|
Tampereen ylioppilaskunta on saanut verkkosivuilleen oman keskustelupalstan. Tamyn kulttuuri- ja tiedotussihteeri Sami Kainulaisen mukaan bulletin board -tyylisen foorumin tarkoituksena on toimia ylioppilaskunnan jäsenien keskustelukanavana.
Foorumilla voi yleisen jutustelun lisäksi muun muassa ilmoittaa ajankohtaisista tapahtumista, kritisoida Aviisia tai kaupata ylimääräistä tavaraa. Kainulaisen mukaan keskustelupalstan kautta Tamylle on helppo antaa palautetta. Hän toivoo ylioppilaskunnan jäsenistöltä aktiivisuutta foorumin kehittämisessä.
Keskustelupalstan lisäksi Tamy on käynnistänyt verkkosivujensa uudistamisprojektin.
"Nykyiset sivut ovat aikansa eläneet", Kainulainen toteaa. Keskustelufoorumilla voi esittää toiveita uudistuvien sivujen sisällöstä. Kainulaisen mukaan on tärkeää, että jäsenistö antaa rohkeasti palauttetta.
Hanke on vasta aluillaan, joten sivut eivät saa uutta ilmettä vielä tänä keväänä.
Ilkka Pernu
Tamyn keskustelupalsta osoitteessa www.tamy.fi/foorumi/
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen