![]() |
|
![]() |
Toimijoiden vuosittainen vaihtuvuus johtaa myös siihen, ettei ylioppilaskunta voi olla täydellisen tehokas organisaatio. Osittain Tamyn päätyö onkin fasilitoida opiskelijoita oppimaan vaikuttamista, mikä tarkoittaa tällaiselle pitempään kuvioissa olleelle työntekijälle erityisesti sitä, että muistaa osallistaa uusia toimijoita ja antaa tilaa opettelemiselle. Meille Tamyn työntekijöille uudet toimijat tarkoittavat useiden perehdytysten suunnittelua ja pitämistä. Näiden perehdytyskonseptien kehittämistä on tehty sillä silmällä, miten saataisiin aktiivit innostumaan ylioppilaskunnan hallinnossa toimimisesta. Tänä vuonna esimerkiksi edustajiston perehdytystilaisuus pidettiin uudella tavalla, iloittelemalla, ja myöhemmin kerättävän palautteen perusteella arvioidaan, miten innostamisessa onnistuimme.
Palautteen kerääminen ja sen avulla jatkuva oman toiminnan arviointi onkin Tamyssa tärkeää. Huhtikuussa teemme perinteisen jäsenkyselyn, jossa opiskelijoilla on mahdollisuus antaa palautetta ylioppilaskunnan palveluista ja toiminnan onnistumisesta. Kyselyn tuloksia hyödynnetään ensi vuonna tehtävässä strategian päivitystyössä. Edustajiston hyväksymä strategia ei ole vain sanahelinää, sillä esimerkiksi voimassa olevan strategian kirjaus " Tamyn tulee toimia aktiivisesti tarkoituksenmukaisempien toimitilojen saamiseksi" toteutettiin ostamalla nykyiset tilat. Toivon, että käytät keväällä muutaman minuutin aikaasi vastaamalla Tamyn jäsenkyselyyn, sillä palautteesi on meille arvokasta ja sillä on toiminnan suunnittelua ohjaava vaikutus.
Jos et usko, tule katsomaan: Tamy on lähellä!
Kati Rajala
Kirjoittaja on Tamyn pääsihteeri
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen