Konflikti kameran kahdelta puolen

Tampereen yliopistossa opiskellut Heikki Pölönen hankki puolivahingossa järjestelmäkameran ja päätyi vuoden journalismiopintojen jälkeen hakemaan kuvauslinjan puolelle. Pölönen kuvasi ulkomaanmatkoillaan tavallisten ihmisten arkielämää muun muassa New Yorkin metrotunneleissa. Jo lukiossa häntä historia ja politiikka kiinnostivat häntä.

Nämä puolet yhdistyivät huomaamatta, kun visuaalisen journalismin maisteriksi viime vuonna valmistunut Pölönen päätyi ihmisoikeusjärjestö EAPPI:n vapaaehtoistyöntekijäksi kuultuaan ystävältään järjestön toiminnasta. Ei mennyt kauaa, kun hän lähti EAPPI:n toimintaan mukaan.

Pölösen tehtävänä oli raportoida ihmisoikeusrikkomuksista Israelin ja Palestiinan alueella. Kolmen kuukauden mittaisen pestin aikana hän pääsisi kuvaamaan ja raportoimaan asioista, joita hän ei olisi koskaan kokenut. Odotukset kuvaamisesta muuttuivat tammikuussa 2013 Pölösen päästyä Länsirannan eteläosassa sijaitsevalle South Hebron Hillsin alueelle.

"Lähtiessäni ajattelin, että etsin kuvausprojektin, jota seurata ja laajentaisin sitä yhden teeman ympärille esimerkiksi kuvaamalla perhettä pidemmällä aikavälillä."

"Kun pääsin paikan päälle, kameran rooli muuttui. Tarinan luomisen sijaan aloin huomata dokumentoinnin tärkeyden. Osasta ihmisistä tuli ystäviäni. Kun joku hyökkäsi heidän kimppuunsa, tärkeintä ei enää ollut, mistä kulmasta saa parhaan kuvan ja mistä valo tulee", Pölönen sanoo.

Kameran avulla Heikki Pölönen sai uudenlaista vaikutusvaltaa epäoikeudenmukaisuuksien keskellä. Mikäli israelilaiset tekivät rikkomuksia palestiinalaisten alueella, kuten tuhosivat viljelymaita, heidän toimintansa dokumentoitiin välittömästi tarkkailijoiden läsnä ollessa. Kamerasta tuli tapa dokumentoida vääryydet ja ennaltaehkäistä niitä.

Myös kulttuurierot vaativat totuttelua. Pienissä ja konservatiivisissa kyläyhteisöissä oli sääntöjä, kuten se, ettei naisia saanut kuvata ilman lupaa. EAPPI:n tarkkailijan asemassa Pölösen piti olla hyvin varovainen sen kanssa, mitä hän kuvaa. Ajoittain Pölönen tunsi kameran käytön liian röyhkeäksi ihmisten kohtaloita ajatellen.

"Halusin välttää sitä, että palestiinalaiset olisivat tunteneet olevansa näyttelyesineitä. Tällöin heille olisi helposti syntynyt epäilys siitä, mihin kuvia käytämme. Monesti tullessamme pikkukyliin leikimme paikallisten lasten kanssa, ja annoin heidän ottaa minusta kuvia. Roolit vaihtuivat ennakoimattomasti", Pölönen kertoo.

Pölönen vieraili matkansa aikana useasti ihmisten kodeissa. Niillä palestiinalaisilla, joiden talot olivat vielä pystyssä, ei ollut lainkaan juoksevaa vettä. Ihmiset olivat kuitenkin hyvin vieraanvaraisia ja hoitivat lampaita ja oliivipuitaan. Asukkaat pyrkivät jatkamaan päivittäistä elämää, vaikka heidän talonsa tuhottiin tai heiltä vietiin mahdollisuus harjoittaa elinkeinojaan. Paikalliset ymmärsivät Pölösen mukaan valokuvien arvon.

"Pyrin kuvissani selittämään viitteellisesti, mitä on tapahtunut ja kuinka palestiinalaisten elinkeinoja on viety pois. Todella moni kiitteli, että olimme paikalla ja ymmärsi, että tulemme viemään heidän viestiään eteenpäin. Palestiinalaiset kutsuivatkin meitä rauhan viestinviejiksi."

Heikki Pölösen mieleen ovat jääneet erityisesti kolme veljestä, joiden taloille tuli purkumääräykset. Sitä ennen heillä ei ollut ollut vuosiin ongelmia israelilaisen siviilihallinnon kanssa.

"Olimme ensimmäiset ihmisoikeustyöntekijät, jotka menivät juttelemaan palestiinalaisille, joiden talot oli juuri hajotettu. Ymmärsin tällöin, kuinka vähäiset mahdollisuudet ihmisillä on asua mailla, joilla heidän esi-isänsä ovat paimentaneet lampaita ja hoitaneet maataloutta vuosien ajan. Yhtäkkiä he ovat vain pelinappuloita kansainvälisessä konfliktissa."

Kuvaamisen uusi puoli löytyi Pölösen mukaan sattumalta. Hän alkoi ottaa dokumentoivan materiaalin ohella kuvia kolme vuotta vanhalla iPhonella ympärillä tapahtuvista kiinnostavista ja arkipäiväisistä asioista.

Pölösen mukaan hänen kuvaajan asemansa muuttui huomattavasti verrattuna siihen, että hänellä olisi ollut suuri järjestelmäkamera käsissään. Pölönen alkoi ottaa kuvia Instagramiin.

Dokumentoinnin vastapainoksi muodostui kuvakulmien ja uusien asioiden löytäminen.

"Instagram-kuvissa keskityin sen kokemuksen taltioimiseen, mitä näen ihmisenä, enkä välttämättä ihmisoikeustarkkailijana. Insta­gram on saavuttanut viime aikoina etenkin nuorison keskuudessa suuren suosion. Sitä ei ole hirveästi käytetty sisällöllisesti poliittisen kuvaston esiintuomiseen, mikä oli erityisen kiinnostavaa."

Vaikka kuvaaminen sotilaiden valloittamissa olosuhteissa saattaa ulkopuolisesta kuulostaa vaaralliselta, Pölönen vakuuttelee, että kuvaaminen järjestyi ilman vaaratilanteita. Ennen matkaa EAPPI järjesti viiden päivän intensiivisen koulutuksen, mikä valmisti paikalliseen tilanteeseen, konfliktin historiaan sekä kansainväliseen lakiin. Perehdytys sisälsi myös valmentamista turvallisuusasioihin ja paikallisiin ympäristöolosuhteisiin.

"Kyseessä ei ole perinteinen sota, jossa voitaisiin kauhistella sitä, kuinka monta ihmistä on kuollut. Aluksi saattoi tuntua oudolta, että joka puolella on sotilaita, joilla on konekiväärit."

"Välikohtauksia israelilaisten sotilaiden kanssa oli kuitenkin harvoin. Kuvien poistamisella ei kohdallani uhkailtu. Sotilaat oli varmasti koulutettu siihen, että heitä saatetaan kuvata. Itsestäni on varmaan satoja kuvia Israelin armeijan arkistoissa, jos sellaisia ylläpidetään. "

Matkansa aikana Pölönen alkoi miettiä lasten asemaa konfliktin osapuolina. Vaikka lapset elävät konfliktin alueella, he käyvät koulua ja ovat kiinnostuneita tavallisista asioista. Varsinkin länsimaisten ihmisoikeustarkkailijoiden läsnäolo herätti heissä huomiota.

"Heidän koko elämäänsä on liittynyt sotilaiden näkeminen ja sukulaisten pidättäminen. Alueella puhutaan psykologisesta muurista, joka lapsille kehittyy. En ole kasvatustieteilijä mutta uskon kokemusten vaikuttavan läpi lasten elämän."

Pölönen havaitsi, ettei tilanne alueella ole yksioikoinen. Moni israelilaisista vastusti Palestiinan miehitystä Pölösen ja palestiinalaisten lailla.

"Yllätyksellisintä oli se, miten täysin eri maailma voi olla maantieteellisesti lähellä. Kun näin palestiinalaisten ja israelilaisten pystyvän työskentelemään yhdessä rauhan eteen, se oli minulle tärkeä asia."

Pölösen matkakuvista on keväällä näyttely, joka on ensimmäinen julkinen esitystilanne, jossa on odotettavissa palautetta kuvista. Aluksi kuvausreissulta otetut kuvat turhauttivat Pölöstä, sillä niissä ei hänen mielestään ollut kuvauksellisesti mitään erityisen kiinnostavaa.

Vasta myöhemmin Pölönen havaitsi, että kuvillaan hän pystyy auttamaan ihmisiä ymmärtämään ja peilaamaan omaa elämäänsä Palestiinan ihmisten tilanteeseen. Hän halusi tuoda esille palestiinalaisen ihmisen uutisten sijaan, joissa kerrotaan, missä rauhanneuvottelut menevät tai kuka amerikkalaisdiplomaatti on alueella vierailemassa.

"Jos viedään pääsy veden, luonnonvarojen, koulutuksen ja kodin äärelle, niin mitä jää enää jäljelle? Se on kysymys, jonka halusin herättää. Näin keksin olennaiset teemat matkalla ottamilleni kuville. Olemme yksilöitä, joille ihmisoikeussopimukset ja -lait turvaavat oikeuden näihin elämän perusedellytyksiin."

Suurin osa ihmiskontakteista muodostui muodollisiksi, sillä Heikki Pölönen oli muiden tarkkailijoiden tavoin EAPPI-liivi päällään työn vaatimassa roolissa. Joidenkin palestiinalaisten kanssa hän työskenteli kuitenkin päivittäin ja on heihin yhä tiiviisti yhteyksissä.

"Toivon pääseväni jokin päivä matkustamaan takaisin ja tapaamaan heitä. Toivottavasti konflikti on silloin ratkennut."

Tuomas Ahola, teksti

Heikki Pölönen, kuva

Mikä EAPPI?

EAPPI (Ecumenial Accompaniment Programme in Palestine and Israel) on Jerusalemin kirkkojen pyynnöstä aloitettu kansainvälinen kumppanuusohjelma.

Aloitti toimintansa vuonna 2002.

Tarkoituksena on tukea paikallisia yhteisöjä ja siviiliväestöä konfliktiin liittyvissä kriiseissä sekä raportoida ihmisoikeuksien rikkomisesta Israelin ja Palestiinan alueella.

Ohjelma lähettää vapaaehtoisia tarkkailijoita seuraamaan ihmisoikeustilannetta ja raportoimaan rikkomuksista.

Suomessa EAPPI-ohjelmaan osallistuu Kirkon Ulkomaanapu.

Toimintaan voi lähteä mukaan uskonnollisista katsomuksista riippumatta.

Konfliktin juuret yli vuosisadan takaa

1900 Juutalaisten ja muslimien välit kiristyvät 1900-luvun alussa, kun Euroopassa ja Venäjällä tuolloin vallinnut antisemitismi ajaa satoja tuhansia juutalaisia Palestiinaan.

1916 Ranska ja Iso-Britannia tekevät salaa sopimuksen keskinäisestä Lähi-idän etupiirijaosta.

1922 Palestiina siirtyy Iso-Britannian hallinnon alle. Juutalaisten ja Palestiinassa asuvien arabien yhteiselo kärjistyy veristen yhteenottojen myötä.

1939-1945 Tuhannet juutalaiset pakenevat Palestiinaan natsien juutalaisvainoja toisessa maailmansodassa.

1947 Toisen maailmansodan jälkeen YK ja sodan voittajamaat sopivat suunnitelman Palestiinan jakamiseksi. Taustalla on kärsimysten hyvittäminen juutalaisille ja toisen laajan konfliktin ehkäiseminen. Palestiina jaetaan kahdeksi itsenäiseksi valtioksi. Arabivaltioiden mielestä jako on epäoikeudenmukainen. Juutalaisia on alueella noin 600 000 ja enemmistökansaa edustavia arabeja noin kaksi miljoonaa.

1948 Israel julistautuu itsenäiseksi valtioksi. Lähes miljoona palestiinalaista pakenee israelilaisten tieltä. Tilanne synnyttää 60 vuotta jatkuneen sodan Israelin ja Palestiinan välillä. Palestiina kuuluu Britannialle 1948 asti.

1967 Kuuden päivän sota alkaa Israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Israel miehittää palestiinalaisille kuuluneet Länsirannan ja Gazan alueet. Israel alkaa rakentaa laittomia siirtokuntia miehitetyille alueille. Palestiinalaisten keskuudessa syntyy vuosia jatkunut vastarinta israelilaisten miehitystä kohtaan.

Lähde: Ulkoministeriö