|
Se olisi uusi sesonki nokan edessä. Varsinaiseen äksöniin ei olla vielä päästy, mutta kohta se alkaakin jo täydellä tohinalla.
Perehdyin tässä lattea siemaillessani Tamyn toimintasuunnitelmaan ja sainkin pyyhkäistä kermakahvitahroja pois näyttöruudulta. Sinne on nimittäin kirjattu kohta unisex-vessoista! Ei ole todellista. En tahtoisi, että samoilla luennoilla käyvä blondi neitokainen käy minun jälkeeni vessassa, kun olen käynyt pitämässä täysistuntoa.
Sitä paitsi tämä loukkaa sukupuoli-identiteettiäni. Minulla on oikeus tehdä tarpeeni intiimisti. Mielestäni tämä on samanlainen asia kuin mies-nainen-jaottelu uimahalleissa.
Toimintasuunnitelmaan on kirjoitettu perusteena yhdenvertaisuus. En tahdo itse nähdä vahingossakaan likaisia siteitä vessan roskiksessa saatikka lähteä tuoksuhaittoja häveten saniteettitiloista.
Yhdenvertaisuusperiaate on poliittisesti ideologinen peruste, jolle ei ole mitään rationaalista syytä.
Tässä ei ole kysymys syrjinnästä, vaan normaalista sukupuolten välisestä identiteetistä, jonka mukaan on oikeus saada tehdä tarpeensa intiimisti.
Tässä ehdotuksessa ei ole mitään Jiitä!
Alli Nokka
Alli Nokka kiukuttelee edustajiston kulisseissa
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen