Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kulmahuone: Anna arvoa vapaaehtoiselle!

Yhteisen hyvän puolesta vapaasta tahdostaan ahertava toimija saattaa ajoittain kohdata vaikeuksia etsiessään järjellisiä perusteita näennäishyödylliselle toiminnalleen. Ainejärjestösitsien jälkiä aamuvarhain siivotessa tai paikallislehteä yliopistolla varainhankintamielessä jakaessa ovat järkiperusteet itsensä vakuuttamiseksi vähissä. Kollektiivisen ilon tuottaminen on epätoivon hetkellä huono motivaattori.

Toiminnan järjenvastaisesta luonteesta huolimatta huomattavan moni suomalainen osallistuu jonkin muotoiseen vapaaehtoistyöhön eri järjestöissä, seuroissa ja pienemmissä kerhoissa. Yliopistomaailmakin näyttäisi varsin erilaiselta ilman vapaaehtoisten monenkirjavaa joukkoa. Tapahtumatarjonta kuihtuisi lähelle olematonta ilman ainejärjestötoimijoiden aktiivista panosta. Yliopistokahviloissa ei tarjoiltaisi reilun kaupan tuotteita eikä opiskelijoiden etuja valvottaisi läheskään samassa mittakaavassa kuin nykyisin.


Vapaaehtoisuuteen pohjaava toiminta - oli se sitten yleistä maailmanparannusta tai tapahtumajärjestämistä ainejärjestöissä - perustuu vahvasti olettamukseen ihmisten valmiudesta tehdä järjettömiltä ja kohtuuttomiltakin vaikuttavia tekoja silkasta halusta tuottaa hyvää muille kanssaihmisille. Jos tämän kaltaista käyttäytymistä aletaan pitää itsestäänselvyytenä, ollaan vaarallisella polulla. Hyvä mieli ja facebook-kavereiden lisääntyvä määrä riittävät kannustimiksi vain tiettyyn pisteeseen saakka.

Maksutonta työvoimaa hyödynnettäessä unohtuu liian helposti sen arvostus ja merkitys järjestön toiminnalle. Palkintona hyvästä työstä on parhaimmillaankin lämmintä kättä ja kiitoskortti joulupostin seassa. Palkatta tehty työ saa aivan eri merkityksen, jos siitä saa tunnustusta muutenkin kuin todistuksen kautta työn päätyttyä. Palkinnon ei tarvitse olla rahallisesti arvokasta, kunhan se kertoo vastaanottajalleen, että hänen henkilökohtainen työpanoksensa on huomioitu. Pelkkä kiitoskin voi riittää, kunhan se ei tarkoita kasvotonta viestiä kortin tai sähköpostiviestin muodossa.


Vuosi 2011 on Euroopan unionissa vapaaehtoistoiminnan teemavuosi. Yksi sen tavoitteista on nostaa vapaaehtoistyön arvostusta ja kiittää ihmisiä, jotka tarjoavat aikaansa ja osaamistaan toiminnalle. Näkyvyydestään huolimatta vapaaehtoistyö jää vaille ansaitsemaansa arvostusta. Nyt on oiva tilaisuus huomioida heitä, jotka tekevät elämästämme monin tavoin rikkaampaa - ja vieläpä ihan omasta tahdostaan.

Kiitetään siis kaikkia vapaaehtoisia, kun heitä tavataan!


Laura Markkanen
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto