Klassikkoni: Unohdetut veteraanit

Sex Pistols, The Clash ja Ramones tulevat mieleen puhuttaessa 1970-luvun punk rock -veteraaneista. Usein listasta unohtuu mainio irlantaisyhtye Stiff Little Fingers.

Tutustuin 2000-luvun alussa yhtyeeseen Tony Hawk-skeittipelin soundÂtrackilla soineen Suspect Device -ensisinglen myötä. Yläasteiässä mieleeni jäivät laulajakitaristi Jake Burnsin säröinen ääni sekä korviin itsensä väistämättä hakkaava raaka melodia.

Yhtye jäi vuosiksi satunnaiskuunteluun, kunnes satuin löytämään levykaupan hyllyltä vuonna 1979 julkaistun Inflammable Material -debyyttialbumin. Huomioni kiinnitti välittömästi levynkansi punaisine liekkeineen. Levystä tuli ilmestyessään ensimmäinen indie-julkaisu, joka nousi Iso-Britannian Top 20 -albumilistalle.

Ei mennyt kauaa levyn ostamisesta, kun yhtye saapui Suomeen yli 33 vuoden mittaisen tauon jälkeen. Yhtye todisti olevansa yhä voimissaan, vaikka monet aikalaisbändien jäsenet makaavat maan alla.

Levyn kappaleet ovat aikaansa nähden yllättävänkin raaÂ’an kuuloisia. Jake Burns raakkuu kappaleiden läpi täynnä nuoren miehen vimmaa. Rosoisen soundin alle mahtuu myös tarttuvia melodioita. Rauhoittumistauon tuo Bob Marley -cover Johnny Was. Kuunnellessa State of Emergencyn tai White Noisen säröistä tykitystä ei voi kuin miettiä, mikä olisi 1970-luvulla ollut parempi tapa härnätä vanhempiaan kuin albumin luukuttaminen mahdollisimman lujalla volyymilla.

Albumi osoittaa, että energiseen ja vaaralliseen rock-taltiointiin ei tarvita teknisiä apuvälineitä tai äärimmilleen tuotettuja soundeja. Stiff Little Fingersin debyytti on yhä tänäkin päivänä räjähdysherkkää materiaalia.