Kampus on runkkarin paratiisi

Yliopisto-opiskelu on tunnetusti stressaavaa: tentit osuvat samalle viikolle, gradun teko takkuaa ja kaiken kukkuraksi lähiomaiset ja yliminä painostavat valmistumaan määräajassa. Ei pysty ottamaan vastaan, kaikki kaatuu päälle!

Silloin ei auta muu kuin hakata päätä seinään tai masturboida. Molemmilla on rauhoittavaa vaikutus, ja hyvällä koordinaatiokyvyllä ne hoituvat samalla kertaa. Akateeminen vartti on juuri sopiva aika kumpaankin. Luennoilta ei kuitenkaan kannata myöhästyä. Pääkipu ja hiertymät eivät paranna asiaa, jos muutenkin on vaikeaa.

Kampusalue on täynnä nurkkauksia, loukkoja, perukoita ja käsittämättömiä sopukoita, joihin kunniallisempikin ylioppilas voi piiloutua harjoittamaan rakkautta - itsensä kanssa. Yliopistolta löytyy myös auloja, vessoja ja mikroluokkia sekä lukusaleja, jotka ovat mitä erinomaisimpia tiloja. Siis, jos kiinnijäämisestä saa kiksejä.

Päätalolta ei kannata juosta pää kolmantena jalkana kotiin hinkkaamaan. Kun hätä yllättää, on hyvä tietää, että apu on lähellä.

Aviisi meni, tuli ja testasi Tampereen yliopiston parhaat itsetyydytyspaikat, jotta sinä ehdit luennolle ajoissa. Helpotus voi olla lähempänä kuin arvaisikaan.

Aloitan testini Pinni A -rakennuksesta. Kauppa- ja hallintotieteiden sekä informaatiotieteiden tiedekuntien ydin on keskipäivällä täynnä kerroksesta toiseen säntäileviä opiskelijoita. Mihinkäs täällä voisi vetäytyä vetelemään tai hiipiä hinkkaamaan?

Ei muuta kuin hissillä niin ylös kuin pääsee, viidenteen kerrokseen.

Filosofian laitoksen ilmoitustaulu sijaitsee pitkän kaareutuvan käytävän perällä rakennuksen pohjoispäässä. Siellä on myös pehmeä penkki ja kauniit kaupunkinäkymät. Muistelen, etten koskaan ole törmännyt siellä keneenkään. Istuudun ja katselen ortodoksikirkon katolla kiilteleviä ristejä.

Harrasta on.

Edes kammioihinsa hautautuneet tutkijat eivät häiritse maisemien ihailua. Aikaa jää syvällisille pohdiskeluille.

On kahden koulukunnan runkkareita. Niitä, jotka tahtovat tulla paljastetuiksi ja niitä, jotka hoitavat hommansa hiljaa omissa oloissaan, sulkevat sälekaihtimet ja avaavat kraanan peittääkseen harrastuksen äänet. He punastelevat, kun aihe nostetaan kahvipöytäkeskusteluissa esille. Heille itsetyydytys on vielä sen sortin tabu, että ennemmin purevat tyynyä ja katkaisevat oikean kätensä kuin tunnustavat koskettelevansa vehkeitään.

Umph. Filosofian laitoksella on outoja vaikutuksia.

Pinni B on vähintään yhtä kolkko kuin pikkuveljensä. Kaikki käytävät ovat samasta muotista veistettyjä, persoonattomia ja ikävystyttäviä. Onhan tämä jo nähty. Livahdan Humanikaan. Hiirenhiljaista. Kaikki näyttävät keskittyvän lehtiin ja läksyihin. Kirjastossa voi liikkua yllättävän huomaamattomasti.

Lainaustiskin takana olevassa lehtivarastossa on eksoottinen tunnelma. Veivillä siirrettävät hyllyt ja vanhan sanomalehtipaperin tuoksu voivat saada aikaan outoja fiiliksiä. Voiko hyllyjen väliin puristua? Miltähän se mahtaa tuntuu? Entä jos kukaan ei kuule huutoani? Selaan Ruumiin kulttuurin vuosikerrat läpi hakeakseni vinkkejä.

Lehtivarastoon on helppo piiloutua, mutta kirjaston muihin osiin sitäkin hankalampi. Hyllyt on sijoitettu niin, ettei näköyhteys aulatiloihin katkea juuri missään vaiheessa. Parhaimmat paikat löytyvät hyllyluokan 895 tietämillä. Jos intiimimpää menoa kaipaa, kannattaa tarkistaa piskuiset laitoskirjastot.

Seuraavana etappina on yliopiston päärakennus. Jostain syystä seisahdun rakennuksia yhdistävän kulkuputken puolivälissä. Ulkona alhaalla kävelee opiskelijoita sekä remonttireiskoja ja -raijoja. Ilmastointi humisee, pakkanen paukuttelee putkea.

Käyttääkö joku tätä oikeasti läpikulkuun? Odotan vielä viisi minuuttia. Vilkuilen molempiin suuntiin, vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle, kuten koulussa opetettiin. Hieno hetki. Suurempia merkityksiä ei kannata hakea: tästä ei voi muuta kuin jatkaa matkaansa tai palata takaisin.

Eikä tässä vaiheessa ole tapana kääntyä.

Päätalolla hyvät onanointipaikat ovat vähissä. D-osan pohjakerroksen pelottavaan bunkkeriin ei tee mieli jäädä norkoilemaan. Samanlainen ahdistus iskee luentosali A1:n takaa löytyvässä käytävässä. Jos joku kiihottuu remonttipölystä ja likaisessa käytävässä hiippailemisesta, niin kyseinen paikka on mitä mainioin.

Minä tarvitsen raitista ilmaa.

Päärakennuksen takaa löytyy sopiva hengähdyspaikka. Tähänhän voisi vaikka hetkeksi istahtaa ennen kuin katsastan liikunta- ja palvelutalo Atalpan tilat. Pukuhuone kuhisee hikisiä urheilijoita. Mikäs sen kiihottavampaa. Pari intervalliharjoitusta kuntopyörällä ja jalkaprässisarja saavat sopivasti hien pintaan. Jos ei ähki, treenatuilta kaappikelloilta tulee sanomista; kynäniskat kyykkyyn, rautaa on kuritettava.

Suihkussa kaiken saa näyttämään perusteelliselta alapesulta. Iltasella saunassa löylyn heiton lomassa voi myös kätevästi rentoutua.

Vuorokauden ympäri auki olevissa mikroluokissa on myös oma viehätyksensä. Koskaan ei tiedä, milloin joku kaivaa kulkukorttinsa, avaa oven ja yllättää minut kesken kaiken IRC-Galleriasta. Miten noloa!

Jos käsi on väsynyt, eikä uni tule, voi mikroluokassa vaikka jakaa asiantuntemustaan muiden alan harrastajien kanssa. Itsetyydytys.org-sivustolta löytyy kokeilemisen arvoisia vinkkejä. Sivustolla kerrotaan, että pelot karvan kasvamisesta kämmeniin, hiusten tippumisesta, sokeutumisesta ja sekoamisesta ovat suuresti liioiteltuja. Kyllä vain, itsensärakastelu on täysin turvallista.

Miksi he valehtelisivat?

Aivan kuin jotain oleellista olisi jäänyt. Missä en ole vielä käynyt?

Totta kai. Kaikista itsestään selvimmät asiat unohtuvat aina. Vesiklosetti, niinpä niin.

Kyselyjen mukaan vessa on sängyllä ja tietokoneen äärellä runkkaamisen jälkeen yleisin masturbointipaikka. Yleisissä kloseteissa voi tarpeiden tekemisen lomassa helposti äheltää muutakin. Turvallista ja vaivatonta. Vähän niin kuin vaniljaheteroseksin harrastaminen vesisängyssä ilman valoja ja tunteita.

Ja yliopistollahan kelpoja käymälöitä riittää. Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Tieteisseikkailuista nauttiva pääsee Attilan ruokalan edustan vessoissa muitta mutkitta scifi-tunnelmiin. Sininen uv-valo ja käytävän äänet alleen peittävä humina tekevät kokemuksesta uniikin. Vaikka vain pesisi käsiä, ei ole vaikea kuvitella olevansa Avaruusseikkailu: 2001 -elokuvan avaruusasemalla. Eikä tarvitse edes olla nörtti.

Jos käymälä- tai muu puolijulkinen runkkailu ei kiihota, ainahan voi tehdä niin kuin valtaosa väestöstä: käyttää kättä kotonaan. En minä tiedä mistä muut tykkäävät.

Tapani Karvonen