Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 
Aviisi 01/2012
kansi

Lopullinen totuus: Holhousvaltion sääntöjä voi onneksi paeta villiin itään

Suomessa valtiovalta pyrkii kuromaan digitaalista kuilua umpeen sensuurilla. Nuorisolle yritetään vähän väliä säätää kunnallisia kotiintuloaikoja. Vuosikymmenen poliittinen aihe parveketupakointi on noussut seuraavalle tasolle, kun tupakkalaki muutti ostotapahtuman muistipeliksi.

Olen pohjoismaisen hyvinvointivaltion kannattaja. En mielelläni kuuntele viittauksia holhousvaltiosta. Vaikuttaa kuitenkin, että samalla kun "Suomen malli" on korvannut termin hyvinvointivaltio eräiden johtavien poliitikkojen retoriikassa, askeleita on todella otettu kohti holhoavaa ja ihmisten arkea häiritsevää ohjailuvaltiota.



Onneksi voin halutessani paeta villiin itään ja röyhytellä aina auki olevissa kuppiloissa mielin määrin.

Venäjä on suuri maa, joka rajoittuu mukavasti muun muassa Ukrainaan ja Kazakstaniin. Kulunut sanonta, jonka mukaan Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki on järjestettävissä pitää paikkansa yllättävän hyvin ja pätee myös moneen naapurimaahan.

Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa voi todistetusti löytää nopeasti edullisen yksiön pääkadulta, kun alkaa kysellä asunnoista tuntemattomilta rappukäytävässä. Kiovalaisella kulmakioskilla taas voi yllättäen joutua juomaan tuntemattoman tarjoaman kahvin ja konjakin, pankkiautomaattien puutteessa vaihtaa rahaa - ja jopa lentoja, jos vain osaa kysyä.

Suomessa kioskeja näkee enää Kaurismäen elokuvissa. Toki taajamien grillit ovat kaatuneet pikkukuntien tyhjennyttyä, kun asiakkaita saati sitten bisneksen jatkajaa ei enää ole. En haikaile elävää maaseutua vaan värikkäämpää elämää. Kaupunkien Suomessa ruokalistaamme ovat kutistaneet terveys- ja elintarvikeviranomaisten puhdistuskampanjat, hampurilaisketjut, Rautakirja ja uusimpana S-ryhmän ABC. Ketjuilla on myös paremmat valmiudet pärjätä kasvavassa säädösviidakossa. Mutta miksi kaikkea pitää säädellä naurettavuuksiin asti?



Ihmiset haluavat suosia kahviautoja ja lippakioskeja, ostaa kalan suoraan kalastajalta tai lampaanlihaa suoraan tilalta, vaikka Suomen ylireagoiduista hygieniasäädöksistä pitäisikin hieman joustaa. Ajatuskin tuoretiskillä myytävästä norjalaisesta turskasta, Chilessä kasvatetusta kemikaalilohesta tai kaasuun pakatusta tehopossusta vain masentaa.

Nautin, kun venäläisissä pitkänmatkan junissa paikalliset myyvät asemilla juuri paistettuja blinejä, leipiä ja tšeburekeja. Kiovassa voin ostaa cappuccinon kahviautosta ja oman puutarhan tuotteita metroasemilta. Puhumattakaan siitä, kun odessalaisella rannalla saan huikopalaksi lunastaa piirakan suoraan sen leipojalta tai vartaita suoraan grillistä.

Eikä minua kiinnosta hygieniapassit.

Tiedän olevani länsimainen ruikuttava porsastelija, joka ahmii rusinat valitsemistaan yhteiskunnista. Pienyrittäjyyden taustalta löytyvät surkeat eläkkeet, työttömyys ja onneton palkkataso.

Voin bilettää sydämeni kyllyydestä idän metropoleissa, mutta jos terveyteni alkaa reistailla, hankkiudun Suomeen. Tai jos haluan lukea uutisia, koulutukseni ja kielitaitoni avaavat ovet puolen maailman lehtiin, eikä tarvitse kolmatta päivää ihmetellä kuinka presidentti avasi riemukaaren keskelle aroa, heti pyramidin viereen. Ja kun äänestän, vaihtoehtoja on enemmän kuin yksi. Suomessa en joudu pahoinpidellyksi tai tapetuksi osoittaessani mieltäni.



Vapautta on monenlaista. Tällä hetkellä kaikki yliampuva kaitseminen saa minut valitsemaan jaloillani. Kun Venäjällä aletaan suitsia epäterveellisiä elämäntapoja, olen jo askeleen edellä. Asun Kazakstanissa.



Saara Nikkinen

Kirjoittaja on Kazakstanissa työnsä vuoksi asuva YTM.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto