Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

"Tuntuu mitäänsanomattomalta" - toimittaja kokeili 20 päivän some-lakkoa

Somegrafiikka





Viimeisillä minuuteillani olen epätoivoinen. Pian joudun 20 päivän eristykseen Facebookista ja ahdistaa.

Kenen profiilin haluan vielä nähdä? Mitä teen ennen kuin aika loppuu?

Facebookin käyttäjänä olen aika keskitasoa: päivitän harvoin tilaani mutta selaan sitäkin useammin. En käytä Twitteriä tai Instagramia - ties kuinka riippuvainen olisin, jos nekin kuuluisivat harrastuksiini.

Tiedostan sosiaalisen median koukuttavuuden ja huonot puolet mutta silti en malttaisi olla pois sieltä. Kirjaudun ulos, ja testi alkaa.

Kun kaksi vuorokautta on kulunut, minua turhauttaa. En ole keksinyt tekemistä tietokoneella. Luen verkkolehtiä ja tuntuu, ettei minulla ole kontaktia tapahtumien keskipisteeseen.

Anxiety UK -hyväntekeväisyysjärjestön teettämän tutkimuksen mukaan lähes puolet ihmisistä tuntee olonsa epämukavaksi, jos he eivät pääse Facebookiin tarkistamaan kavereidensa kuulumisia.

Tutkimuksessa selvisi, että ihmiset pystyvät irtautumaan sosiaalisesta mediasta ainoastaan sulkemalla laitteet kokonaan - pelkkä huomiotta jättäminen ei riitä.

Huomaan tämän käytännössä, kun Facebook-sovellus on unohtunut yhdelle kännykän kansilehdistä. Näen vilaukselta, että minua odottaa viisi ilmoitusta. Kiristelen hampaitani ja koitan ajatella ilmoitusten olevan vain pelikutsuja tai muuta turhaa.

Neljä päivää ilman Facebookia tuntuu kahdelta viikolta.

"Kuinka riippuvainen sä oikein oot, kun sun täytyy pitää tollanen lakko? Mä käyn siellä ehkä kerran viikossa", ihmettelee serkkuni.

Nolottaa.



Viikko kulunut, ja Facebook koukuttaa edelleen. Kun poikaystäväni selaa etusivuaan, urkin taakse. Näen kiinnostavan postauksen. Vaadin häntä rullaamaan sivua alaspäin, jotta näen, kuinka monta tykkäystä julkaisu on saanut.

"Sää rikot sun lakkoa", poikaystäväni sanoo.

Muutamaa päivää myöhemmin olen pubissa pelaamassa ystävieni kanssa lautapelejä, kun yksi heistä näyttää muille puhelintaan: "Kattokaa mitä Tuomas on laittanu Facebookiin!"

Haluan myös tietää ja sanon, ettei lakkoni estä muita puhumasta asiasta. Ystäväni kuitenkin ovat eri mieltä, ja epätietoisuutta enemmän minua harmittaa ulkopuolisuuden tunne.

Lisäksi selaan taas vahingossa kännykän viimeiselle kansilehdelle. 28 ilmoitusta. Pää hajoaa. Haluan lukea ne, nyt heti!

Seuraavien päivien aikana kaikki muuttuu huomaamatta. Olen huomannut pärjääväni loistavasti ilman jatkuvaa stressiä siitä, että jään jostakin paitsi. Yhtäkkiä en tiedä, haluanko edes palata Facebookiin.

Elämä on parempaa ilman Facebookia. Tähän lopputulokseen on tultu myös Michiganin yliopiston tutkimuksessa, joka osoittaa Facebookilla olevan negatiivisia vaikutuksia käyttäjiensä tunne-elämään.

Tutkitut voivat sitä huonommin, mitä aktiivisempia he olivat Facebookissa olleet. Onnellisuutta taas lisäsivät kasvokkaiset kontaktit muihin ihmisiin.

Kun lakkoani on jäljellä enää kaksi päivää, tuntuu mitäänsanomattomalta. Voisin olla vielä toiset 20 päivää some-eristyksissä.

Tiedän, ettei minua odota Facebookissa mikään tärkeä - vain muiden ihmisten roolit. Alkupäivien paniikki on jo muuttunut hyväksi oloksi.

Kun lakon päättymiseen on kolme tuntia, minusta tuntuu lähes yhtä pahalta kuin alussa. Nyt kuitenkin eri syystä: Facebookin pinnallinen maailma ei houkuta oikeastaan yhtään.



Suuri päivä koittaa, ja kirjaudun jännittyneenä sisään. Sormet näppäilevät tottuneesti käyttäjätunnuksen ja salasanan.

Kun pääsen selaamaan ilmoituksia ja viestejä, petyn. Kukaan ei ole kaivannut. Elämä Facebookissa on jatkunut ilman minua.

Muiden käyttäjien päivitykset ärsyttävät suunnattomasti: joku ilmoittaa käyneensä jumpassa, toinen linkkaa Ilta-Sanomien viihdeuutisen.

Kun olen jälleen päässyt sosiaaliseen mediaan, haluan sinne kiihkeästi takaisin. Sinnittelen seuraavaan päivään.

Pääni sisällä myllertää. Tuntuu, etteivät muut ihmiset ymmärrä kriisiäni. Jäänkö Facebookin ulkopuolelle vai palaanko samaan vanhaan?

Päätän, etten ole valmis luopumaan Facebookista kokonaan. Pyrin käyttämään sitä vain tietokoneella. Puhelimeni ei enää ilmoita uusista chat-viesteistä ja bussimatkani kuluvat ilman kännykän tuijottamista.

Tuttavani ovat olleet kiinnostuneita Facebook-lakostani. Useimmat ovat sanoneet, etteivät itse pystyisi samaan. Samalla monia kuitenkin kiehtoo ajatus vanhasta maailmasta, jossa kommunikaatio tapahtui ensisijaisesti kohtaamalla toinen ihminen.

Facebook menettää 80 prosenttia käyttäjistään seuraavien neljän vuoden aikana. Näin ennustavat Princetonin yliopiston tutkijat, jotka pohjaavat teoriansa yhteisöpalvelu Myspacen suosion lopahtamiseen.

Facebookin kohtaloksi ennustetaan kulkutaudin kaltaista nopeaa leviämistä: ihmiset lakkaavat käyttämästä Facebookia sitä mukaa, kun muutkaan eivät sitä enää käytä.

Jos minä lähden, lähdetkö sinä?

Riikka Kämppi, teksti

Samuli Huttunen, kuvitus



Lähteet: http://www.anxietyuk.org.uk

www.plosone.org

http://arxiv.org



"Selaan taas vahingossa kännykän viimeiselle kansilehdelle. 28 ilmoitusta. Pää hajoaa. Haluan lukea ne, nyt heti!"



| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (2)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Majsteri Rantaluola (04.03.14, kello 14:35)

    Periaatteessa olisin valmis lähtemään Facebookista tuosta vaan.
    Facebookissa ei olla tekemisissä itsen ja toisten kanssa vaan oman roolin ja toisten roolien kanssa, kuten kirjoittajakin toteaa. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Yhtäältä on olemassa yhteisöjä, joiden jäsenyys hoituu helpoimmin Facebookin kautta. Jos oma harrastajapiiri tai harrastus on toimivimmillaan amerikkalaisen palvelimen houstaamalla sivulla, mitä silloin voi tehdä? Perustaa suomalaisen vastineen? Fat chance.
    Toisaalta on myös niin, että elämä ennen Facebookia, circa 1998-2007, ei myöskään ollut mitään herkkua. Siihen aikaan ihmisten kommunikaatio ei ollut vilpitöntä eikä suoraa. Jos vieras numero soitti kännykkään, siihen eri vastattu. Jos joku lähetti sähköpostia/-n perinteiseen kirjeen korvikkeena, siihenkään ei yleensä vastattu. Oli radiohiljaisuus. Facebook rikkoi radiohiljaisuuden.
    Olen nykyään paremmin tavoitettavissa kuin ennen. Olen jakanut Facebookin kautta asioita, joita en olisi ehtinyt jakaa kahdenkeskisessä tapaamisessa molempien käytettävissä olevan ajan tähden. Siksi uutiset jätin kuolemasta voivat olla liioiteltuja.

  2. Pyry (08.03.14, kello 1:00)

    En näin yösyönnä jaksa käydä googlettelemaan jutussa mainittua Princetonin artikkelia, mutta jos siinä todella oleellisin ennusmerkki Facebookin lakoontumisesta on se, että ihmiset hävisivät Myspacesta, niin haluan esittää vastaväitteen. Myspace toimi huonosti ja siksi sen käyttö oli vastenmielistä, sillä ei pystynyt tekemään juuri mitään, siellä oli tuttavapiiristä niin pieni osa, ettei siitä luopuminen kirpaissut mitenkään. Google+ on olemassa ja tyhjyydellään todistanut, että aika tosi paljon paremman palvelun saa kehittää, jos meinaa syrjäyttää Facebookin.

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto