|
Uusi vuosi tuo ajatuksen muutoksesta. Tehdään lupauksia, haetaan kehitystä, ja jotkut puhuvat jopa uudesta minästä.
Yksi tapa itsensä haastamiseen ja kehittämiseen on järjestötoiminta ylioppilaskunnan piirissä.
Paitsi että järjestöt tekevät paljon hyvää, ne ovat myös erinomaisia henkilökohtaisen kasvun paikkoja. Olennainen osa kehitystä ja kasvua on tiedostaa, miten ja millä alueilla voi kehittyä. Aina ei kuitenkaan pidä jäädä miettimään, missä kaikessa voisi vielä parantaa.
Ajan kuluessa kannattaa uhrata ajatuksia myös sen miettimiseen, missä kaikessa on jo kehittynyt miltei huomaamatta.
Itsellensä pitää myös antaa aikaa ajatella.
Päivästä päivään pakertaminen ja vain välttämättömien ja akuuttien asioiden tekeminen tappavat herkästi luovuuden ja halun kehittää uutta.
Eikä kannata olla itselleen liian ankara.
Sen sijaan kannattaa syleillä mahdollisuutta olla toisinaan myös väärässä ja tehdä virheitä. Virheistä oppii: niissä on kehittymisen siemen.
Mainiota vuotta kaikille järjestötoimijoille ja tapaamisiin kuluvan vuoden aikana. Toivottavasti jo 31. tammikuuta Tamyn järjestämässä Suuressa Järjestöpamauksessa!
Eetu Kreivi
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen puheenjohtaja
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen