Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Köyhyyden latautunutta akrobatiaa

Jerzy Grotowskin mielestä teatterin tulee valita köyhyys tullakseen täydeksi


Jerzy Grotowski: Kohti köyhää teatteria. Suomennos Martti Puukko. LIKE 2006.


Puolalaisen Jerzy Grotowskin käsitykset teatterista eivät olleet yhtä maagisia kuin kollegallaan Antonin Artaudilla, mutteivät myöskään niin arkisen poliittisia kuin Brechtillä.

Grotowskin teatterikirjoituksissa magia ja arkisuus ovat yhtä aikaa läsnä. Hän painottaa krumeluurien ja epäselvien eleiden karsimista, mutta puhuu innostavasti myös näyttelijän potentiaalista, kehon resonaattoreista ja ruumiin unohtamisesta. Grotowskissa rittää vimmaa, uudistusmieltä ja rationaalista tarkkailijaa useammallekin sukupolvelle.

Vaikka Grotowski oli pääasiassa ohjaaja ja teoreetikko, hänen tutkimuksensa lähtevät aina näyttelijästä, tämän suhteesta itseensä, katsojaan, toiseen näyttelijään ja ohjaajaan. Hänen ohjauksellisen perusmetodinsa via negativan, poistamisen metodin, tarkoitus on eliminoida ja karsia kaikki roolisuorituksen päälle kasautuvat epätarkkuudet ja esteet.

Grotowskin kirjoitukset ovat otsikoitu havainnollistavasti: Teatteri ja rituaali, Näyttelijän tekniikoita, Harjoittelu, Ääni. Pedanttisen tutkimukseen perustuvan elämäntyönsä pohjalta Grotowski listaa huomioitaan esimerkiksi äänenkäytöstä kiehtovasti: "On etsittävä sellaisia esityskatkelmia, joissa kehoelämys voi jatkua äänenä. Siinä kaikki. On tehtävä katkelmia, jotka vapauttavat kehomuistin ja joita ääni jatkaa tilassa; joissa lauletaan, puhutaan ja etsitään kontaktia. Tämä kaikki tapahtuu kehoelämyksen lävitse."

Toisinaan luovan mielen luonnoksia teatterin luonteesta on hankala lukea, varsinkin jos asialle ei ole sydänjuuriaan myöten vihkiytynyt. Tekstiä vaivaa paikoin turhakin paperisuus ja konkreettisen näytön puute: "Minusta tuntuu, etteivät vain ihmisjoukot ole muuttuneet Baabelin torneiksi, joissa kielet ovat sekoittuneet ja yhteiset uskomukset kadonneet, vaan myös jokainen ihminen on Baabelin torni."

Grotowski analysoi eurooppalaista teatteritraditiota, osoittaa sen vikoja ja tarjoaa uudistavia menetelmiä kuitenkin niin runsaasti ja tarkkaavaisesti, että pitänee pintansa myös tällä vuosituhannella.

Hyödyllisiä avaimia on ympärillämme yllin kyllin. Nyt kun teatterintekijät vielä hoksaisivat käyttää niitä.

Jantso Jokelin

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto