![]() |
|
![]() |
Aviisin lukija vinkkasi, että oluet ovat hiljalleen kadonneet Juveneksen ravintoloiden valikoimasta.
Miksi Juvenes-ravintoloissa ei enää myydä alkoholia, Juveneksen toimitusjohtaja Pekka Markkula?
"Oluemme happanivat alakuppilan kaappiin, sillä ostajia ei enää ollut. Kun oluita kaadettiin viemäriin, oli turha ostaa niitä jääkaappiin odottamaan. Sesonkihuippu oli käsittääkseni viime aikoina noin 12 pulloa kuukaudessa."
"Yläkerran Juvenes-ravintolassa pyritään myymään kysynnän mukaan alkoholia. Alakuppilassa tai muualla yliopistossa ei ole vuoden 2012 jälkeen ollut myynnissä alkoholia."
"Keskustassa on baaÂrien kannalta hyvä tilanne, mutta myös Hervannassa alkoholin ostaminen yliopistolla on vähentynyt. 1980- ja 1990-luvuilla oli yleistä, että yliopistoilla nautittiin alkoholia. Käyttäytymismallit ovat muuttuneet. Ymmärrän, että jos haluaa viihtyä, etsii mukavan pubin yliopistokahvilan sijaan."
"Ravintolanpitäjän korviin ei ole kantautunut, että kukaan olisi kysynyt alkoholin perään. Jos buumi tulee, alkoholia on aina järjestettävissä. Pyrimme tuomaan lain puitteissa tapahtumiin, kuten lukukauden avajaisiin, alkoholia tarpeen mukaan. Emme ole alkaneet tehdä bisnestä näillä asioilla."
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen