Arvio: Kaikkeen on aina joku malli

Elämä on pitkä puutelista

Tukkateatterissa suoritukset eivät lopu maisterinpapereihin

Miltä tuntuu myöhästyä omasta elämästään? Seuraavan elämänvaiheen pitäisi alkaa jo ennen edellisen päättymistä: vastavalmistuneen tulisi mittailla hoitopöydän paikkaa, ja vuokralaisen haaveilla talopaketista.

Oikeanlaista tapaa elää etsii Lilli (Anne Karema) Tukkateatterin draamakomediassa Kaikkeen on aina joku malli. Siinä työelämän vaatimukset laajentuvat myös ihmissuhteisiin. Fläppitaulumies Hemmo (Teemu Mäkinen) on herkullinen henkilöhahmo, joka ei epäröi käyttää kaikkia neljää tussiväriä selvittäessään treffiseuralaisen laadukkuutta.

Päivi Haanpään käsikirjoituksen toimivuus on juuri yksityiskohtaisissa henkilöhahmoissa.

Dialogi soljuu sujuvasti, ja ainoastaan juonen ennalta-arvattavuus syö kokonaisuutta hieman. Esitystä ei helpota se, että Salla Heikkisen ohjaus uskoo toisinaan enemmän puheeseen kuin toimintaan. Paikoin myös tuntuu kuin päähenkilö veisi sivuhenkilöitä eteenpäin eikä päinvastoin.

Tukkateatterin pieni lavatila tuo aina omat haasteensa esityksiin. Lavasteiden jatkuva siirtely kohtausten välissä hajottaa kokonaisuutta varsinkin, kun vaihdolle ei vaikuta olevan mitään järkevää syytä. Suurin osa lavasteista kun on pöytiä.

Esitys on kuorrutettu loistavilla tanssikohtauksilla (Pekka Einemäki, Katri Liukkala, Terhi Tuominen), jotka ovat jo yksinään näkemisen arvoisia. Yleisössä kannattaa istua myös, jos haluaa tietää määräaikaisen avioliiton eduista, vedenkeittimen tarpeettomuudesta tai syyn siihen, miksi tietokoneeen taustakuvaksi kannattaa laittaa vastenmielinen kuva.

Sanna-Kaisa Lähdeaho, teksti

Pauli Borodulin, kuva

Arvosana: 3½/5

Kaikkeen on aina joku malli
Tukkateatteri
Käsikirjoitus: Päivi Haanpää
Ohjaus: Salla Heikkinen