukas kakluunissa paistettu kala ja hieman pohjaan palaneet, hieman kovaksi jääneet perunat. Olemme silti onnellisia siitä, että ruoanlaitto kakluunissa ylipäätään onnistuu.

Päivä 7.

Aamulla keitämme kahvit kakluunissa. Ei ole ihme, että ennen työt on jaettu perheen sisällä koti- ja ulkotöihin. Kahvinkeittokin on melkein parin tunnin projekti. Ensin kakluunissa täytyy polttaa puita, jotta hiilloksen saa aikaiseksi.

Uuninpohjalle laitamme pienen ritilän, jolla on viiden sentin korkuiset metalliset jalat, joilla se pysyy hiukan hiilloksen yläpuolella. Ritilälle laitamme vettä emalikattilassa.

Mietin, riittääkö pieni hiillos veden kiehuttamiseen, mutta pian kattilasta alkaa kuulua porinaa. Laitan kahvikupin päälle kahvipannun osan, jossa on suodatinpussi ja kahvinpuruja, ja kaadan kiehuvan veden sen läpi, ja pian juomme kakluunissa keitettyä aamukahvia.

Käyn suihkussa, vaikka lämmintä vettä ei tule. Jääkylmässä vedessä ei tee mieli viipyä pitkään.

Illalla teemme kakluunissa lämmitettyjä tortilloja ja tomaattikastiketta. Arkiset askareet ilman sähköä alkavat sujua, ja samalla ajatus sähköttömyyden kiireettömyydestä alkaa muuttua ajatukseksi siitä, kuinka elämä ilman sähköä on ollut jatkuvaa työntekoa, kun pienet kotityöt, kuten ruoanlaitto, ovat vieneet huomattavasti enemmän aikaa.

Kytken sähköt päälle pääkatkaisimesta ja laitan sähköpatterit yöksi päälle, vaikka virallisesti sähkötön viikko loppuu vasta aamulla. Ulkona lämpötila on laskenut lähelle 20 astetta pakkasta, ja asunto on kylmä, vaikka kakluunissa on poltettu puita.

Päivä 8.

Herään aamulla aikaisin, laitan keittiössä valot päälle ja keitän kahvia. Kahvinkeittimen porina rikkoo asunnossa viikon vallinneen kodinkoneiden hiljaisuuden. Käyn lämpimässä suihkussa, kaadan itselleni kupin kahvia ja laitan levyn soimaan.

Sähköttömän viikon loppu tuntuu helpotukselta. Silti tuntuu, että viikko ilman sähkölaitteita on antanut uutta näkökulmaa joihinkin asioihin ja saanut kyseenalaistamaan omia tottumuksia ja sähkölaitteiden välttämättömyyttä.

Ehkä vietän tulevaisuudessakin joskus sähköttömän päivän - toivottavasti en kuitenkaan viikkoa.

Samuli Huttunen, teksti ja kuva