Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Vellontaa ja suurta hiljaisuutta

Utu
Utu on nosteessa. Rumpali Aku-Pekka A. Niemi, laulaja Petra Poutanen ja kitaristi Teemu Kiiskilä kertovat yhtyeen vahvuuksia olevan jäsenten monipuolinen soittotausta.



Moni artisti ei kuvaile musiikillista tyylilajiaan usvaiseksi suoksi tai mainitse vaikutteinaan myrskyvaroitusta, öitä metsässä tai Apinoiden planeettaa. Tamperelais-helsinkiläinen Utu kuitenkin tekee näin.

"Musiikkiamme on vaikea laittaa yhteen lokeroon. Kaikissa biiseissämme on jokin tunnelma ja hyvin erityyppisiä maisemia. Mihin tahansa genreen meidät laitetaankin, niin taide on se etuliite", yhtyeen laulaja Petra Poutanen toteaa.

Unenomaisen ja akustispainotteisen debyyttilevynsä Songs in Flesh-Minor vuonna 2012 julkaissut Utu koostuu hyvin eri taustaisista muusikoista. Laulaja Petra Poutasen taustat ovat teatterissa ja musiikintutkimuksessa, kun taas kitaristi Teemu Kiiskilä on itseoppinut. Musiikilliset vaikutteet vaihtelevat punkista kansanlaulantaan.

Utulle ominaisia ovat musiikilliset kokeilut. Poutasen "musiikin Pelle Pelottomaksi" nimittämä Kiiskilä on äänittänyt musiikkia esimerkiksi pommisuojaovella, kanaverkolla ja kaivonkannella. Tällaisia elementtejä löytyy Utun debyyttilevyltä esimerkiksi pahvinpalasella soitettujen tuulikellojen muodossa.

"Pyysin rumpaliamme Aku-Pekkaa liittymään yhtyeeseemme nähtyäni keikan, jossa hän soitti pelkkiä piuhoja", Poutanen täydentää.

Perinteisten bändisoitinten lisäksi Utussa on erikoisempia soittimia, kuten kantele ja kontrabasso. Poutanen mainitsee, että pienet äänet ovat hänelle tärkeitä, ja yhtyeessä ne kasvavat uusiin sfääreihin. Hän kuvailee usein improvisoivansa muun kuin vakiosoittimensa kanssa ja virittävänsä sen vireeseen, jota hän ei välttämättä tunnista. Lopputulos avaa korvat uudella tavalla.

Utu suunnittelee äänittävänsä debyyttinsä seuraajaa toukokuussa. Tuleva albumi eroaa akustisvoittoisesta edeltäjästään elektronisemmalla otteella. Kappaleiden pituuksissa on menty ääripäihin, mutta myös tunnelmat ovat aikaisempaa voimakkaampia.

"Uusissa kappaleissa mennään ajoittain aika raskailla vesillä. Pieni on yhäkin pienempää ja vellonta aiempaa suurempaa", Poutanen kertoo.

Ensilevy julkaistiin omakustanteena, mutta seuraajan kohdalla yhtye etsii parasta toimintamallia. Vaikka omakustanne vaati uurastusta sähköpostien ja paperityön myötä, on siinä puolensa. Kun yhtyeellä ei ole erityisiä aikatauluja, on helppo päättää milloin levy on valmis. Levynteossa vastaan tulee myös rahakysymys. Musiikkibisneksessä eletään aikaa, jolloin levytyspäätökset merkitsevät suuriakin riskinottoja.

"Oikeiden ulkopuolisten korvien löytäminen tämän musiikin kohdalla ei ole aivan yksinkertaista. Suomessa ei ole paljoakaan ihmisiä, jolle voisin antaa tuottajavastuun ja jotka olisivat samalla linjalla kanssamme", Poutanen toteaa.

Utu sai viime vuonna kansainvälistä näkyvyyttä, kun yhtyeen Sailor-singlen musiikkivideo näytettiin New Yorkissa järjestettävällä elokuvafestivaalilla. Nollabudjetilla toteutetun videon nuket on tehnyt nukketaitelija Heini Maaranen.

"Saimme kortin Muppettien kehittäjän The Jim Henson Foundationilta, että voimmeko esittää kappaleen videota Muppets on Film -festivaalilla. Olisimme saaneet näytösliput, mutta lentoliput olisi pitänyt maksaa erikseen", Kiiskilä naureskelee.

Utun keikat tekee Kiiskilän mukaan omalaatuiseksi niiden hämmentävän hiljainen tunnelma.

"Yleensä Suomessa puolet porukasta tulee keikoille ryyppäämään, mutta Utun keikoilla yleisön hiljaisuus on uskomatonta. Vaikka sinfoniaorkesteri soittaisi Tampereella Beethovenia, siellä olisi silti hälinää. Muistan soittaneeni Helsingissä, ja yleisössä oli hyvin harras tunnelma. Sitten minulta tippui plektra kuin hidastettuna ja kauheasti kolisten. Kaikki repesivät ääneen ja siitä muodostui osa kokonaisuutta."

Tuomas Ahola, teksti ja kuva

Katso Sailor -singlen musiikkivideo YouTubesta:

Utu: Sailor

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto