Kaappari-elokuva on vailla lentosuuntaa

Liikemies Aarno Lamminparras (Kari Hietalahti) ei ole sellainen mies, joka tyytyisi itsetuhoisessa olotilassa perinteiseen köyteen ja kossupulloon. Tarvitaan jotain suurempaa. Päähänpistosta kehittyy ajatus kaapata lentokone.

Tupakkaa palaa askitolkulla ja manuaaleja plarataan 1970-luvun Suomessa: maassa, jossa ainoaksi uhaksi on siihen asti koettu venäläiset.

Lentokonekaapparia esittävä Hietalahti irrottautuu hauskan miehen maineestaan uskomattoman taitavasti. Tuskaisen arvaamattomaksi muuntautuva Hietalahti onnistuu vaikuttamaan viimeiseltä henkilöltä, jolle tekisi mieli heittää huulta.

Hänen uskottavuuttaan auttanee, ettei hänen komediataustansa pomppaa esille, koska ympärillä on joukko
komedian taitajia (Aake Kalliala, Jussi Vatanen, Hannu-Pekka Björkman, Pirjo Lonka, Juho Milonoff, Ville Myllyrinne). Sankarillisia rooleja ei ole ollut jaossa Elias Koskimiehen ja Mika Karttusen käsikirjoituksessa kenellekään.

Aleksi Mäkelän ohjaus perustuu löyhästi Lauri Puintilan kirjoittamaan Kaappari Lamminparras -tietokirjaan. Puolentoista tunnin aikana katsoja ehtii vain ulkonäön pohjalta tutustua hahmoihin. Henkilöiden toiminnan motiiveja ei avata juuri ollenkaan.

Elokuvan ongelmana ovat myös musiikkivalinnat, jotka vievät kerrontaa jännityksen puolelle, kun taas itse tarina on enemmänkin tragikomedia.
Loppua kohden päämäärättömästi laahustava elokuva saa katsojan toivomaan Lamminpartaan vihdoin käyttävän asettaan, jotta jotain tapahtuisi. Kaappaustilanteen pitkittyessä puuduttavaksi ei Kekkosen vanhuudelle tai muulle aikalaispolitiikalle nauramisesta ole pelastajaksi.

***

Kaappari (2013), Ohjaaja: Aleksi Mäkelä, kesto 1h 34min

Sanna-Kaisa Lähdeaho