Tm on arkistosivu.
Voit siirty Aviisin uudelle sivustolle tst.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Maailma hukkuu tölkkeihin – minä myös

Britanniassa ei ole monta asiaa, joihin voisi liittää sanan edistyksellinen. Muutama toki löytyy. Joskus vuosituhannen vaihteessa ne menivät ja keksivät kierrätysjärjestelmän, joka on toimivampi kuin tämä meikäläinen.

Kierrätys on hyvä asia, mutta se on Suomessa tehty toivottoman vaikeaksi. Biojätteelle ja kierrätyspaperille on taloyhtiön puolesta keräyspisteet talon pihoissa, mutta säilykepurkkien, kartonkien ja maitotölkkien raahaamiselle markettiin pitäisi olla parempi vaihtoehto. Kai nyt tavoitteena on, että mahdollisimman moni kierrättäisi.

Vielä ongelmallisemmaksi kierrätys muuttuu, jos ei asu keskustassa. Kun esittelin uuden biojätepussukkani lähiökaverilleni, tämä totesi, että kyllä hänkin tuollaisen hankkisi, mutta kun lähin biojätteen keräyspiste on kilometrin päässä.

Minulla on ikävä sitä vihreää kierrätyslaatikkoa, joka Lontoossa kuului joka talouteen. Kaikki kierrätystavara laitettiin laatikkoon, ja tiettynä viikonpäivänä laatikko nostettiin oven ulkopuolelle. Laatikot kävi kerran viikossa tyhjentämässä kunnan työntekijä, maahanmuuttaja, joka lajitteli tavarat kierrätyskärryyn. Kierrätykseen soveltumattomat tavarat jäivät kierrätyslaatikkoon. Samaan laatikkoon laitettiin niin lehdet, tölkit kuin lasipullot ja purkitkin. Tosin tölkkien vaivaton kierrätysjärjestelmä on ymmärrettävä veto kansakunnalta, joka rakastaa säilykkeitä niin paljon, että on onnistunut purkittamaan jopa perunan.

Tietysti kierrätyslaatikossakin oli omat ongelmansa, varsinkin opiskelijataloudessa. Jotenkin se keräyspäivä aina unohtui, joskus jopa kuukauden ajan. Silloin laatikosta tuli niin painava, ettei kukaan jaksanut nostaa sitä ulos, vaan tavarat piti kantaa ulos pienemmissä erissä.

Päätän antaa suomalaiselle järjestelmälle mahdollisuuden ja kierrättää viikon ajan. Kierrättäminen palautuu mieleen kumman nopeasti. Parin päivän jälkeen minulle ei enää tuota vaikeuksia muistaa, mitä voi pistää kiertoon.

Ongelmia sen sijaan tuottaa lajittelu keittokomerossa. Olisi helppoa sijoittaa kierrätystavara johonkin alakomeroon, jos sellainen olisi. Keittiössäni alatilan ovat vallanneet pakastin ja astianpesukone. Päädyn käyttämään samaa metodia kuin kaljapullojenkin kanssa: kierrätystavara muovipussiin ja keittokomeron nurkkaan.

Se, mitä biojätepussiin tulisi laittaa, on minulle aluksi mysteeri. Kierrätystietoa netistä selattuani tajuan, että arvoitus on vain merkillinen nimi. Biojätteen tutumpi nimi on kompostijäte, ja sellainen komposti vanhemmillani oli maalla jo joskus 80-luvulla.

Ensimmäisen kierrätysviikkoni tulos on niin laiha, etten jaksa lähteä kuljettamaan paria tölkkiä keräyspisteeseen. Olen melkein pettynyt. En hukkunutkaan jätteeseen. Suoraan sanottuna ajattelin, että kierrättämiseni loppuisi koeviikon jälkeen, mutta ehkä tämä tästä.

Iloitsen liian varhain. Eräänä päivänä, kun menen kotiin lounaalle, minua odottaa keittiössä karmea haju. Puolityhjä biojätepussi on päättänyt muistuttaa ulosviemisestä. Lisäksi pussi on liimautunut kiinni lattiaan. Bon appétit!

Maria Kuikka
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Tyt kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitteriss
Tampereen yliopisto