Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Tappokiihko!

Armon vuonna 1997 alkoi silmittömän väkivallan esiinmarssi maailman konsolipelimarkkinoille Grand Theft Auto -pelisarjan ensimmäinen osan johtamana. PlayStationille ja PC:lle julkaistu GTA sai ensimmäisten konsolipelien joukossa K-18 -merkinnän, jota se ylpeänä kantaa edelleen yhteensä 14 osan ja lisälevyn jälkeen. Minä marssin innokkaana perässä vain paria vuotta myöhemmin, vaikka ikärajan asettamaan merkkipaaluun oli vielä rutkasti aikaa.

Ylhäältä päin kuvatussa kaahailu- ja ammuskelupelissä saa tehdä, mitä huvittaa ja mennä minne huvittaa. Peli vaikuttaa aluksi olevan vuosikausia jäljessä samoihin aikoihin julkaistuja pelejä, kuten Metal Gear Solidia ja Tomb Raider 3:sta, mutta hetki pelin parissa osoittaa, että juuri vapaan maailman idea tekee pelistä aikansa uraauurtavan teoksen. Kaupunkeja on kolme, Liberty City, Vice City ja San Andreas, jotka on mallinnettu vastaamaan tekniikan ja tyylin sallimissa rajoissa New Yorkia, Miamia ja Kaliforniaa.


Rap-artistin lausuntanopeudella esitetyt ja New Yorkin gangsterislangia huokuvat tehtävänannot eivät ensimmäisten pelauskertojen aikaan 12-vuotiaalle finninaamalle vielä avautuneet. Perusidea tuli kuitenkin selväksi: riehu, tapa ja kaahaa. Pisteitä saa sitä mukaa enemmän, mitä härskimmin asiat hoitaa. Esimerkiksi varastetulla poliisiautolla jalkakäytävällä taapertavan koululaisjonon liiskaamisesta rapsahtaa pistetilille suoranainen jättipotti. Tehtävien suorittaminen on pelissä kivaa, mutta ei pakollista, sillä suoritettujen tehtävien määrä antaa kaupungista toiseen siirryttäessä ainoastaan kertoimen riehumalla kartutettuun pistetiliin.

Grand Theft Auto -pelisarja on erinomainen väline aggressioiden purkuun nostalgian lomassa. Eikä ilottelu maksa mitään, sillä kaksi ensimmäistä osaa on ladattavissa ilmaiseksi Rockstar Gamesin kotisivuilta osoitteessa www.rockstargames.com/classics


Ville Ilkkala
Grand Theft Auto (GTA)
Rockstar Games, 1997

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto