Miksi tutkia mielen ja tuonpuoleisen välisiä suhteita?

Länsimaiset teoriat ihmismielestä ovat keskenään samankaltaisia siten, että niissä oletetaan tarkka raja mielensisäisen maailman ja ulkomaailman välille. Kirjassaan A Secular Age Charles Taylor on ehdottanut, että tarkkarajaisuus ja huokoisuus erottelevat selkeimmin meidän teorioitamme "toisten" teorioista. On kulttuureita, joissa mielen rajat käsitetään huokoisiksi ja siten läpäiseviksi toisille, kuten kuolleille tai muille tuonpuoleisiksi toimijoille. Me pidämme sellaisia "yliluonnollisina", koska niitä ei pystytä selittämään jäännöksettä luonnontieteen keinoin. On myös sellaisia teorioita, joissa mielen sisällön, kuten ajatusten ja tunteiden, ymmärretään vaikuttavan ulkomaailman menoon.

Mutta "toiset" ovat lähempänä kuin toisissa maanosissa. Tutkimukset ja selvitykset arkikäsityksistä kertovat, että eurooppalaisilla ihmisillä on monenlaisia kokemuksia ja käsityksiä tuonpuoleisista olennoista. Jotkut kertovat yhteydestä kuolleisiin, toiset enkeleihin, joillakin on etiäisiä tulevasta ja useat kertovat saavansa apua tarkemmin määrittelemättömiltä olennoilta. Ihmisten kokemusten ja käsitysten ympärille on syntynyt sosiaalisia liikkeitä, identiteettipolitiikkaa, hoitojärjestelmiä. Tällaiset yhteiskunnalliset ilmiöt ovat vauhdittaneet kysymyksiä siitä, ollaanko kohtaamassa rationaalisuuden kriisiä - tai millaisesta kriisistä voidaan jo puhua.

Mielen voi yleisesti ja teknisesti määritellä "ryväkseksi toimintoja", esimerkiksi tahtomista, tuntemista, havaitsemista, tietämistä, aikomista ja haluamista. Kiinnostavaa on, että tavattoman useissa kulttuurisissa käsityksissä näitä ominaisuuksia katsotaan olevan tuonpuoleisilla olennoilla siinä missä meilläkin. Kulttuuriset teoriat mielestä sisältävät laajan variaation, jossa rajat mielen ja ruumiin, itsen ja toisen samoin kuin elämän ja kuoleman välillä muuntuvat. Variaation sisältämät näkökohdat jäävät kuitenkin niukalle huomiolle ihmismielestä käydyssä tieteellisessä nykykeskustelussa. Monet yhteiskunnalliset käytännöt nojautuvat tieteellisiin oletuksiin. Kuolleille ja esi-isille on annettu laajalti yhteiskunnallista valtaa. Modernit käytännöt puolestaan perustuvat kulttuurisiin käsityksiin, joissa ikääntyminen merkitsee sosiaalisen arvon menetystä, ja niin sosiaalinen kuolema alkaa tavallaan tämän elämän puolella. Samoin ihmiset, joilla on yliluonnolliseksi tulkittuja taipumuksia, tulkitaan helposti mieleltään sairaiksi, ja usein heidät stigmatisoidaan.

Kulttuuriset teoriat ja rituaaliset tai arkipäivän kokemukset ja käsitykset tuonpuoleisista olennoista sekä vuorovaikutuksesta heidän kanssaan, sekä symbolisiksi tulkittuina että tosiksi koettuina, tuovat tutkimusaineistoa. Sen avulla voidaan laajentaa tieteellisiä mielen teorioita kulttuurien välisestä näkökulmasta, samoin kuin oletuksia mielen ja ruumiin välisestä suhteesta sekä suhteesta elämän ja kuoleman välillä. Siten on mahdollista päästä tarkastelemaan nykytieteeseen juuttuneita dikotomioita. Lisäksi mielen tutkimuksessa tehdään monia oletuksia, joiden testaamisen kannalta rajatapaukset ovat merkittäviä.

Turun yliopistossa on vastikään käynnistynyt monitieteinen hanke, jossa näitä kysymyksiä tutkitaan historiantutkimuksen, folkloristiikan, antropologian, psykologian sekä psykiatrian yhteistyönä. Tarkoituksenamme ei ole luonnontieteellinen selittäminen, vaan ihmisten kokemusten merkitysten avaaminen. Metodinen näkökulmamme on mielen etnografia, yksityiskohtainen kuvaus mielestä ja sen vuorovaikutuksesta kentällä, jota Foucault nimittää alistetuiksi tietomuodoiksi; historiasta ja tieteestä ulossuljetuksi ja hierarkkisesti alempiarvoiseksi katsotuksi tiedoksi, jonka tuominen mielen tutkimuksen piiriin on tärkeää.

Marja-Liisa Honkasalo

Kirjoittaja on Turun yliopiston
kulttuurin ja terveyden professori