![]() |
|
![]() |
Ennakkosensuuri ei mahdu avoimeen yhteiskuntaan. Yhden operaattorin asikkaiden pääsyn evääminen yhdelle sivustolle ja tiedon jakamisen estäminen rikkoo tietoyhteiskunnan perusperiaatteita eikä ole millään tavalla tehokas tapa vähentää piratismia. Myös EU:n tuomioistuin on vastaavassa tapauksessa linjannut, ettei tekijänoikeuksien suojaaminen ole riittävä peruste estää pääsyä tietyille sivustoille.
Anni Heinälä
Päätös oli yhtä järkevä kuin se, jos uusi tupakanpiilottamislaki koskisi vain vaikkapa K-kauppoja ja muut saisivat jatkaa entiseen malliin. Yleensäkin koko piratismin kriminalisointi ja PirateBay-oikeudenkäynnit on surullista kivikauteen jämähtäneen musiikkibisneksen taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Anonyymi
Käräjäoikeus vääristää kilpailua vaatimalla yhdeltä operaattorilta toimia, joita muilta ei vaadita. Lain pitää olla ehdottomasti sama kaikille. Siinä tapauksessa, että kaikki operaattorit saisivat saman kohtelun, niin päätöksestä voisi pitää kiinni.
Jesse Räsänen
Jokainen askel kohti nettisensuuria on torjuttava. Se, että tekijänoikeuksien haltijat joutuvat näkemään enemmän vaivaa etujensa puolustamiseksi, on pieni hinta toimivasta ja vapaasta Internetistä.
Perttu Kaijansinkko
Naurettava päätös, joka asettaa operaattorit eriarvoiseen asemaan eikä tuo minkäänlaista ratkaisua itse ongelmaan.
Annika Palomäki
Yritysten toimenkuvaan ei kuulu ratkoa verkkosensuuriin liittyviä kysymyksiä, eivätkä ne ole tähän päteviä saati millään muotoa oikeutettuja. Sensuurin rajat tulisi ratkaista demokraattisen lainsäädäntöprosessin kautta.
Pieta Hyvärinen
Piratismin torjuntaan tulee löytää kestäviä ratkaisuja. Tietoliikenneyhtiöiden tulisi yhdessä tietoturvallisuuden asiantuntijoiden, tekijänoikeusjärjestöjen sekä valtion kanssa kehittää yhteisiä toimintatapoja. Käräjäoikeuden määräys vääristää kilpailua eikä ole oikeansuuntainen pelinavaus piratismin kitkemiseksi.
Jaakko Vuorio
En ole verkkokeskustelua aiheesta liiemmin seurannut, mutta lienevät sielläkin aikalailla tätä päätöstä vastaan. Luulisin tässäkin veikkaajissa EI-puolen voittavan kirkkaasti. Päätöstä voi verrata siihen, että puhelinta käytetään rikoksentekovälineenä ja oikeus päättää velvoittaa samaisen yhtiön estämään puhelinliikenteen.
Timo Perälä
Ettei nyt vain ammuttaisi viestintuojaa? Ensinkin tämäntyyppisten toimenpiteiden pitäisi kohdistua samalla tavalla kaikkiin toimijoihin. Toiseksi tällainen rajoittaminen on on puuttumista kansalaisten elämään tavalla, jonka kuvittelisin olevan suorastaan perusoikeuksien vastaista.Itse en kannata piratismia enkä sitä hyväksy, mutta koen hyvin arvelluttavana tällaisen laintulkinnan asiasta. Onneksi asia menee ylempiin oikeusasteisiin, joissa tulee vastaan perustuslaillisuuden arviointi.
Mervi Eskelinen
Mielestäni tekijänoikeuksia on kunnioitettava, ja siksi piratismi ja laiton sisällönjakelu ovat väärin. Yksittäisten internetsivujen sensurointi ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Tauno Tavallinen löytää pelkästään googlettamalla kiertotiet estojen ohi. Sittenkö määrätään estämään pääsy tällaisia ohjeita jakaville sivuille? Mitä sensuroidaan seuraavaksi?
Pirita Ruokonen
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Pirita Ruokonen (19.01.12, kello 21:59)
Tämän veikkaajan tekemä hauska huomio omasta vastauksestaan: Viimeinen lause ei ole minun lähettämästäni vastauksesta.
Seppo Honkanen / Aviisi (20.01.12, kello 13:13)
On tapahtunut klassinen copy-paste hama. Verkkoversiosta vastauksen loppuun ilmestynyt ylimäärinen "Ologian, ei tieteen kieltä" on nyt poistettu. Sori.
Pirita Ruokonen (20.01.12, kello 13:48)
Näin vähän arvelinkin ja naureskelin itsekseni lauseelle, jota en tässä yhteydessä ymmärtänyt.
Vaikka mistäs sitä tietää, joku päivä voidaan haluta sensuroida juurikin ologian kieltä.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen