90-vuotias muuttuu Suomen neidoksi

Kvaak, kvaak! Kääk, kääk! Lip, lap! Nauru raikaa Tampereen Kaukaharjun seniorikeskuksessa, kun ikäihmiset esittävät Näsijärven sorsia, ankkoja ja aaltojen liplatusta.

Meneillään on valokuvausta ja soveltavaa teatteria yhdistävä Muistitaulu-työpajakokonaisuus, joka kuuluu Tampereen yliopiston toteuttamaan Voimaa taiteesta -hankkeeseen. Muistitaulun on alun perin kehittänyt Kulttuuriosuuskunta Kiito.

Voimaa taiteesta -hankkeen projektipäällikön Katri Malte-Colliardin mukaan ryhmätoiminnan tarkoituksena on saada ikäihmiset innostumaan uusista asioista, kohentaa heidän itsetuntoaan ja tuottaa hyvää mieltä.

"Toiminta on täyttänyt paikkansa, jos saamme hymyn seniorin huulille."

Hänen mielestään jokaisessa ihmisessä on luovuutta ja sen käyttäminen tekee tutkitusti hyvää.

"Usein ajatellaan, että elämä on siinä, kun ihminen joutuu vanhainkotiin. Ikäihmisten arjen ei kuitenkaan tarvitse koostua vain pakollisista rutiineista", Malte-Colliard tähdentää.

Kulttuuriosuuskunta Kiidon valokuvaaja Susanna Lyly kertoo, että muistitaulu-projektissa käydään läpi muistisairaiden ja ikäihmisten muistoja esimerkiksi kesistä ja matkoista. Muistoista otetaan yhdessä valokuvia, joista voidaan koota osallistujalle oma muistitaulu.

"Muistitaulu-projekti toimii ikäihmisen muistin tukena, säilyttäjänä ja elämää aktivoivana asiana", Lyly tähdentää.

Palataan takaisin Kaukaharjuun. Teatteri-ilmaisun ohjaaja Riku Laakkonen ja Lyly pyytävät osallistujia muodostamaan neljä Hämeensillan patsasta. 90-vuotias Helga Koskela esittää Suomen neitoa ja 77-vuotias Aaro Tikka eränkävijää.

"Minä olen kyllä aika kaukana Suomen neidosta", Koskela naurahtaa.

"Entä minä sitten eränkävijästä", Tikka kuittaa.

Muut seniorit kulkevat pitkin Hämeensiltaa ja muistelevat nuoruutensa Tampereen tärkeitä paikkoja: rautatieasemaa, Tempon taloa, laivarantaa ja Pyynikinharjua. Yksi ikäihmisistä ikuistaa esityksen kameralla.

"Jos meillä olisi enemmän aikaa, vuokraisimme pienoisbussin ja kiertelisimme joukolla ympäri Tamperetta", Lyly haaveilee.

Leikki saa tunnelman rentoutumaan. Eräs osallistuja kehuu Pyynikin näkötornin sokeririnkuloita, joita hän kertoo syövänsä posket lommolla.

"Entisaikaan ei käyty ulkona syömässä. Siilinkarin kahvilasta ostettiin teetä ja juorupullaa", Koskela muistelee.

Lopuksi lähdetään mielikuvaretkelle Näsijärven rantaan. Jokainen saa kertoa, mitä ottaisi mukaan piknikille. Eväskoriin kertyy tuoretta uunileipää, kotona palvattua lihaa, kananmunia, keltaista jaffaa, piimää ja pelikortit.

"Minä ottaisin mukaan makkaraa ja pullollisen olutta", Tikka hymyilee.

Tikan ja Koskelan mielestä muistitaulu-projekti piristää palvelutalon arkea.

"Tämä on meille vanhuksille mukavaa ajankulua. Kököttäisin vain yksin huoneessani, jos ei olisi mitään toimintaa", Koskela pohtii.

Hän asui puolisonsa kuoleman jälkeen kaksi vuotta yksin, ennen kuin muutti vuonna 2004 Kaukaharjun palveluasuntoon.

Savitaipaleelta kotoisin oleva Tikka arasteli ensiksi vähän ryhmäleikkejä, mutta jännitys katosi nopeasti.

"Itsetunto ja rohkeus ovat parantuneet projektin aikana. Vanhana ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat."

Tikka muutti Kaukaharjuun vaimonsa takia. Hän ei pysty enää puhumaan. Pariskunnalla on palvelutalossa yhteinen 60 neliön asunto.

"Kaikki asukkaat tuntevat toisensa, kun käymme yhdessä syömässä. Kerran kuukaudessa pääsee laulamaan karaokea", Tikka myhäilee.

Vehmaisissa asuva 84-vuotias Marjatta Saarinen on paljasjalkainen tamperelainen. Hän käy säännöllisesti Kaukaharjun seniorikeskuksen päivätoiminnassa.

"Minulla on kerhosta pelkkää hyvää sanottavaa. Mieli virkistyy ja täällä on hyvä tunnelma."

Koskelan mielestä tutuksi tulleiden ihmisten valokuvaaminen on helppoa.

"Miksi minä jännittäisin valokuvaamista, kun olen selvinnyt sotavuosista? On mukavaa saada vanhanakin uusia muistoja", Koskela iloitsee.

Juho Mäkelä, teksti & Samuli Huttunen, kuva